sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Last Day of May


 Toukokuu on mennyt ohitse ihan suit sait sukkelaan.
Juhlimisia, monenmoista menoa ja venymistä. Kiirettä on ollut arki ja viikonloput täynnä.
Kuun viimeisinä päivinä ollaankin sitten jouduttu taipumaan ja rauhoittumaan. Ihan vain ollaan oltu kotosalla tekemässä entistä läheisempää tuttavuutta vessanpönttömme kanssa. (Tämän hetken saldo: tauti läpikäynyt meistä nyt 3/5.)
Esikoistamme ei ole tauti vielä taltuttanut, joten pääsikin eilen hakemaan ensimmäisen todistuksensa. Todistuksen, joka ei olisi voinut olla yhtään parempi! Sen turvin onkin mielettömän hienoa jatkaa toiselle luokalle.


 Nyt meillä on pirtissä ripaus roosaa harmaan keskellä.
Aika kiva väripari kyllä - ja sekös niin miellyttääkin silmää juuri nyt näin kesän kynnyksellä.
★ 
Ja hyvää kontrastia kaikelle vaaleudelle löytyykin sitten mustasta tähdestä ja kattolampusta  
- vaikka usein mietinkin juuri tuon katossa roikkuvan katseenvangitsijan maalausta.
Toistaiseksi se nyt saa kuitenkin vielä olla rauhassa. Mietiskellään ja tuumaillaan.


Toukokuu meillä täällä pohjoisessa ei ollut kovinkaan lämmin. Kympin tuntumassa mentiin oikeastaan koko kuukausi. Kovin harmaata on ollut ja sateista. Kellarissa tuo vetisyys ohella huiman lumimäärän sulamisen sitten on näkynytkin... 
Joten siis on melko hyvä oikea aika vaihtaa kuukautta!
 
Mutta suunta tästä ei ole kuin ylöspäin - eikös juu(!?) :D
Toivottelen siis lämpimämpää kesäkuuta meille kaikille
- tai jospa ainakin viime vuoden kesäkuun lämpötila voitetaan. Se ei ainakaan ole paljoa vaadittu! :D

Ja kuten juuri laulettiinkin...
Olkoon suvemme suloinen


Pssst. Meinaan muuten just seuraavaksi kaivaa virkkuukoukun esiin...

26 kommenttia:

  1. Tosi kaunis tuo teidän ruokailupöytä ja sen erilaiset tuolit!

    Oikein mukavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos sanoistasi ♥ Tykkään kovin itsekin tuolikokoelmastani :D

      Ihanaa viikkoa sinnekin! Toivottavasti siellä on lähtenyt kesäkuu hiukan lämpimämmin liikkeelle... ;)

      Poista
  2. Niin kauniita kuvia teiltä, että nuita voisi katella enemmänkin.
    Hyvin sopivat roosa ja harmaa, itse olen kans miettiny nyt kesän kynnyksellä lisääväni sitä pienin ripauksin jonnekin...
    Voi, tosiaan, kumpa lämpenisi, nytkin täällä aivan hirvittävä myrsky ja niin varmaan siellä teilläkin?

    Mukavaa kuitenkin, kun ollan kesäkuussa:)
    Ja toivottavasti se teän tauti ois jo selätetty!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana ♥

      Kova tuuli tuolla todella on, mutta onneksi sentään se kamala sade lakkasi! Nyt peukut pystyyn, että lämpenisi pian ja saisimme kauniita ja kuivia päiviä :)
      Ja kiitos tauti"tsempeistä"! Kyllä täällä voiton puolella reilusti ollaan, heh.

