Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kylpyhuoneessa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kylpyhuoneessa. Näytä kaikki tekstit

perjantai 11. toukokuuta 2018

Hoitopöydän kruunu

 
Vauvanhoitopaikka on meillä tehty kylpyhuoneen tasolle. Vaikka pikkuisemme alkaa olla juuri jo seitsemän kuukauden ikäinen, on hoitopöytä vielä ihan ehdoton paikka vaipanvaihtoon. On mukava, että hoitotasokin on niin sanotusti sisustettu, koska sen käyttöaika on kuitenkin melko pitkä. Muutamia kivoja asioita olen tasolle laittanut esille ja mm. kehystin kauneimpia kortteja tauluiksi antamaan hiukan lisäilmettä. Vaikka pienistä tauluista onkin mukavasti silmäniloa, hoitotason kruunaa kuitenkin pojan kummiltaan kastelahjaksi saama kaunis mobile.



 Pikku-L:n kummitäti on tehnyt kauniin mobilen itse sulista ja puisista helmistä, joista osa on maalattu kalkkimaalein. Mobile on kyllä vauvan(kin!) mieleen ja ollut ihan hitti. Mobile liikkuu ilmavirrassa mukavasti ja joka kerta vaipanvaihdon yhteydessä pienen silmä kiinnittyy mobileen. Ja vaikka poika on lähtenyt jo konttaamaankin, malttaa vaipan- ja vaatteidenvaihdon pötkötellä ihanan rauhassa mobilea katsellen. 
 

Tykkään kyllä kovasti tästä meidän vauvanhoitopaikastamme, sillä värit ja sävyt ovat niin mieluiset 
- ja kaikki vauvantavarat yleensäkin niin suloisia. Joseph-pupuvalaisimen kanssa kävi ihan mieletön munkki, kun voitin sen
Facebookin arvonnassa. Kun kani saapui, en malttanut olla laittamatta virkkaamaani rusettia sen kaulaa koristamaan. Hoitotasolle pupua ei ole tarkoitus kuitenkaan jättää istuskelemaan, vaan Joseph siirtyy vauvan sängyn viereen ilta/yövaloksi.

***

Kevätkin on ottanut aimo harppauksen, ja jäät lähtivät muutama päivä sitten Tornionjoesta meidänkin kohdaltamme. Nopeasti kyllä menivätkin menojaan tänä vuonna, kun olivat alkujaan niin ohuet. Kaikki se pihamme mieletön lumilastikin on jo täysin poissa(!!!) ja ensimmäinen haarapääsky bongattu, joten kaiketi se kesä on siis ihan juuri nurkan takana. Ja tästä päivästä eteenpäin on jopa luvattu monelle päivälle yli +20, joten nyt nautitaan!

Huomenna luvassa siskon (sekä miestemme) kanssa euroviisuvalvojaiset ja tarkoituksena on koota illan tarjottavat tutuimpien finalistimaiden herkuista. Mukavaa päästä jännittämään Suomen ja Saaran sijoitusta. Sunnuntaina juhlitaan meitä äitejä, joten jokseenkin mukava viikonloppu siis tuloillaan.

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Kylpyhuoneunelmia

Kun kaikki muut huoneet kodissamme remontoitiin yli vuosi sitten, kylpyhuoneessa alkoi tapahtua vasta nyt tämän kesän aikana.
Suurimpana syynä tähän viivytykseen lienee ollut tietämättömyys tilan kohtalosta.



Kun vintin suunnitelmat alkavat olemaan hahmoteltuna, on kylpyhuonepohdintaa joutunut miettimään kunnolla vasta nyt.
Kävi niin ettei yläkertaan saada toista kylpyhuonetta (ei riitä tilaa sille, mutta toisaalta säästytäänpä sitten vesieristämisiltä ja laatoittamisilta), pääsi alakerrassa sijaitseva ainoaksi kylppäriksi jäävä tilamme nyt kunnolla syyniin.

 Kylpyhuone mahtoi olla se suurin miinus tässä talossa kun nykyisen kotimme ostamista mietimme.
Kylppärimme on nimittäin vain noin pari neliötä ja siitäkin suuren osan vie vielä pyykkikone, jota ei saa sijoitettua minnekään muualle :(
Talon oston aikaan ajatuksena oli, että saisimme toisen kylpyhuoneen  yläkertaan ja ahdas alakerran kylppäri kelpaisi sellaisenaan.
Mutta koska toista kylppäriä ei tulekaan, niin tämän ainoa pienuus hiukan häiritsee.

