Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leikkinurkkauksessa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leikkinurkkauksessa. Näytä kaikki tekstit

lauantai 9. tammikuuta 2016

"Betonitaso" leikkikeittiöön


Kuopuksemme sai vuoden 2014 jouluna vanhemmiltani lahjaksi Ikean Duktig-leikkikeittiön. Ajatuksena oli jo alkuun jotain pientä tuunausta keittiölle tehdä, vaikkakin ihan alkuperäisasussaan sai se kuitenkin palvella ensimmäiset kuukaudet. (Täällä kuvia siltä ajalta.)

Viime keväänä keittiö sai sitten valkean värinsä, kun lopulta kyllästyin koivupinnan katseluun. (Täältä voi kurkata keittiön kokovalkoisena.) Täysin valkoinen keittiö ei kuitenkaan ihan ulkonäöllään tyydyttänyt, vaan jotenkin taso kaipasi hiukan erottumista joukosta 
eli pieni kontrasti oli keittiöön paikallaan. Ja totta puhuen ei valkoinen taso ollut kovin käytännöllinenkään nuorimmaisemme käsittelyssä, vaan aina pinta oli likaisen näköinen ja naarmutkin erottuivat selkeästi.


"Betonitasot" ovat viehättäneet silmääni oikeissa 1:1-keittiöissä, ja niinpä sainkin idean tähän minikeittiön tasoremppaamme. Aikomuksena ei ollut kuitenkaan ihan oikeaa betonitasoa alkaa tekemään, joten paljon lukemastani DC-Fix:istä kaipasin ratkaisun ongelmaani :).
Iin Kärkkäisellä kurkkasin kyseisen kontaktimuovivalikoiman lävitse, 
ja koska muovi 'Avellino Stone, nro17' näytti ihan tarpeeksi betoniselta minun silmääni, lähti rulla mukaani.
Toisena vaihtoehtona olisi ollut musta marmori, mutta totesin sen kuitenkin olevan hivenen liian moderni makuuni - vaikkakin siitä(kin) olisi tullut ihan mielettömän hieno! (Ja äkkiäkös tällaisen muovin vaihtaa, jos mieli muuttuu, heh.)

Tämä oli muuten ensimmäinen DC-Fix-kokeiluni. Ihan on näppärä materiaali kyllä ainakin tällaiseen pieneen tuunailuun.
Ja tämä väri antaa nyt likatahroja hitusen anteeksi ja onpahan muutenkin likojen pyyhkiminen muovipinnalta nyt helpompaa.

 
Muutakin uudistusta minikeittiö on saanut osakseen sitten viime kuvien, kun lopulta sai "mikrokin" lähtöpassit (eli ovi vain veks keskeltä ylhäältä). Meillä ei ole itselläkään mikroa, joten en nähnyt sitä tarpeelliseksi pitää myöskään tässä keittiössä; onhan ne niin näppäriä nuo nopeat induktioliedet :D.

Viirinauhan ompelin pientä lisäilmettä tuomaan, sekä lisäksi sai minikeittiö samalla ompeluinnolla pienen keittiöpyyhkeen, patalapun ja -kintaan. (Näkyvät paremmin yläkuvassa.) (Kankaat - Eurokangas.)  

[ Pingviini ja jääkarhut - Rusta, Haparanda. Tafelgut-teepurkit - Sisustus Country Heart, Tornio.]

Nyt alkaa tämä keittiö olla aikalailla "oman näköisemme" ja valmis, vaikka uusista vetimistä vielä ehkä hiukan haaveilenkin... 
En muuten millään malttaisi odottaa, että pääsisin sisustamaan jo poikien OMAA huonetta. Vaikka ihan kiva tämä leikkinurkkaus pirtissämmekin on, mutta myönnettävää, että se huone olisi ehdottomasti niiiiin paljon mukavampi kaiken kannalta! ;)

***
Niin vain se tuli uusi vuosikin, meni loppiainen ja joulukamppeetkin tuli hyvissä ajoin kerättyä pois. Yllättäen ei tuntunut edes kovin hankalalta laittaa koristeita laatikkoon, vaikka muistelen sitä aiemmin usein haikein mielin tehneeni.
Kovia pakkasia on nyt pidellyt, ja niin on vain auto ja vesiputketkin heti ehtineet reistailemaan. Tänään kävi jo alle -20, mutta viikonlopuksi se lupailee taas kiristyvän. Nautitaan nyt kun on kunnon talvisäät! Eipä ainakaan sada vettä, heh ;).
(Vaikka auton hyytyminen kauas kotoa ei kovin naurattanut...)

