Viime perjantaina lähdimme tyttäreni kanssa yhdessä naapurimme äiti-tytär-pari mukanamme katsastamaan Tornio-Haaparanta-kaksoiskaupunkimme sisustuspuotitarjontaa. Ensin kurkkasimme pariin varsinaiseen sisustusliikkeeseen, jonka jälkeen pistäydyimme Haaparannan keskustan tuntumassa sijaitsevan TaavolaGårdenin maalaistunnelmissa päiväteellä ja leivoksilla. Päivän lopuksi piipahdimme vielä vaatealennusmyynneissä kauppakeskuksella. Melkoinen naistenreissu siis! Tällaista lisää ♡ :D. Olemme onnekkaita, että ystävistä (ja vielä ihan läheltä) löytyy samanhenkinen parivaljakko kuin itse olemme.
Niin
suuria Maileg-faneja kuin olemmekin, en ollut aiemmin törmännyt
pupulaukkuihin, josta inspiraatioidean sain tähän itse tehtyyn
versioomme. Löysimme siis yhdestä niistä useammasta Mailegia myyvästä puodista laukun, johon me kaikki neljä ihastuimme oitis.
Oston sijaan päädyin ratkaisuun tehdä itse moinen suloisuus vielä enemmän omannäköisin värein ja ideoin.
Laukussa on nerokas olkahihnojen (korvien) säätöidea eli näppärästi solmua siirtämällä laukun hihnamittaa voi muuttaa.
Oman itse tehdyn erityisleimansa laukku sai virkkaamillani yksityiskohdilla (kukka, rusetti & sydännenä) sekä Handmade Lumimäellä -kangasmerkillä.
Pienten somisteiden lisäksi parantelin laukkua sen verran alkuperäisestä ideastaan, että lisäsin laukun suulle tavaroiden sisälläpysymisen takaamiseksi sitomisnauhat.
Ihana tyttäreni oli on haltioitunut uudesta laukustaan ja kertoi palautteena laukun olevan moninkerroin ihanampi kuin se Mailegin versio 💜
(Ja mikäpä muu kommentti hivelisi äidin mieltä enemmän! Heh.)
Pitkään neidillä on ollutkin mielessä löytää itselleen hiukan isompi kassi, johon mahtuisi näin kesäaikaan rahapussin ja kännykän lisäksi mm. aurinkolasit ja mahdollisesti pitkähihainenkin mukaan - olemassaoleviin pieniin käsilaukkuihin kun niitä ei niin vain tungeta :D.
Vaikka rahaa saimmekin noin muuten tuhlattua shoppailupäivänämme, tämä laukkuidea oli ihan ilmainen ;).
Ja tokihan tämän tekemiseen vierähti useampi tunti, mutta näin käsitöiden teosta nauttivalle työosuus on kuitenkin mukavaa puuhaa.
Ja toki itse tehty on aina itse tehty ♡.