Olimme leikitelleet jo talon oston aikoihin ajatuksella, että purkaisimme koko onnettoman sisäsaunan pois, mutta halusimme kuitenkin vielä katsoa tilannetta vähintään vuoden asumisen ajan, jotta mitään hätiköityjä ratkaisuja emme tekisi.
Suurempi kylpyhuone siis tahdotaan ja päätös oli yksimielinen:
sisäsauna saisi lähteä.

Päätös sisäsaunan lähtemiselle ei siis kuitenkaan syntynyt ainoastan suuremman kylppärin vuoksi eikä siis ollut ihan näin heppoiselta kuulostava vaikka meille hyvin selkeä ja helppo olikin. Sisäsaunamme on tosiaan ollut ihan onneton; pieni, ahdas ja huono. Täysremontti olisi ollut sinne edessä joka tapauksessa.
Ja todellisuudessahan olemme käyttäneet onnetonta sisäsaunaamme ainoastaan kerran viime vuoden (eli siis 2013) huhtikuusta tähän päivään. Se siis kertoo kuinka turha (ja huonokuntoinen) se on ollut.

Lähtötilanne:
(Kuva oviaukolta. Sisäsauna vasemmalla ja suihku oikealla.)
 
Ilman saunaahan emme siis elä sillä pihasauna meillä lämpiää normaaliin tahtiin.
Ulkosaunasaunomisesta meillä on tullut jo niin tapa ettei sitä enää edes ajattele sen suuremmin. Sauna lämpiää siellä ja sinne sitten hipsutellaan pyyhkeet päällä - eipä siinä sen kummempaa :)
Emme tietysti arvanneet talon oston aikaan, että pihasaunaa todellakin tultaisiin käyttämään tähän tahtiin, sillä itse asiassa emme edes päässeet sitä katsomaan eikä talon myynyt perikuntakaan sen kunnosta osannut silloin kertoa.
Onnemme oli, että pihasauna on hyvinkin käyttökuntoinen - tai siis toki sinnekin joutui/joutuu vieläkin tekemään remonttia.


Ehkä joltain tämä ratkaisu kuulostaa erikoiselta - ehkä jopa hullulta purkaa sisäsauna. (Mahtaa tämä talon arvoakin laskea, mutta riski on otettava...)
Mutta tosi oli, että täydellinen remontti sisäsaunaan olisi kuitenkin jouduttu tekemään ja nyt tuntui siltä, että ne kerrat joina talvella ei tulipalopakkasten aikaan ehkä päästä ulkosaunaan niin saa sitten jäädä ne kerrat saunomattakin ;)
Mieluummin siis suurempi kylppäri kuin harvoin käytettävä sisäsauna.

***
Kovasti siis olen miettinyt kylpyhuoneen suunnitelmaa kun sisäsaunalle sanoimme nyt heippa. Hirmuisen pimeähän kylppärimme on kun sinne ei ole ikkunaa mistään. Keksinkin, että voisimme puhkaista kylppärin ja kodinhoitotilan väliin reiän ikkunalle, jotta saisimme luonnonvaloa tilaan sitä kautta.
Navetastamme löytyvistä vanhoista ylimääräisista ikkunoista saisimme hyvän ikkunan seinään.

[ Saunalla - ja ilman saunaa. ]

Ikkunareiän teon aloitusta kodinhoitotilan puolelta.

Remonttisuunnitelmat:
- puretun saunaosan seinäpaneelien sekä katon valkoiseksi maalaus
- luonnonvaloa kodinhoitotilan kautta tuova ikkuna
- kylpyhuoneen valkoiset seinälaatat ovat ihan ok, joten vain tumma saumalaasti käsitellään raikkaan valkoiseksi
- lattiaan olen ajatellut Kaakelikeskuksen laattoja, joista kuva alla:
Rakkautta ensisilmäyksellä!


(Kuva: Kaakelikeskus)

Uskon, että kylppäristä varmasti vielä saadaan ihan ok tällä suunnitelmalla.
En millään malta odottaa sen valmistumista! :D


Mutta hei tiedättekö mitä(?)
Koska nämä postaukseni laahaavat sen verran jäljessä niin voin ilokseni jo kertoa, että jotain onkin jo tapahtunut (Instan puolella jo vilautettukin...).
Kovasti yritän laittaa tilan etenemisestä kuvia tännekin ♥
[ Nyt kun saisi vain ne laatat tilattua ja äidin sitten kaveriksi laatoittamaan ;) ]

***
Niin se meni elokuu, hui!
Tervetuloa syyskuu!