torstai 24. huhtikuuta 2014

Ei pöllömpi päivä

 

Mokkapalarakkaudenruutujen (hah, sanahirviö - meillä kun kutsutaan molemmiksi!) viimeisistä, jo hiukan kuivahtaneistakin, paloista taiteiltiin lasten kanssa Kotivinkin idealla pöllöleivoksia.
Domino-keksejä, sopivia karkkeja ja valkoista sokerimassaa kun sattui soppelisti olemaan kaapissa :)

Meillä muuten leivotaan kaikista leipomuksista eniten juuri näitä mokkapaloja
- sekä lasten että aikuisten (lähinnä mieheni) toiveesta.
Joskus saattaa mennä koko pellillinen yhden päivän aikana... Eh-eh. Mutta ovathan ne hyviä!!!


Aika veikeitä nämä - ei tosiaan pöllömpiä, vaikka vähän vihaisilta näyttävätkin.
(Angry Owls, heh.)
Instan puolella seuraajat nämä silloin juuri valmistuneina jo ehtivät nähdäkin.

 ***
Eilen oli aihetta juhlaan kun pienin muru täytti puoli vuotta!
Täysimetys päättyi (nyyh!) ja nyt alkaakin sitten tutustuminen uudenlaisiin ruokiin, ruokailutapoihin ja makuihin.
Jännää varmasti pojan mutta myös meidän kaikkien perheenjäsenten mielestä :)
Eipä ollut poika moksiskaan kun ihka ensimmäinen lusikka bataattia suuhun upposi. Sinne meni että vilahti! Saa nähdä tuleeko tästä veijarista samanlainen linnunpoikasyöjä kuin vanhemmat sisarukset olivat. Time will tell ;) vaikka tämän ekan ruokailun jälkeen näyttääkin valoisalta.
Ekasta ruokailusta löytyy kuva - yllätys, yllätys(!) Instagramin puolelta :D

{ Lilja 6v6kk ja Kuisma 6kk }

Ja mikä vielä ihan parhautta mitä eilen tapahtui(!)
Aamulla tuli nimittäin tieto, että olin voittanut kuvallani Liberon duploarvonnassa. Sopivasti tämä tulikin juuri herramme 6kk-lahjaksi.
Nyt vain odotellaan, että millainen palkinto se mahtaa ollakaan.
Toivottavasti iiiiso paketti duploja ;) Hehee.

Mukavaa torstaita!

22 kommenttia:

  1. Oi kuinka ihanat pöllö mokkapalat, näitä täytyykin kokeilla:) Onnea puolivuotiaalle!

    VastaaPoista
  2. Onnea puolivuotiaalle! Hui, miten nopeasti aika on mennyt <3 Onnittelut myös arpavoitosta!

    Meillä tehtiin noita pöllöpiirakoita myös pääsiäisen aikaan. Hauska idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jane! Ja sanopa muuta; en ymmärrä miten aika niin kiiiiiitää!! Pöllöt on kyllä huiput!! Täytynee tehdä näitä joskus uudestaan :D

      Poista
  3. Vähänkös suloiset mokkapalat! Tällaisia pitäisi joskus tehdä vaikka muksujen synttäreille! Ja paljon onnea puolivuotiaalle sekä onnea myös menestyksekkäästä duplokuvasta:)!!! Toivottavasti saatte jotain tosi kivaa palkinnoksi♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Viivi! ♥ Itse myös mietin, että joskus vois jotain metsäteemaa miettiä synttäreille (siihen keksis vaikka mitä kivaa!!), mutta taitaa olla lapsilla ihan muut teematoiveet, heh. (Nytkin tulossa, ylläri-ylläri, Lentsikat-syndet ensi viikolla...)

      Poista
  4. Ihanat pöllöt! Ihailin myös niitä sun piirtämiäsi vihjelappujen kuvia, hienoja. Kädentaitoihminen olet, selvästikin :)
    Mukavaa viikkoa & onnea puolivuotiaalle söpöselle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitos! ♥ Ja hah, ne piirrokset oli niin hutastuja nopsaan. Toki niistä nyt selvän saa mitä mikäkin esitti... - tai ainakin lapset hyvin näyttivät oivaltavan :D Vaikka toki kädentaitojutut on hyyyyyvin lähellä sydäntä! ♥♥♥ Tämä mamma kiittää söpösen puolesta onnitteluista ;) (Tyyppi tuolla tuhisee kopassaan yöunia.)

