Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sisustaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sisustaminen. Näytä kaikki tekstit

lauantai 14. marraskuuta 2020

Hetkeksi halloweentunnelmiin

 

Vielä pieniä paloja meidän halloweentunnelmista, kun pari viikkoa sitten pidimme ekaluokkalaisellemme 7-vuotissynttärit hänen luokkatovereidensa kesken.

Päädyimme juhlimaan halloweenhengessä, sillä sankarilla ei ollut muuta erityisempää teematoivetta. Lokakuunlopun lapselle halloween sopiikin teemaksi hyvin sen ajankohtaisuuden vuoksi. Tätä äitiä toki helpotti myös mukavasti päästessa ikään kuin yksillä koristeilla :D - halloweenjuttuja kun kuitenkin pitää lasten toiveesta joka vuosi esille laittaa.


Kuvaushetkellä oli vielä valoisaa, mutta pienten juhlijoiden tullessa alkoi pian jo hämärtää. Suurin osa oli pukeutunut teema-asuun ja miten hauskalta he näyttivätkään yhdessä. Olihan siinä tunnelmaa kerrakseen! Voin vain kuvitella sen pienten poikien ilon ja riemun :).


Perinteistä täytekakkua ei nyt ollut, vaan kakun virkaa hoiti jäätelöannos (vaahtokarkki)limasilmäkoristeineen.
Tällaiset pikatarjottavat ovatkin oikein oivallisia.


Synttärisankarilla meinasi käydä aika pitkäksi odotellessaan ystäviään kemuihin: poika ehtikin ainakin "muutaman" kerran kysellä milloin vieraat saapuisivat.


Eteisen ja vintinrapun koristukset toivottivat pienet vieraat tervetulleiksi juhliin heti heidän ovesta sisään astuessaan.

Halloween katkoo kyllä mukavasti tätä pitkää pimeää syksyä (- ja sitä joulun odotusta). Onni, että saan iloita omien lasten riemun kautta tästä hurrrjanhauskasta juhlasta, kun omassa lapsuudessani halloweeniä ei vielä juhlittu ollenkaan.

***

Täällä on kovin harmaa sää tänään(kin), eikä päivä tunnu alkavan laisinkaan. Muutaman viikon takaisia lumia on kyllä ikävä.
Kunpa jo maa saisi jälleen valkean lumivaipan ylleen - maailma valoistuisi taas kummasti.
Mutta ei tässä auta kuin koittaa fiilistellä vielä ilman ja nauttia kynttilöiden valosta ♡.

Ihanaa viikonloppua!

EDIT (klo20.42) Ei se ihmekään, että on ollut harmaata, sillä onhan tänään 14.11. Vuoden harmain päivä - erään tietyn mainonnan mukaan ;)

tiistai 15. syyskuuta 2020

Julisteihastuksia

Yhteistyössä Poster Store

Tuore yläkoululaisemme muutti kesän aikana alakerrasta yläkerran rauhaan ja nyt uutta huonetta on hiukan koitettu laittaa hänen näköisekseen. Huoneen oikea pääty oli aika tyhjä, joten oli ilo, kun Poster Store tarjosi yhteistyötä ja tyttäreni pääsi valitsemaan muutaman kauniin kuvan heidän kattavasta valikoimastaan. Uusilla tauluilla huoneeseen saataisiin mukavasti uutta ilmettä ja haluttua tunnelmaa.


Kun julistevalikoimasta tuli vastaan palmuviidakon yllä keinuvan tytön kuva, ihastui tyttäreni oitis ja ilmoitti haluavansa ehdottomasti ainakin sen julisteen huoneeseensa. Omasta mielestänikin kuva oli erittäin kaunis ja sopisi takuulla tytön huoneeseen täydellisesti. Hauskaa miten kuvan tyttö on ihan kuin oma tyttäreni pitkine tummanruskeine hiuksineen - ja ehkäpä juuri siksi tytär itsekin julisteeseen niin tykästyi, hih.

Keinujulisteen kaveriksi tyttö päätyi valitsemaan herkän kukkakuvan koossa 70x100.
Kehyksiksi valitsimme tammipuiset tuomaan hiukan lämpöä muuten niin vaaleaan ja melko kylmäsävyiseen huoneeseen.


