Näytetään tekstit, joissa on tunniste Virkkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Virkkaus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 10. lokakuuta 2017

Ruusuisia unia


Kun tein omaan makuusoppeemme unisiepparin, toivoi tyttäreni heti itselleen omaansa, kun kuuli mitä varten siepparit yleensä ovat.
Toki hän kyseenalaisti varsinaisen ajatuksen (eli painajaisten sieppaamisen), ja kerroinkin, että teho on varmasti jokaisen omissa pääteltävissä 
/ miten itse asiaan uskoo.


Tyttö suunnitteli oitis oman siepparinsa ja siitähän tuli toki vaaleanpunainen. Aikas söpöläinen! 
Ehkä tällaisen siepparin avulla näkee sitten niitä ruusuisia unia ;).
Tämä pieni versio siepparista valmistui lähes yhdeltä istumalta eli melko näppärästi.
Siepparin tein samoin kuin isommankin; eli virkkasin ensin pienen liinan, jonka kiinnitin langalla kiinteillä ympärivirkattuun rautalankakehykseen.


☆☆☆☆☆

Kiitos kaikille ihanille onnitteluista ja tsempeistä edelliseen postaukseen!
Täällä ollaan vielä yhtenä pakettina. Laskettu aika ohitettiin eilen, joten nyt alkaa varsinainen  o d o t u s.
Vauvanvaatteet on pesty, hoitopöytä varusteltu ja sänky pedattu eli kutakuinkin valmiita oltaisiin! ♥

Ihanaa viikon jatkoa!

maanantai 25. syyskuuta 2017

Kauniimpia unia


(Netti)maailma on nykyisin pullollaan erilaisia unisieppareita ja pitkään haavelistallani on ollut tehdä meillekin oma. Olen ihaillut mm. instassa vastaan tulleita kuvia kauniista sieppareista, ja mielikuva (tulevasta) omastamme vahvistui ajan kanssa. 
Värimaailma oli melko selkeä alusta lähtien, mutta muuten eri työvaiheet ovat tovin ikään kuin rakentuneet päässä - ennen kuin tositoimiin siis lopulta pääsin ;).
 

Tahdoin hiukan poiketa perinteisemmästä verkkomallin siepparista, joten päädyin virkkaamaan omamme keskiöön pienen liinan. Netti on pullollaan erilaisia ohjeita, mutta omani (ylemmän) tein tällä ohjeella. Alemman rinkulan pienemmän "liinan" virkkasin ulkomuistista jollain aiemmalla hyväksihavaitsemallani mallilla (en muista juuri nyt onko malli omasta päästäni vaiko jonkun toisen ohjeella).

Molemmat kehykset (rungot) taivuttelin rautalangasta (2-3 kertaisena rinkulan muotoon), jotka virkkasin juuttinarulla piiloon kiinteillä silmukoilla.

Liinat kiinnitin ulkoreunoistaan kehikkoihin kiinni langalla neulan avulla.
Lopuksi kiinnitin muutamia ketjusilmukoin tehtyjä naruja, joihin kiinnitin koristeeksi kätköistäni löytyneitä lasihelmiä, "kristalleja" ja pieniä sulkia.
Made with Love -koristeen kiinnitin sieppariin lisäyksityiskohtana.


Siepparin teko oli kyllä mukavaa puuhaa. Koristeluunkin on vain mielikuvitus rajana!
Alkuperäisidean mukaisesta painajaisten nappaamisesta "verkkoon" en mene täysin takuuseen, mutta kaunis koristehan unisieppari on.
Siepparista tuli mielestäni oikein kiva lisä tyhjälle seinäosuudelle pikkuruisessa makuukamarissamme.

Ihanaa viikon alkua ja kauniita unia jokaiselle!