      Poista
  3. Niin kaunista, supersuloinen tuo roosa tuoli ♡ Ilmat ei kyllä nyt suosi, mutta jospa heinäkuussa tarkenisi! :-) Tsemppiä taudin nujertamiseen, meihin iski loman kunniaksi flunssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥
      Jospa tosiaan sitten heinäkuussa. Täytyy koittaa nyt nauttia näistä viileämmistäkin kesäpäivistä. Pelkään taas, että aika menee vain lämpimiä päiviä odotellessa...
      Meillä nyt tauti on käynyt 4/5. Kyllä tämä tosiaan tästä ohitte menee! Tsemppiä myös teille flunssasta selviämiseen. Ei se ole sekään hauskaa :(

      Poista
  4. Upeita kuvia! Sinulla on taitoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa voimaannuttavista sanoistasi ♥
      Itse taas tuntuu, että kuvista ei ikinä tule sellaisia kuin haluaisi. Aina sitä on kai niin kriittinen omille jutuilleen.

      Poista
  5. Kyllä se niin on että jaksan aina ihailla tuota teidän pirttiä, minusta siinä on niin onnistuneet värit ja pienillä värimuutoksilla saat aina taas uuden ilmeen luotua. Tuo pirtin kuva on kyllä todella hyvä otos, äläkä ole siellä liian itse kriittinen nuiden kuvien suhteen, hyviä ne on! Suorastaan huippu hyviä, tarkennukset on aina tehty niin huolella.. =) ja tosiaan toivotaan nyt että lämpenisi edes vähän.. kyllä täällä on saanut vielä villasukat jalassa pitää. Mutta kyllä se kesä sieltä viimeistään heinäkuuksi tulee.. (luulisi) Ja nähdään piakkoin.. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon kauniista sanoistasi ♥

      Kesää tosiaan odotellaan. Inhottava taas kun lyhyt kesäaika vain hupenee entisestään... :( Mutta kyllä se lämpö sieltä tulee! Kyllähän tässä koko ajan on parempaan päin menty. Lumetkin saatiin sulamaan :D

      Ja huomenna tosiaan nähdään!!

      Poista
  6. Kaunista ja ihanat kuvat <3 Toivotaan hieman lämpöä kesäkuuhun :)

    VastaaPoista
  7. Miten suloisen kaunista teillä onkaan! <3
    Tuo musta kattolamppu on tosi kiva, antaa mukavasti kontrastia ihanan valoisalle huoneelle. :)
    Toivottavasti olette selättäneet mahataudin, sitä ei koskaan toivo itselleen (saatikka perheeseen) saavan..! :(
    Ensi viikolla pitäisi olla mukavan lämmintä, niin toivon että lämpötila kipuaisi kunnolla paremmalle puolelle. Näitä 10 asteen päiviä on ollut jo riittämiin. ;)

    Rentouttavaa viikonloppua sinulle! <3

    T: Emppu / Iloa & Unelmaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emppu!
      Ja kyllä on surkeasti lähtenyt kesäkuu liikkeelle säiden suhteen. Täällä on sen max. +10 asteen lisäksi vielä vesisadetta joka päivä ollut. Plääh. Harmittaa tämä jo muutenkin lyhyen kesän tuhlaantuminen tähän kylmyyteen. Mutta ei se auta. Täytyy nyt vain uskoa, että se kesä vielä tulee lämpöineen! :)
      Mahataudista on selvitty. Onneksi tuollaiset taudit on aina aika nopsasti ohimeneviä! :)

      Ihanaa viikonlopun jatkoa! ♥

      Poista
  8. Voi miten ihanan blogin löysinkään! Niin ihana tunnelma teidän suloisessa kodissa.. olet kyllä tehnyt tästä talosta arvoisensa :) ihanaa kesää teille!

    t. tuleva naapurinne Silja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit tänne! :D Olen iloinen, että jätit vierailustasi kommentin ♥
      Ja nytpä sain tietää myös etunimesi, hih. Ei tarvi kysyä sitä sitten seuraavaksi, kun joskus taas törmätään.

      Kiitos vielä sanoistasi ♥
      Ihanaa ja LÄMPÖISTÄ kesää myös teille sekä voimia raksalle!

      Poista
  9. Aivan ihanan näköistä!!! Roosa sopii hyvin harmaan kaveriksi. Toivottavasti olette jo tervehtyneet, meilläkin tuo ikävä tauti kävi kevään aikana useamman kerran ja minulla astetta hurjemapa kerran (jouduin tiputukseen).