Vieraillessani juuri jälleen Poster Storen sivuilla, huomasin, että sinne oli tullut ihania syysuutuuksia. Yksi ihastuminen jo tapahtui näin pikaisellakin vilkaisulla, joten tilausta tulee jälleen laitettua itsellänikin menemään. Olen vakuuttunut, että eteisemme syysilmeestä tulee tänä vuonna ihan erityisen ihastuttava tämän kyseisen taulukuvan ansiosta .

Olen ilahtunut, että sivuston kokoelma on niin laaja ja monipuolinen - ja että sieltä löytää hyvin usein ihan uusia kuvia. Pidän myös siitä, että kuvat siellä ovat kaikki ihanan harmonisia & minimalistisia, joten niitä on helppo yhdistellä toisiinsa ja ne sopivat useampaan makuun.

***
Ilokseni saan tarjota alekoodin, jolla saa heidän koko julistevalikoimastaan -30%.
Alennuskoodi on käytettävissä kaikkiin julisteisiin, paitsi Selection-mallistoon.
Se ei ole voimassa kehyksiin ja sitä ei voi yhdistää voimassa oleviin alennuksiin.

Alennuksen voi lunastaa koodilla lumimaki30
ja se on voimassa 15.10.2020 asti.


[ Kaupallinen yhteistyö Poster Storen kanssa. ]

lauantai 28. maaliskuuta 2020

Pink Wall

Yhteistyössä Poster Store

 Koska kodin näkee ihan kuin uusin silmin aina näin pimeän ja pitkän talviajan jälkeen, tulee yleensä (ainakin minulle!) näin kevään tullen halu ja innostus tehdä kodin sisustukseen hiukan mieltävirkistäviä muutoksia. Tällä kertaa eli tänä vuonna sain mieheni ylipuhuttua vähän isompaan muutokseen ja kiepautimme pirtin järjestyksen ihan uusiksi. Sekä keittiö-ruokailutilan että olohuoneen puolet selkeytyivät isohkossa tilassa mukavasti omiksi alueikseen uuden järjestyksen myötä. Vaihdoimme myös vintin työhuoneen maton alakertaan ihan vain vaihtelun vuoksi.

Olohuoneen seinät puolestaan huusivat tyhjyyttään muutosten myötä, kunnes ongelmaan löytyi vastaus mailistani,
jossa Poster Store kyseli sopivasti kuulumisiani ja ehdotti jatkoa viime vuoden yhteistyöllemme.
Niin hyvä ajoitus! Kiitos.



Verkkokaupan sivuja selatessani - julisteita läpikäydessäni ja inspiraatiota etsiessäni - löysin itseni aina yhä uudestaan ja uudestaan ihailemasta samaa marokkohenkistä 'Pink Wall' -julistetta. Olin yllättynyt ihastuksestani, sillä en ollut varsinaisesti hakemassa vaaleanpunaista tehosteväriä olohuoneeseen tälle keväälle. Mutta koska en saanut julistetta mielestäni, se oli menoa(!)
Taulukollaasiin seinälle se sai kaverikseen rauhoittavan kuvan heinänkorresta sekä voimaannuttavan tekstin positiivisuudesta.
Tekstitaulun ajatusta onkin syytä muistaa lueskella - ja noudattaakin.
Julisteisiin valitsin tammiset kehykset, jotka sopivatkin mukavasti yhteen vanhan puulaatikon sekä sohvapöytämme kanssa.



Juuri nyt erityisesti, kun tilanne maailmalla on mikä on, ja kotona tulee vietettyä entistä enemmän aikaa,
on mukava satsata kodin viihtyisyyteen hiukan lisää.
Mielestäni tauluilla, jos joillakin, on helppo ja edullinen tapa saada näkyvää muutosta aikaan
- etsii kotiinsa sitten uutta energiaa tai vaikka esimerkiksi sitä usein kaivattua harmoniantuntuakin.

Poster Storen sivusto toimii hyvänä alustana inspiraatiolle ja luovuudelle, ja sieltä löytääkin paljon ideoita ja erilaisia variaatioita tauluseinän kokoamiseksi kuin seinätaiteelle yleensäkin. Valikoima on laaja laadukkaita julisteita, jotka ovat skandinaavisen designin inspiroimia eli oikeinkin ihastuttavan elegantteja ja minimalistisia.

***

Poster Store haluaa muistaa teitä lukijoitani ja tarjota käyttöönne 30%:n alennuksen julisteistaan (poislukien Selection-kategoria).