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Suloisin pupulaukku DIY


Viime perjantaina lähdimme tyttäreni kanssa yhdessä naapurimme äiti-tytär-pari mukanamme katsastamaan Tornio-Haaparanta-kaksoiskaupunkimme sisustuspuotitarjontaa. Ensin kurkkasimme pariin varsinaiseen sisustusliikkeeseen, jonka jälkeen pistäydyimme Haaparannan keskustan tuntumassa sijaitsevan TaavolaGårdenin maalaistunnelmissa päiväteellä ja leivoksilla. Päivän lopuksi piipahdimme vielä vaatealennusmyynneissä kauppakeskuksella. Melkoinen naistenreissu siis! Tällaista lisää ♡ :D. Olemme onnekkaita, että ystävistä (ja vielä ihan läheltä) löytyy samanhenkinen parivaljakko kuin itse olemme.

 
Niin suuria Maileg-faneja kuin olemmekin, en ollut aiemmin törmännyt pupulaukkuihin, josta inspiraatioidean sain tähän itse tehtyyn versioomme. Löysimme siis yhdestä niistä useammasta Mailegia myyvästä puodista laukun, johon me kaikki neljä ihastuimme oitis.
Oston sijaan päädyin ratkaisuun tehdä itse moinen suloisuus vielä enemmän omannäköisin värein ja ideoin.

Laukussa on nerokas olkahihnojen (korvien) säätöidea eli näppärästi solmua siirtämällä laukun hihnamittaa voi muuttaa.


Oman itse tehdyn erityisleimansa laukku sai virkkaamillani yksityiskohdilla (kukka, rusetti & sydännenä) sekä Handmade Lumimäellä -kangasmerkillä.


Pienten somisteiden lisäksi parantelin laukkua sen verran alkuperäisestä ideastaan, että lisäsin laukun suulle tavaroiden sisälläpysymisen takaamiseksi sitomisnauhat.


Ihana tyttäreni oli on haltioitunut uudesta laukustaan ja kertoi palautteena laukun olevan moninkerroin ihanampi kuin se Mailegin versio 💜 
(Ja mikäpä muu kommentti hivelisi äidin mieltä enemmän! Heh.)
Pitkään neidillä on ollutkin mielessä löytää itselleen hiukan isompi kassi, johon mahtuisi näin kesäaikaan rahapussin ja kännykän lisäksi mm. aurinkolasit ja mahdollisesti pitkähihainenkin mukaan - olemassaoleviin pieniin käsilaukkuihin kun niitä ei niin vain tungeta :D.

Vaikka rahaa saimmekin noin muuten tuhlattua shoppailupäivänämme, tämä laukkuidea oli ihan ilmainen ;).
Ja tokihan tämän tekemiseen vierähti useampi tunti, mutta näin käsitöiden teosta nauttivalle työosuus on kuitenkin mukavaa puuhaa.
Ja toki itse tehty on aina itse tehty ♡.

perjantai 4. joulukuuta 2015

HANDMADE Lumimäellä


Syksyn aikana olen istunut usein iltoja ompelukoneen ääressä taikka virkkuukoukku seuranani. Kankaita ja lankoja on kulunut hyvää vauhtia, eikä into ole ottanut laantuaakseen :D. Ajatuksenani on ollut, että voisin joitain tekemiäni pikkujuttuja lähteä joskus myymään joihinkin myyjäisiin.


Muut kiireet kuitenkin ovat viime aikoina ottaneet vallan ja ajatus myyjäisiin lähdöstä oikeastaan siirtyi jonnekin hamaan tulevaisuuteen, kunnes sitten ihan vasta kävelylenkin ohessa törmäsin ystäväni kanssa Naisten messut -myyjäisten ilmoitukseen, ja asia oli sillä selvä; sinnehän lähdetään yhdessä niiden kera mitä valmiina on! ;)


Nyt jännittää miten minut ja Lumimäellä tehdyt tuotteeni otetaan vastaan.
Tulen kertomaan sitten miten mulla meni ;).
Nyt vain tämä ilta aikaa pakkailla tuotteet loppuun - pieni kiiruskiirus siis.



Wish me luck!