      Poista
  5. Vähänkö söpöjä!!! Näitä niin jo ihastenkin instan puolella. Sun kuva olikin loistabaa eli ei voi muuta sanoa kuin voitto tuli oikeaan paikkaan. Onnea!!! Onnea erityisesti puolivuotiaalle ihanuudelle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Kiitos molemmista onnitteluista! ♥♥♥ Vaikken tiedä oliko kuvan "laadulla" mitään merkitystä - luulen, että taisi olla ihan vain arvonta (jossa onnea) ;)

      Poista
  6. Ihana tuo alimmainen kuva! ❤️
    Onnea pikkumiehelle puolivuotisesta taipaleesta :) ja sinulle voitokkaasta kuvasta!!

    Hauskat nuo mokkapalat, ei tosiaan pöllömmät ;)

    VastaaPoista
  7. Onnea pienelle <3 Ihania kuvia !
    Kiitos pöllöstä ideasta, nämähän olisivat kivoja synttäritarjottavia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli! ♥ Nämä pöllöt totisesti sopisivat myös synttäripöytään :D

      Poista
  8. no, eipä pöllömpiä :) onnea puolivuotiaalle !

    VastaaPoista
  9. Ihana kuva tuo viimeinen!! Tosi ihana kuvakulma.. Ja onnea voitosta, toivottavasti tulee joku kiva juttu! Kyllä, mokkapalat ovat aina varma menestys! Joskus lapsena kun niitä tehtiin paljon, niin muistin ohjeen ulkoa ja nyt aikuisena olen etsinyt sitä samaa täydellistä ohjetta (viime kerroilla se on tainnut jo löytyä..). Nuo pöllöt jutut ovat niin kekseliäät! :) Pikkuinen puoli vuotta, voi että! Minä odotan toisaalta innolla kiinteiden aloitusta, koska on mielenkiintoista nähdä, olisiko tällä parempi ruokahalu myös kiinteiden suhteen. Esikoinen on kautta lapsuutensa ollut vähän huonompi syömään, mutta tämä kuopus on niin hanakka jo rintamaidonkin suhteen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri! Mullakin on lapsuuden resepti eikä sitä voittanutta ole! Ihan parhaat tulee ♥ - ainakin meän mielestä :D
      Ja sanopa muuta. En ymmärrä miten on JO puoli vuotta aikaa, vaikka toisaalta en edes tunnu muistavan enää aikaa ilman tuota pienintä rakasta ♥
      Meillä on olleet kaikki sekä hyviä rintamaidonsyöjiä että kiinteiden syöjiä. Ei oikeastaan parempia ois voinu olla. Ihan nauratti kun ei tuntunut ehtivän lautasta pöytään tuoda, kun oli jo suu ammollaan auki valmiina. Ja montaa minuuttiahan ei lautasen tyhjentämisessä nokka tietystikään tuhissut... Ja siksi tosiaan niin suurella mielenkiinnolla odottelen onko tämä kuopus samaa luokkaa myös ;) Isommat sisaret ovat lisäksi nukkuneet täydet 12h:n yöunetkin parin kk:n ikäisestä... Jokseenkin helppoja lapsosia olleet kaikin puolin. Kuopus herää yleensä kerran syömään, joten ei voi hänestäkään mitään pahaa sanoa ♥

      Poista
  10. Ihania, veikeän näköisiä mokkapaloja! :) Suloinen tuo viimeinen kuva <3

    VastaaPoista
  11. Voi Kuisma <3 Jotenkin tulee noista pyöreistä poskista tuo oma jälkikasvu mieleen :D Ruoka maittaa täälläkin... tosin ensimmäinen bataattisose ei kyllä ollut kovin suuri menestys - oli varmaan pilaantunutta ;D
    Ihan huiput pöllömokkapalat!! Täytyy varmaan joskus tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, vauvat/pikkuiset ovat niin suloisia pullaposkia :D Ja nämä meän murut tuntuvat olevan oikein semmoisia extrapyöreiden poskien omaavia! (Tulleet lie äitiinsä...)
      Pöllömokkapalat tuntuvat saaneen hyvän suosion täällä(kin) :)

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.