Alennuksen voi lunastaa koodilla "lumimaella30",

ja se on voimassa 5.4.2020 asti.

* Kaupallinen yhteistyö Poster Storen kanssa. *

maanantai 18. marraskuuta 2019

Niiiin kaivattu ulko-oviremppa!

Kaupallinen yhteistyö: JELD-WEN.


120-vuotias kotimme on kaivannut uutta tiivistä ulko-ovea koko asumisaikamme - tai varmasti jo vuosia ennen meitä. Edellinen ovi oli peräisin ehkä noin 60-luvulta, joten uusi ovi nykyaikaisine ovitekniikoineen oli enemmän kuin tervetullutta. Vaikka ovi teknisin termein olisi huipputasoa, vanhanajan hengestä emme halunneet tinkiä: olihan uuden ulko-oven sovittava myös ulkonäöllisesti vanhaan taloomme.

JELD-WENin ovimallisto ihastutti heti alkuun ja varsinkin Advance-valikoiman Classic-mallisto sykähdytti klassisella muotoilullaan. Ja koska kovin helppoa ei uusien ulko-ovien valinta aina ole, on JELD-WENin Door Designer -sovellus oiva apu ovivalintaa helpottamaan. Appi on äärimmäisen helppokäyttöinen ja sillä saa erinomaisen kuvan siitä millainen uusi ovi tulisi paikallaan näyttämään. Sovelluksen avulla voi kokeilla laajasta valikoimasta erilaisia ovia eri väreissä ja näin löytää omaan kotiin juuri sen parhaan mahdollisen ulko-oven.


Classic C1881 W48 -oveen rakastuin ensisilmäyksellä.
Ja juuri sopivasti kyseiseen oveen onkin haettu suunnitteluinspiraatiota 1800-luvun lopun arkkitehtuurista, joten sopivampi se ei tähän meidän vuonna 1899 rakennettuun taloon melkein voisi olla. Oven muotokieli huokuu sellaista arvokasta ja tyylikästä tunnelmaa, jota niin kovin haimme sen ulkonäöltä - olematta kuitenkaan tyyliimme liian pramea.
Meille oli myös ehdotonta, että ovi on ikkunallinen pimeän eteisemme vuoksi, joten senkin puolesta kyseinen malli oli täydellinen meille.
Oven kaunis huurrettu Dekor-lasi on aivan ihastuttava!
 
Kokeilimme sovelluksella toki monia muitakin vaihtoehtoja, jotta tekisimme ovimallista varmasti oikean päätöksen. Aina vain kuitenkin palasin ensi-ihastukseeni - ja en kyllä valintaani tyytyväisempi voisi olla! ♡ Lopulta ainoastaan värinvalinta tuotti harmaita hiuksia... Päädyin kuitenkin pääoven osalta tuttuun ja turvalliseen valkoiseen, vaikka harmaa tai esimerkiksi mustakin olisi ollut aika mahtava(!)

Vanha ulko-ovi oli niin vetävä, että se jopa jäätyi aina pakkasilla sisäpuolelle asti. Oviremppa-aikaa ei ole juurikaan ikävä (jaiks!).

 Valitsimme oveemme lämpöeristetyn Arctic-rakenteen, sillä talvi täällä pohjoisessa on yleensä melkoisen hyinen ja pakkasasteet usein hyvin korkeat. Arctic-rakenteinen ovi on jopa 2cm paksumpi kuin normaali.
 

Oven molemmille puolin ostimme myös samanpituiset ikkunat tuomaan pimeään tilaan lisävaloa. Ja koska uusi ovi asennettiin alemmas kuin aiempi, jouduimme hiukan ongelmiin listojen suhteen. Ongelma kuitenkin lopulta koitui ikään kuin onneksemme, sillä listoista rakentamastamme ovikruunusta tuli upea viimeistely koko komeudelle. Koko muutos on eteisessämme todella suuri ja äärimmäisen onnistunut.
Ja voi sitä onnea miten upeasti uusi ovi pelaa vanhaan verrattuna!
Jopa äänestä nauttii sen naksahtaessa kuin liukuen kiinni. Ihan parasta.