P.S. Ja minut siis löytää huomenna lauantaina 5.12. Tornion Åströmin kartanon Naisten messut -joulumyyjäisistä klo 11-14. Heti eteisen tuntumassa jossain main olen samassa myyntipöydässä Country Heartin Sinin kanssa.
Eli kohdistatte katseenne kahden blondin suuntaan :D.

perjantai 18. syyskuuta 2015

BFF


Virkkuukoukku seuranani on tullut istuttua muutamatkin illat viime aikoina.
Totoro on meidän perheen lasten yksi suosikeista ja netistä löysinkin hyvän (engl.kielisen) virkkausohjeen pieneen hahmoon.
[Mallin on suunnitellut  LucyRavenscar.]
Aloitin kokeilemalla ensimmäisen hahmon tällaisella pienellä vaaleanpunaisella yksilöllä ja ajatuksissa olisi nyt siis virkata isompi harmaa toveri.


Pirum Parum Päärynöitä olen myös ihaillut monessa niin ulkomaisessa kuin kotimaisessakin käsityöblogissa. Nyt lähes samalta istumalta pikku-Totoron kanssa kokeilin sitten sellaistakin. Ongelmaksi muodostui etten löytänyt mistään suoraa ohjetta pieneen päärynään, joten tämä kaveri tuli ihan omasta päästä tyylillä "virkkaa-pura-virkkaa".

Näistä kaveruksista tuli kyllä melko somat.
Best Friends Forever


Täällä meillä Torniossa on tänään hyvin harmaata ja satelee oikein kunnolla.
Harmaus vaikuttaa sisälläkin eikä oikein kuvausvaloa meinaa tarpeeksi riittää.
Tänä aamuna oli jotenkin niinkin synkkää, että tuli ihan joulukuisen aamun olo. Tunne ei kuitenkaan toisaalta ollut yhtään huono ;).

Lenkkeilyt ja ulkopuuhat saavat suosiolla jäädä tältä päivältä.
Sadepäivä houkuttelee tarttumaan virkkuukoukkuun - enkä taidakaan laittaa hanttiin yhtään.

Eilen haettiin lasten kanssa irtokarkkeja isot pussit eräästä Haaparannan tukkumyymälästä, joten huomiseksi on luvassa melko makoisa lauantai :D. Sateetkaan eivät haittaa.

Mukavaa viikonloppua!

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Pilvilinnoja rakentamassa

 

...tai no ei niinkään paljoa enää, sillä sisältä oma pilvilinnamme alkaa olemaan valmis! 
Vanhimmat blogini lukijat ehkä muistavatkin kyseisen projektimme, joka on jäänyt tässä vuosien aikana esittelemättä täällä blogissa sisältä kokonaan. Aika on vain mennyt - johonkin. {Lue: työkiireet, uusi koti ja sen täysremppa, uusi vauva, saamattomuus jne. Onhan noita syitä! :D } 
Vaan sen voin kertoa, että kyllä mökki on kovassa käytössä ollut koko tämän ajan! Tai siis vähintään kesät aina pitkälle syksyyn :).


Täällä mökissä leikitään niin kotia kuin kahvilaakin ja parvella pötkötellään sekä lueskellaan kirjoja.

Mökin suloiset jakkarat ovat muutaman vuoden takaisia edullisia Ikea-ostoksia, jotka muuten olivat alunperin siis ihan aikuisten kokoa (näitä)
Putkileikkurilla lyhensimme jalat kätevästi, jotta tuoleista tulisi sopivammat pikkuväen käyttöön.


 Astiat Ikeaa ja "suklaaeskimojätski" on Tigeristä. Keksit itse virkattuja (- niistä lisää täällä) ja tuutti ommeltu itse.
 Teepussit tein viime kesänä neidin tilauksesta. "Teelehtinä" pientä, ruskeaa kangassilppua. Teepussien suojapussit leikkasin ja taittelin kauniista kuviopaperista.


Kahvilan puolella riittää päivisin hulinaa, kun 7,5v, 6v ja 1,5v hyörivät vuoron perään niin tiskin takana kuin edessäkin.
Jopa paloturvallisuus on muuten täällä huomioitu ;). 'Vaahtosammutin'vesipyssy löytyi viime vuonna Tigeristä.