Pysytään lämpiminä!
(Niin me ihmiset ja eläimet kuin autot ja talotkin.)

maanantai 7. syyskuuta 2015

Juuri sopiva


Päivät kuluvat ja kuukin ehti jo vaihtumaan. Lasten kanssa ollaan touhuiltu monenmoista pientä kivaa lähiaikoina. Lauantaina esimerkiksi piipahdettiin Cittarin lastenpäivillä - lähinnä hakemassa ilmaiset ilmapallot, kasvomaalaus neidille ja edullisia irtokarkkeja. En tiedä muista lapsista, mutta meän lapset nauttivat suuresti ihan tällaisestakin pienestä erilaisesta kauppareissusta ;).

 Muro-osastolta löydettiin näitä peltisiä rasioita kaupanpäällisinä Kellogs-murojen ostajille. Rasia on juuri sopivan kokoinen ja täydellisen värinen pienimmäisen leikkinurkkauksen keittiöön. Saa nähdä kuinka kauan tämä kestää hyvänä herran käsittelyssä. Täytynee varmaankin hiukan suojella suloista purkkia ja pitää sitä aina välillä ylähyllyllä ihan vain koristeena. Tai kunnes pikkumies alkaa olemaan hiukan hellävaraisempi...


Lauantai meillä jatkui vielä niinkin mukavissa merkeissä kuin lasten leffaillalla ystäväperheen luona. Olihan meillä kivaa! Lapset nauttivat elokuvaherkkuineen olostaan ja mammat saivat höpötellä rauhassa keittiössä omien herkkujensa ääressä :D. Illan yksi kohokohta ja erilainen elämys lapsille oli, kun pyöräilimme kotiin (n. 15 minuutin matkan) pimeällä - toki kuitenkin katuvalojen valaisemalla pyörätiellä. En edes muista milloin olemme olleet pimeän aikaan liikkeellä lasten kanssa pyöräillen (jos koskaan), joten tämä oli lasten mielestä oikeinkin erityisen hauska ja jännäkin kokemus. Täällä Lapissa kun oikeastaan syksyllä on ainoa mahdollisuus pyöräillä pimeän aikaan, eikä juuri iltaisin tule lasten kanssa liikuttua ulkona.


Leikkikeittiökin (Ikea) joutui muuten keväällä lopulta maalisudin alle. Jotenkin se vaalea puu ei meille istunut kuitenkaan, vaikka kovin yritin siitä alkuperäisessä kuosissaan pitää. Ajatuksena olisi DC-Fix:illä tms. tuunata taso-osa - siis jos löydän jonkin kivan mieleisen. Musta marmorikuvio voisi olla aika kiva(?) Selvää kuitenkin on, että jonkin tummemman/suojaavamman pinnan taso kuitenkin tarvitsee.

Ah, kunpa tässä kohtaa pirttiä voisi olla aina näin siistiä! ;) Mutta millainen keittiö se tämäkin olisi, jos välillä ei olisi niitä ruoanlaittosotkuja ja tiskejä lojumassa(?) :D Tai yleensä leikkinurkkaus, jossa ei joutuisi varomaan joka askeleella astumasta legopalikan päälle...
 
ILOISTA VIIKON JATKOA!

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Leikkinurkkauksessa

 

Jokin aika sitten tässä postauksessa kerroin kun järjestelin pienen leikkinurkkauksen kuopuksellemme meille pirttiin. Oikein muuta tilaa pojan leluille ja leikeille ei ollut, joten oli jonkinlainen järjestettävä ja hyvin tämä toimiikin juuri täällä pirtissämme - kaiken tapahtuman keskuksessa. 


