Tuo mauste/yrtti/rohto,
johon minulla on viha-rakkaussuhde :D
![]() |
Hernesosekeitto - sekä keitossa silppuna että koristeena päällä. |
Olen nyt pikkuhiljaa alkanut kokeilemaan sitruunamelissaa eri ruokalajien kanssa
ja ihmekseni olen jopa alkanut pitää siitä - siis tiettyjen ruokien kanssa.
Ennen se on oikeastaan maistunut suussani lähinnä nurmelta ;)
Tuoksu puolestaan on toki huuuuumaava ♥
![]() |
Sitruunatorttua raikastamassa. |
Käyttöohjesääntönäni olen lähinnä pitänyt: mihin sitruuna sopisi, sopii tämäkin
- ja hyvin on toiminut ;)
![]() |
Mansikka-marenkikakun koristeena. |
Kasvattanut olen ko. yrttiä aiemminkin, mutta kai lähinnä vain
tuoksun ja koristekäytettävyyden vuoksi.
Ihana
tuoksu muistuttaa minua nuoruuden kesistä, jolloin työskentelin
eräällä
paikallisella kasvitarhalla.
![]() |
Kinkku-paprikapiirakan päällä lisäilmettä tuomassa. |
Pääsääntöisesti tämä menee vieläkin lähinnä vain koristeena,
mutta nyttemmin olen sitä siis
syönytkin - ja ihan tarkoituksella kokeillut eri ruokien kanssa.
(Ennen
taisi vain jäädä lautasen reunalle.)
Ja ei sitä mahdottomasti voisi ruokaan laittaakaan
- juuri sen verran että pikkuisen tulee makuvivahdetta :)
![]() |
Appelsiinikiisselissä lisäpiristyksenä. |
Mielenkiinnolla jatkan kokeilujani.
Ainakin teessä sitä olisi kiva kokeilla (vaikka väkisin se ruohikon maku mieleni jo valtaakin...)
Ja iltateehen kai lähinnä, sillä yrtillä on tietääkseni rauhoittava ominaisuus.
Jääteejuomakin houkuttelisi ajatuksena.
Hmmm...
![]() |
Jauheliharisoton koristeena sekä salaatin seassa. |
Tietoisku:
* Sitruunamelissaa pidetään useissa maissa sydämen ilon yrttinä,
sillä sen on katsottu vahvistavan sydäntä.
* Sitruunamelissan lehdet ovat antiseptisia, joten niillä hieromalla voi helpottaa vaikkapas hyttysen puremasta tullutta kipua.