Rakenteellisena uutuutena taloon tuli myös toinen ulko-ovi, joka toi meille arkeen suuren helpotuksen niin kutsutun arkieteisen myötä. Pääeteinen meillä on keskellä kodin ns. pääkulkureittiä, joten uusi sivueteinen tuo toivottua järjestystä ja vaikuttaa hyvin positiivisesti myös kodin yleisilmeeseen. Arkieteisen myötä lapset saavat nyt myös märät ulkovaatteensa suoraan kuivumaan kylpyhuoneeseen, joka siis sijaitsee tämän uuden sivueteisemme vieressä. Myös ulkosaunalle meno helpottui, kun ulos pääsee nyt ihan kylppärin vierestä.

Ennen tätä nykyistä eteiskäyttöä tämä pieni tila on ehtinyt toimia muun muassa työhuoneena, makkarina ja kodinhoitohuoneena.
Nyt kun uusi ovi on paikallaan tuntuu kuin se olisi siinä aina ollut(!)


Tähän ulko-oveen valitsimme 2-värimaalauksen:
ulko-puolelle musta talon pariovien ja mustan peltikaton mukaan
ja sisäpuolelle valkoinen pinta sopimaan pääulko-oveen.
Koska energiatehokkuus on tärkeää, päätimme myös tähän oveen ottaa Arctic-rakenteen. JELD-WEN pitääkin selvästi ekologisuutta arvossa, sillä ihan uutuutena heiltä löytyy nyt myös entistä parempi puukuiturakenteinen ECO-ovimallisto.


*Ovista saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan.*

sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Pala pääsiäistämme


 Vappuhan se jo kolkuttelee ovella, vaikka pääsiäisestä on vasta viikko aikaa.
Vuoden alussa tuntui, että pääsiäinen on tänä vuonna aivan liian myöhään,
mutta niin vain ällistyttävän nopea ajankulu teki jälleen tehtävänsä eikä lopulta odottelu edes tuntunut missään.
Myöhäisessä pääsiäisessä oli ainakin täällä pohjoisessa omat etunsa, sillä pajuihinkin oli jo ehtinyt isot kissat ilmestymään sekä tiet olivat ehtineet hyvin sulaa ja kuivua naapurustossa kierteleville pienille virpojille. 
Ja olihan kelinkin puolesta oikein mukavaa, kun aurinko paistoi ja oli jo tositosi lämmintä.


Pääsiäisenä saimme rakkaan ystäväperheen luoksemme ihan yön yli -vierailulle. Arjen kiireissä ei olla ehditty oikein kyläilemään puolin tai toisin eikä oltukaan nähty kunnolla siis toviin. Ja niinpä oli oikein mukava viettää pääsiäinen yhdessä ja vaihtaa kuulumisia paremmin oikein ajan kanssa.

Mieheni on viime vuosina innostunut leipomaan pizzoja ja paistamaan niitä leivinuunissa, ja koska olimme jo viime vuonna pizzatalkoilleet samalla porukalla, valitsimme luontevasti itse tehdyt pizzat pääsiäisateriaksemme. Pizzojen teko on loppujen lopuksi melko leppoisaa yhdessä puuhailua, ja lapsetkin tuntuvat nauttivan päästessään itse valitsemaan täytteensä ja maustamaan niillä omat pohjansa.

Ruokailun jälkeen järjestettiin lapsille pientä munien etsintää ja jälkiruoaksi kokosin banoffee-tyylisen kakun mansikkatäyttein ja suklaamunakoristein. Ilta kului hiukan kuplivaa juoden ja Knowledge is power -peliä pelaten - kukin enemmän tai vähemmän pizzaähkyssä ;).


Muutaman päivän päästä juhlitaan jo vappua ja olen niin iloinen, että piha alkaa olla vihdoin lumeton meilläkin. Minulla on sellainen viiden vuoden kalenteri, josta on helppo nähdä päivittäin mitä on tehnyt vuosi tai muutamakin sitten, joten hiukan huvittuneena katselin toissavuotista merkintää siitä kuinka silloin siinä vaiheessa = nyt vasta oltiin traktorilla siirrelty suurempia kinoksia pihalta syrjempään. Nythän mm. pihatiemmekin on ollut jo viikkoja täysin sula. Mutta tottahan se on, että lunta on ollut viime vuosina ihan mahdottomia määriä(!) Nytkin oli ihan suhteellisen paljon loppujen lopuksi, mutta kiitos lämpimän kevään, se on myös sulanut nopeaa pois - ja toki talomme sijainti mäen päällä vauhdittaa prosessia mukavasti ♡.