Joulupukki toi (kiitos ä+i pikkuapulaisina olosta!) nuorimmaisellemme Ikean DUKTIG-leikkikeittiön. Kuopus on ollut varsin kiinnostunut leikkikeittiöistä eri kyläpaikoissa, joten lahjatoivelistaan se silloin ennen joulua kirjoitettiin sitten. Ikean keittiöön päädyimme syystä, että meillä on myös oma keittiömme Ikeaa ja, että tästä löytyy kaikki "nykyajan" mukavuudet. Toisaalta mikroyläosaa emme olisi tarvinneet välttämättä (meillä ei ole itselläkään mikroa käytössä ollenkaan), mutta onhan tuossa kätevät hyllyt tavaroille. Meän perheessä isä toimii pääkokkina, joten onhan se pojillakin kiva olla oma keittiö, jossa harjoitella (leikki)ruoanlaittoa.

Vielä en ole antanut pojan leikkiin monia astioita tms. Kattilat saavat vielä pysyä neidin keittiössä leikkimökissä (jossa on puolestaan minun vanha v.pun. keittiöni) siihen saakka kun esineiden heittely ei ole se "pääjuttu" ;). Kapustat ja muutama hassu muovinen kippo ja kuppi (kaapissa) riittävät vielä tällaiselle hiukan vajaa 1,5-vuotiaalle mainiosti.

[ Pesuharja - HomeNORD, viiksipesusieni ja -tiskirätti - Tiger, tarjotin - H&M Home, kapustat - Ikea, kaulin - Tallinnan tuliainen ]

Viiksitiskirätin leikkasin Tigerin isommasta siivousliinasta sopivankokoiseksi. Takana näkyvä musta kudottu "vaihtorätti" puolestaan on samaa bambulankaa kuin omamme. Tein siitä vain noin puolet pienemmän tänne minimaailman puolelle. Tiskiainepullon tuunasin vanhasta käsisaippuapullosta. (Tyhjää täynnä toki.)

[ Mustat korit - H&M Home, punottu Tine K -kori - HomeNORD, Sebran Bambi-vetolelu - ostos Kööpenhaminasta Illum-tavaratalosta kun poju oli vielä masussa ]

 Storage-korista löytyy isoveljen Joulupukilta saama ritarilinna (säilössä täällä lastenkamarin tilapuutteen vuoksi) - ja toisessa mustassa säilyvät junaratapalikat. Tine K:n korissa liinan alla piilossa puolestaan on kirjoja ja leikkikaluja.
Tällaiset kahvalliset korit on kyllä todella näppäriä lastentavaroiden säilytyksessä, kun ne on on niin helppo nostaa lattialle leikkeihin.

Jääkarhu-peltirasia - Tiger, pikkuauto - ystävien tuominen viikko sitten, tähtijalkapallo (isoveljen) - paikallinen sekatavaraliike Tampereen SäästöTEX ]
[ Siili-tyyny - Rusta, viiksikassi - Tiger, keppiheppa - CityMarket ]

Brion kärryt ovat esikoisemme vanhat ja ovat nyt olleet aikalailla vähemmällä käytöllä kun poika kävelee jo. Syksyllä kun kävelyä vasta harjoiteltiin olikin kärry menossa mukana usein. Viiksikassi toimii meillä kirjastokassina ja siihen aina tuodaankin suoraan luetut kirjat säilytykseen, jotta pysyvät hyvin tallessa / muutenkin suojassa pikkuisilta käsiltä.
 Mustassa korissa on piilossa kaikki riemunkirjavat duplot. Niiden katselu/kokoaminen/hajottaminen onkin muuten tällä hetkellä leikki numero 1!
Kaikki meän lapset ovat aina olleet kiinnostuneita legoista. Ja on mukavaa, vaikka isommilla on omat pikkulegonsa, niin jaksavat koota myös pienimmän kanssa kaverina duplojakin.


Leikkinurkkauksesta tuli aika poikamainen (ehkä jopa vähän äijämäinen) - sellainen selkeä koruton. Sopii näissä hillityissä väreissä nyt meidän pirttiin hyvin ilman, että mikään häiritsee silmää. Melko tummia juttuja tässä nurkkauksessa on ja muutenkin ehkä hitusen liian modernia omaan makuuni. Nurkkaus saatiin kuitenkin koottua kätevästi jo olemassaolevista tavaroista (hylly [Ikean] haettiin varastosta ja pikkupöytä ja tuolit [Ikean nekin, aikanaan ostettu esikoiselle] siirtyivät puolestaan lastenkamarista), joten näillä nyt mennään.
Aika myös näyttää saako minikeittiö tulevaisuudessa maalia pintaansa. Täällä pirtissä se nyt kuitenkin menee hyvin koivuisena. 