Tiskinä toimii kiva ja erittäin kätevä Ikean pikkuhyllykkö (tämä). Ja näin tiskin takaa laatikoista löytyykin siis näppärästi kaikki kahvilahenkilökunnan tarpeisto - niin itse ruoka-ainekset kuin ruokailuvälineetkin. 
Vaaleanpunainen hella/liesi/tiskipöytä on oma vanhani, joka on alunperin ollut lapsuudenkotini leikkimökissä. Muun muassa myös kaikki leikkimökissä asustavat nuket (3kpl) ovat minun vanhojani ♥. Itselleni on tärkeää, että nämä aarteeni ovat saaneet jatkoaikaa uudessa mökissä uusine hoitajineen.

Hinnastokyltti on alunperin valokuvakehys (tämä).
Ihastuttavat pienet "sukka"rahapussit odottavat seuraavia asiakkaita kahvilaleikkeihin. Pikkuiset pussukat olemme tyttäremme kanssa saaneet tuliaisina maailmalta.
Tiskin etupuolelle ompelin verhon näkösuojaksi. Tikkukaramellit ja muffinssit olen tehnyt muutama vuosi takaperin Tildan kaavoilla.


Ihan aina tämäkään kahvila ei kuitenkaan ole auki, joten on tärkeää siitä toki ilmoittaa ;). Näppärästi kyseinen toimenpide hoituu liitutaulukyltillä.
Kauniin leikkipuhelimen olen tilannut vuosia sitten Sateenkaarentaa-nettiputiikista.

Pyykkiäkin toki tulee kun pieniä nukkevauvoja hoitaa, joten narukin oli pyykin kuivaukselle mökkiin kehiteltävä. Sopivan kokoiset pyykkipojat on ostettu Tigeristä ja suloistakin suloisemmat virkatut pikkuhousut ovat kirpparilöytö.


 Kärpässienijakkara on ostettu puolestaan Halpa-Hallista aikoinaan. Se onkin suloinen väripilkku ja ihana istuttava!
Postilaatikko odottelee seinustalla kiinnittäjäänsä. Pieni sanomalehti pöydällä on liite Mauri Kunnaksen kirjasta "Etusivun juttu".


Jäätelötuutteja löytyy moneen makuun. Tuutit olen tehnyt Tildan kaavoilla.
Meän kuopus on muuten kyllä hauska leikkiessään jäätelön syöntiä nimittäin
koristeena oleva punainen (ilmeisen houkutteleva) helmi pujahtaa aina väistämättä suuhun. (Tosin myös aika äkkiä poiskin, kun huomaa sen maun :D.)

***
Lopuksi hiukan tietoa mökistä:
Leikkimökin olemme siis tosiaan itse tehneet 3-4 vuotta sitten. Päärakentajana mökillemme toimi mieheni ja hurjan paljon apua ollaan saatu myös isältäni. Minä puolestaan toimin suunnittelijana, maalarina ja lopulta tietysti myös sisustajana (=paras osuus tietysti!). Tavarat mökkiin on keräilty sieltä ja täältä ajan kanssa: osa omia vanhojani, osa kirppareilta ja osa uusia tänne varta vasten hankittuja juttuja.

Pilvilinnamme nimikin mökillemme keksittiin maalausurakassa kolme vuotta sitten. Nimi syntyi lopulta sanaleikin tuloksena, tuolloin 4,5-vuotiaan, tyttäreni kanssa. Mietimme mikä voisi olla valkoista kuin mökki itse, mikä kuvastaisi haaveita ja unelmia, jollaiseksi mökki suunniteltiinkin - ja kyllähän mökki menee korkeutensa puolesta lähes linnasta ;).

 
Tässä kuvaa vielä ulkoapäin. Hiukanhan on mökkiressu ulkopuoleltaan puolitiehen jäänyt. Kuistin katto vielä puuttuu, ikkunanpielilaudat jne. eli pientä hienosäätöä olisi vielä luvassa.

***
No mutta hei,
kuka tulee kanssamme leikkimään?

Psssst. Salaisuutena voin paljastaa nimittäin hauskinta mökissä on se, että siellä asuu näkymättömiä päästäisiä kuten Muumilaakson uimahuoneella - - no ei ihan, mutta hiiriä kylläkin! :D

Niin ja tosiaan: mökin parveltakin laitan tulemaan piakkoin kuvia.

Leikkimökkikausi on kyllä nyt "kuumimmillaan". Jee!
 Tervetuloa heinäkuu!