Vapuksi meillä ei vielä ole kaikki suunnitelmat ihan täysin lukkoon lyötyjä, mutta kaiketi ohjelmassa on jälleen tavata ainakin ystäväperheitä ♡. Simat ovat kuitenkin tuloillaan ja munkkeja vielä kun saataisiin niin sitten alkaa ainakin omat vappusuunnitelmani olla kohdillaan, heh :D.

Aurinkoista kuun loppua ja riemukasta vappua!

P.S. Joku ehkä jo bongasi, että pientä muutosta on pirtissämme tapahtunut sitten viime näkemän. Eteisen pöydästä tosiaan lyheni jalat ja se siirtyi olkkariin sohvapöydäksi vuorostaan. Kiva saada vähän vaihtelua pirttiinkin.

torstai 28. helmikuuta 2019

Työtilan loppusilaus

*kaupallinen yhteistyö*

Alamme saamaan vintillä sijaitsevan työtilamme pikkuhiljaa (vihdoin ja viimein!) myös varsinaiseen käyttöönsä, sillä saimme tehtyä sinne hiljattain työpöydän ja hankittua tuolit pöydän ympärille. Tila kaipasi muutakin pientä lisäsisustamista, jota pääsin sopivasti puuhaamaan Veke.fi:n kanssa yhteistyössä.


Työtason teki mieheni kolmesta, alunperin 8m-pituisesta, liimapuupalkista leikatusta pätkästä, jonka pinnan käsittelin valkoiseksi.
Ja koska katto tilassa on vino, oli luonnollista sijoittaa pöytä tilan keskelle pitkittäin. 
Työpöydän tuoleiksi hankimme metallituolit, joista olen vuosia (ja vuosia!) haaveillut. Nyt sain vihdoin unelmani toteutumaan tähän tilaan. 
Metal tuoleja olisi ollut valita useita värivaihtoehtoja, joista musta ja valkoinen olisi olleet mieluisia myös, mutta kompromissina päädyin lopulta hopeisiin. Mietiskelin millainen hopean sävy tuoleissa olisi, mutta onnekseni se oli mielestäni juuri täydellinen = kauniin teräksinen.
Tuolit saavat myös kiitosta jämeryydestään, jota hiukan jännäsimme mieheni kanssa (- tai hän pääasiassa).

Työpöytä ei (takuulla!) jatkossa tule olemaan pysymään aina näin siistinä, joten sopivasti rauhoittavaa tunnelmaa työpöydän äärellä tuo kaunis Fanni K -merkin betoninen lyhty. Ja kun kynttiläaika jää jälleen taa, saa lyhty uuden tehtävän maljakkona.
Voin hyvin kuvitella sen täyteen esimerkiksi tulppaaneja ♡.


Työpöydän tuolien lisäksi kaipasimme tilaan myös hiukan lisätasoa sekä mahdollisesti myös lisäistumatilaa. Penkkivalikoimaa läpikäydessäni, bongasin joukosta Fanni K:n industrialhenkisen metallipenkin, joka ratkaisisi tarpeen täydellisesti: oli juuri sopivasti sekä kaunis että käytännöllinen ja sopisi hienosti yhteen myös pöydän tuolien kanssa. Nyt penkki menee mukavasti vierassängyn päädyssä sopivana tasona petausvaatteille - ja kun työpöydän ympärille kaivataan lisäistuimia, on se näppärä siirtää sinne tarvittaessa.
[ On ollut sellaisesta pienestä askartelukerhosta tytön kanssa haaveilua... :) ]


Työpöydän ja tuolien saaminen huoneeseen oli ollut kyllä ihan liian kauan listalla, mutta onneksi nyt ollaan jälleen askel lähempänä tämänkin tilan valmistumista. Ja ihan hyvin onnistuimme mielestäni, sillä ainakin minua tämä työtila kutsuu käyttämään. Pelkäksi läppäritasoksihan ei pöytää tosiaan ole tarkoitettu vaan pian sille levitellään kankaat, askartelukamppeet, perhonsitomisjutut... you name it.
Vielä tilaan tarvitaan kunnon valaistus sekä urakkana olisi myös saada kuntoon huoneen toinen puoli, joka kuuluu mieheni työhommille.

Nyt olen kuitenkin iloinen ja onnellinen tästä pienestäSUURESTA saavutuksesta.
Rutistus jokaiselle.


*Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Veke.fi:n kanssa. Tuotteista saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan.*