Oli muuten kivaa, kun keittiö tuli Joulupukin "säkistä" valmiiksi koottuna ja oli heti valmiina leikkiin.

Kuvauksen aikaan pikkuherramme oli päiväunilla, joten kuvat 'in action' jäivät nyt uupumaan. Laitan niitä sitten joskus, niin tämäkin leikkinurkkaus näyttää enemmän siltä miltä pitää / mitä se todellisuudessa päivisin on :D.

Mukavaa perjantaita!
Meillä on tänään ohjelmassa ulkoilua kauniissa kevätsäässä, illemmalla hiihtojuttuja, hyvä ruokaa ja pihasaunassa saunomista eli oikeinkin kiva aloitus viikonlopulle.


P.S. Ylihuomiseen asti aikaa osallistua arvontaan.

lauantai 7. helmikuuta 2015

Elä(i)mistä


Tänään ollaan tehty suursiivousta kotona - tai no mitä nyt imuroitiin, luututtiin ja pyyhittiin pölyjä. Mulle se kuitenkin tuntuu suursiivoukselta, kun harvoin jaksan/ehdin tehdä niitä kaikkia saman päivän sisään ;).
Täytyy myöntää, että niin ihana ja ilahduttava kuin tuo kevätaurinko onkin, niin sen paljastamat talven ajalta siivoukselta laiminlyödyt kohdat tulevat viimeistään nyt esiin. Jaiks! Ja niitähän taas löytyi enkä kaikkia paikkoja saanut tänään todellakaan puhdistettua.

Eteisen sai myös raivata ihan tosissaan. Kaikenlaiset monot ja luistimet ynnä muut erilaisiin talviurheiluihin tarvittavat asusteet ja vaatteet ovat ihan vallanneet eteisemme ja olen ihan pulassa säilytyspaikkojen kanssa. Huoh.
Ei kai se auta kuin jälleen alkaa käymään kaapit (niin eteisessä kuin pirtin puolella) lävitse, jos jostain saisi lisätilaa. (Nämä on niitä heikkoja hetkiä kun miettii olisiko sitten kuitenkin rakennuttanut ihan uuden talon kaikkine toimivine säilytysratkaisuineen yms...)


Keskiviikkona käytiin keskimmäisen kanssa eskariin ilmoittautumassa. Niin se aika rientää.
Jännittävää miten syksyllä meillä onkin jo kaksi ns. koululaista.
Eilen instaan paljastinkin seuraajilleni, että pääsin vihdoin kokeilemaan uusia suksiani - ja ah miten ihana olikaan hiihtää! Toki säällä oli tässä myös hyvinkin suuri merkitys, sillä ilma oli hyvin lämmin ja kaunis - ihan kuin keväällä.
Täytyy sanoa että keskellä siellä metsän hiljaisuudessa yksikseni, kun katselin auringon lämmittämien lumien putoilevan suurten kuusten oksilta ja kuuntelin omaa sydämen pamppailua, niin pitkästä aikaa oli kunnolla sellainen "Minä olen, elän ja hengitän!" -fiilis. Kuulostaa aika kliseiseltä, mutta jos ei ole pitkään aikaan tuollaista kokenut, niin siltä se todella tuntui :D.
Samaan aikaan, kun mie painatin täysillä onneni kukkuloilla metsässä, hiihtivät mieheni ahkio perässä (nuorimmainen kyydissä) ja keskimmäinen joen jäällä kotimme lähellä olevalle laavulle kaakaohetkelle.


Kuvituksena tänään pientä vilautusta hyllystä, jonka raahasin varastosta pirttiin kuopuksen leikkinurkkaukseen.

Rentouttavaa lauantai-iltaa ja reipasta viikonlopun jatkoa!

Me saadaan huomenna ystäväperhe vieraaksemme ja jonkinlaista ulkoilupuuhaa ja ruokailuhommaa voisin alkaa pian suunnittelemaan.