    Ihanan lämpimiä kesäpäivä sinne toivottelen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Jostain syystä nämä värit viehättää juuri nyt silmää.

      Ja hui, että oikein tiputukseen! Meillä oli aikalailla jokaisen kohdalla muutamassa tunnissa ohitse. Minulle iski kaikista vahvimmin, mutta kyllä se siitä sitten ohi meni, vaikka koko päivän olo olikin hyvin hutera.
      Muuten ollaankin kevät oltu aikalailla terveenä. Huh-hei, ei tällaisia tauteja kyllä monesti jaksaisi... Puuh.

      Nauttikaa te siellä lämmössä meidän suomalaisten (tai ainakin pohjoisessa asuvien) puolesta! ♥ Täällä on edelleen kylmää ja satelee sekä tuulee jatkuvasti. Pian vois reklamoida jollekin tästä kesäsäästä... ;)

      Poista
  10. Ihanan harmoninen tunnelma.Mustat ripaukset ovat mieleeni ja hempukat pastellit kuuluvat kesäsisustukseen. Ihanaa kesäkuuta sinne pohjoiseen. Täällä etelämpänä vaivaa melkoiset tuulet vaikka aurinkoa onkin riittänyt. Viileä tuuli meinaa pilata lämpöiset hetket.
    Mulla iskeytyi silmät keskenjääneeseen tuubihuiviini tuossa. jospa otan neulomuksen käteen ja ja lähden takapihan aurinkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos ♥
      Pastellit tosiaan tulevat aina kevään myötä sisustukseen. Oikeastaan on aika hassua, että yleisesti kesällä värien keskellä myös sisälle kotiin laitetaan väriä... ja muutenkin jo värittömän syksyn sekä talven tullen kaikki värit neutralisoidaan sisältä. Luulisi, että juuri talvella sitä väri-iloa kaipaisi! ;)

      Meillä täällä tosiaan on hyvin sateista jatkuvasti, tuuleskelee ja on kylmää. Täytyy nyt maltilla tämä kesäkuu kestää. Harmittaa kun kesä (lämmin sellainen) tänäkin vuonna näyttää jäävän entistä lyhemmäksi. Eli oletuksena, että edes heinäkuu olisi lämmin.

      Itse sainkin jo sen virkkauspuuhani valmiiksi. Ehkä koitan blogiin siitä jotain laittaa pian. Instassa jo vilautinkin valmista mattoa :)
      Näillä keleillä sitä täytyy nyt nauttia käsitöistä ♥

      Poista
  11. Kotoinen blogi, jonka tunsin heti omakseni. 3 lapsen äitinä ja intohimoisena sisustajana, lepurina ja puutarhassa tonkijana jään seuraamaan juttujasi. Mistä olet löytänyt tuon ihanan maton?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon kommentistasi. Ihanaa myös, että löysit tänne! Meillä onkin paljon yhteistä heti; niin lapsiluku kuin harrastuksetkin :D. Maton olen tilannut NetAnttilasta ja niitä myy myös mm. Kodin Ykkönen. Se on merkiltään Anno ja nimeltään muistaakseni Pandora. Matto onkin kyllä hurjan ihana! Se on täyttä villaa.

      Poista
  12. Aivan ihana blogi ja niin kauniit värit. Valkoiset lattiat ovat niin piste i:n päälle :) Monesta kuvasta olen ihaillut tuota ruokapöydän alla olevaa mattoa, juuri tuollaista olen itsellenikin etsiskellyt.. uskaltaako kysyä mistä olet hankkinut :) :)

    T. Kastehelmi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos ihanasta kommentistasi ♥!
      Matto on tilattu NetAnttilasta (saa myös esim. KodinYkkösestä), merkiltään Anno ja nimeltään Pandora. Näitä on myös mustavalkoisena. 100% villaa ja ollaan oltu kyllä niin tyytyväisiä. Suosittelen :).

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.