torstai 13. syyskuuta 2018

Ötökkäkemujen yksityiskohtia


Hyönteisteemaisilla juhlilla jatketaan vielä tämän postauksen verran 
ja vuorossa on nyt hiukan kuvasaldoa niin koristeluista kuin muistakin juhlien pienistä yksityiskohdista. 
[Aiemman postauksen ötökkäsynttäreistä voi kurkata täältä.]
 
Huomaan, että minulla on jo ihan perinteeksi muodostunut laittaa joka synttärijuhlassa pirtin kattoon jonkinlainen juhlateemaan sopiva viirinauha. Viirinauhoilla saa mielestäni niin kätevästi näyttävyyttä ja juhlantuntua tilaan kuin tilaan.

 

Mietin millaisen ötökkäviirinauhan toteuttaisin, kunnes keksin idean, jossa ötökkäkuvat voisivat olla vanhojen oppikirjojen sivuja pyykkinarulla. Tulostinkin netistä 'vintage bugs' hakusanoilla löytyneitä kuvia, joista kokosin viirinauhan juhlakoristukseksi kattoon. 
Viirinauha oli lopulta niin kivannäköinen, että se sai olla esillä koko kesän :).


Saarekkeelle olin koonnut tuttuun tapaan kaikki ruokailuvälineet, servetit, juotavat yms. Tarjolla siellä oli juhlapöydän herkkujen vastapainona aikuisempaan makuun mm. salaattia kastikkeineen sekä kauraomenapaistosta vaniljakastikkeen kera. Mehuboolin tuunasin "juhlavammaksi" itsetehdyillä ötökkäjääpaloilla ;).


Yritän aina mahdollisuuksien mukaan keksiä juhliin jotain pientä järjestettyä ohjelmaa pienille vieraillemme. Tällä kertaa ohjelmanumerona lapset pääsivät adoptoimaan itselleen ötökän lemmikiksi (muurahainen / hämis) sekä tuunailemaan uudelle ystävälleen tulitikkuaskista oman pienen kodin. 
Alimmassa kuvassa näkyy muutama hieno taidonnäyte lasten käsistä. Hauska yksityiskohta oli kyllä pillistä ideoitu savupiippu(!) 
Ja tietysti jokainen sai oman talonsa asukkaineen mukaansa kotiinviemisenä.


Kiitos vielä jokaiselle vieraallemme ja poikaamme muistaneelle ♥♥♥.
Oma lahjamme oli uusi isompi Nerf-leikkiase (sellainen pehmokuulia ampuva), ja lisälahjana annoimme pihalle laitettavan ötökkähotellin (Jyskistä)
joka sopi hyvin juhlateemaan.

***
Rakastan niin juhlien ideointia, suunnittelua ja toteuttamista - oli aihe/teema mikä vain. On mukavaa haastaa itseään keksimään kaikenlaista eri teemoihin sopivaa.

Reilun kuukauden päästä onkin sitten vuoro juhlia kolmea muuta lastamme. Heillä kaikilla on näppärästi kahden viikon sisään syntymäpäivät, joten yksin triplasankarijuhlin mennään. Tällainen juhlien toteutus 'kerralla' sopii oikein hyvin niin itsellemme kuin varmasti vieraillekin :).
Teema onkin jo valittuna, joten seuraavaksi vain juhlia suunnittelemaan ♡.

Iloa loppuviikkoon!

lauantai 8. syyskuuta 2018

Ötökkäsynttärit


Koko kesän luonnoksena lojuneen postauksen sain nyt vihdoin(!) valmiiksi ja julkaistuksi. Mainitsinkin jo aiemmin, että tuloillaan on muutamia rästipostauksia - ja tämä on todella sitä! :D Onneksi kuvat juhlista eivät vanhene ♡.
Juhlat juhlimme siis jo toukokuussa, mutta kameran muistikortilla kesälomailleet kuvat on vasta nyt viimein käyty lävitse. Ja koska kuvia kemuista oli niin paljon, päädyin jakamaan kuvatulvan kahteen postaukseen. Tässä ensimmäisessä postausosiossa esillä kuvia kaverisynttäreiden juhlapöydästä.


 9-vuotiaan poikamme juhlateemaa mietimme tällä kertaa kohtuu pitkän tovin. Välillä koitin ehdottaa ettei varsinaista teemaa tarvitse olla ollenkaan, jos sellaista tarpeeksi mieluista ei keksi. (Minecraft-juhliakaan ei uudestaan halunnut pitää, heh. Selvästi alkaa jo ikä vaikuttamaan, kun on niin hankala keksiä sopivaa teemaa. Monet ehdottamani olivat kuulema liian lapsellisia... :D.) Mutta koska teema oli kuitenkin pojalle niin tärkeä, jatkoimme eri ideoiden kehittelyä. Poikaa kiinnostaviin hyönteisiin ja ötököihin sitten lopulta päädyimme, ja niin lähti kesäinen teema ötökkäjuhlista toteutukseen. 


Matoinen multakakku toteutettiin sankarin toiveiden mukaan mokkapalakakkuna - tai oikeastaan niin sanotusti "mokka" sillä jätin kahvin kokonaan pois, jotta karkit maistuisivat paremmin kuorrutteen kanssa. Kakun tein siis ihan vain leipomalla perusmokkapalapellillisen, jonka jaoin puoliksi (- ja kerrosten väliin sitten vain ne halutut täytteet). Niin ihanan yksinkertaista tällaiselle kakkukammoiselle äidille :D. Ja joo kyllä, hyvää oli!
(Viime vuoden ritarisynttäreillä syötiin muutes myös mokkapalakakkua ritarilinnan muodossa.)


Todella simppeleillä koristeluilla meni kyllä koko juhlapöydän kattaus.  
Ja ne vähäisetkin koristelut hoituivat varsin näppärästi erilaisilla muovisilla leluötököillä, joita aseteltiin oleilemaan tarjottavien sekaan
- vieraiden ihmetykseksi :D.

Seuraavassa postauksessa vilautan paremmin sitten koko tilan juhlakoristeita ja -ohjelmaa yms.

Mukavaa lauantain jatkoa!