sunnuntai 19. elokuuta 2012

Menninkäisunia

Meillä poika (3v 3kk) nukkuu ainakin toistaiseksi vielä pinnasängyssä
- kun kerta siihen vielä ihan hyvin mahtuu niin mikä ettei :)
Lakanat Vandring Skog, Ikea, 99kr.
Pussilakanaa jouduin kaventamaan hivenen, sillä pojan peittona on äitiyspakkauksen täkki, joka on peräti parisenkymmentä senttiä kapeampi kuin Ikean vastaava
(jolle siis tämä pussilakanakin tietysti on suunniteltu).
 Haaveissa olisi ostaa vielä tämä setti tytölle.
IHANA!
Katsotaan josko hän sen saisi lahjaksi lähestyvänä syntymäpäivänään
- tai viimeistään Joulupukki sen sitten voisi tuoda ;)
 Pojalla on unikavereita aika hyvänkokoinen lauma.
Tässä lähimmin niistä Hippi-hiiri.
Tyttö ei ole juurikaan koskaan ollut unilelujen perään,
vaikka toki useimmiten joku (poni / barbi / Pocahontas tms.) tiensä hänen viereensä löytääkin
-> mutta kuitenkin vain yksi kerrallaan.
Kun taas pojalla puolestaan pitää olla koko sakki koossa :D
- aina.
 Poika on vielä lisäksi todella tarkka pehmolelujensa järjestyksestä, ja yleensä hahmot ovatkin siististi aseteltuina sängyn reunustalle suloiseen riviin :)
Nämä lakanat liidättävät pikkuisen Höyhensaarille katsomaan
veikeitä & hassunhauskoja
menninkäisunia
Eihän näissä lakanoissa muuta kai voi nähdäkään(?)


P.S. En varmaan ole ainoa äiti, joka käy silloin tällöin ihastelemassa pienokaisiaan heidän nukkuessaan,
oih! :)

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Sitruunamelissa

Tuo mauste/yrtti/rohto,
johon minulla on viha-rakkaussuhde :D
Hernesosekeitto - sekä keitossa silppuna että koristeena päällä.
 Olen nyt pikkuhiljaa alkanut kokeilemaan sitruunamelissaa eri ruokalajien kanssa
ja ihmekseni olen jopa alkanut pitää siitä - siis tiettyjen ruokien kanssa.
Ennen se on oikeastaan maistunut suussani lähinnä nurmelta ;)
Tuoksu puolestaan on toki huuuuumaava
Sitruunatorttua raikastamassa.
Käyttöohjesääntönäni olen lähinnä pitänyt: mihin sitruuna sopisi, sopii tämäkin
- ja hyvin on toiminut ;)
Mansikka-marenkikakun koristeena.
Kasvattanut olen ko. yrttiä aiemminkin, mutta kai lähinnä vain tuoksun ja koristekäytettävyyden vuoksi.
Ihana tuoksu muistuttaa minua nuoruuden kesistä, jolloin työskentelin
eräällä paikallisella kasvitarhalla.
Kinkku-paprikapiirakan päällä lisäilmettä tuomassa.
Pääsääntöisesti tämä menee vieläkin lähinnä vain koristeena,
mutta nyttemmin olen sitä siis syönytkin - ja ihan tarkoituksella kokeillut eri ruokien kanssa.
(Ennen taisi vain jäädä lautasen reunalle.)
Ja ei sitä mahdottomasti voisi ruokaan laittaakaan
- juuri sen verran että pikkuisen tulee makuvivahdetta :)
Appelsiinikiisselissä lisäpiristyksenä.
Mielenkiinnolla jatkan kokeilujani.
Ainakin teessä sitä olisi kiva kokeilla (vaikka väkisin se ruohikon maku mieleni jo valtaakin...)
Ja iltateehen kai lähinnä, sillä yrtillä on tietääkseni rauhoittava ominaisuus.
Jääteejuomakin houkuttelisi ajatuksena.
Hmmm...
Jauheliharisoton koristeena sekä salaatin seassa.
Tietoisku:
* Sitruunamelissaa pidetään useissa maissa sydämen ilon yrttinä,
sillä sen on katsottu vahvistavan sydäntä.
* Sitruunamelissan lehdet ovat antiseptisia, joten niillä hieromalla voi helpottaa vaikkapas hyttysen puremasta tullutta kipua.

maanantai 6. elokuuta 2012

Next Year With Me ♥

Uusi kalenteri, uudet kujeet.
Ja uudet päällisetkin oli tietysti saatava ;)
Ohje kirjasta: Sisusta Tildan tapaan, Tone Finnanger
Päälliskangas ja liimahuopa (välissä): Eurokangas
Vuori- ja applikaatiokangas: Ikean puuvillaa
Kuva: omin kätösin kangastusseilla piirretty Boo-pupu (malli täältä)
 
Ja sitten kalenteri takapuolelta:
Suloiset Belle & Boo
Nyt jännätään miten applikaatiot tulevat kestämään käytössä...
Ja tässä siis vielä kalenteri ilman kangaspäällisiä
- eli miltä kalenteri alunperin näytti:
 Suloinenhan se on näinkin, mutta uudet päälliset ovat enempi minun tyyliä/värimaailmaa.
Ja kansilehdet kaipasivat kyllä ryhtiä, kun olivat sen verta "lerput".
Vuosi muumit ja Boo seuranani
- voiko paremmin ollakaan? 
:)

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Minun silmin

Annanpas minäkin nyt oman osuuteni näihin blogien asuntomessupostauksiin
- kerrankin kun messuille pääsin! :)
Sen viimeisimmän ja ainoan edeltävän kerran, kun olen joillain asuntomessuilla käynyt,
on tapahtunut vuonna 1987 Torniossa.
Täytin tuona kesänä neljä vuotta -> ihme ja kumma; joitain juttuja sieltä jopa muistankin! Ehkäpä kiinnostukseni sisustamiseen juontaa juurensa siis hiukan pidemmälle menneeseen ;)


Kohde 30

Lähinnä sisustusratkaisuja/-ideoita ja yleensäkin sisustamisen uusia tuulia
lähdin messuilta hakemaan.
Ja hiukan tietysti myös mielenkiinnosta tsekkaamaan nykyrakentamista.
Kohteista vierailimme vain puolessa => 19/39.
Kattavan Deko-lehden (nro 7/12) kohde-esittelyjen perusteella valitsimme käyntikohteet, sillä tiedostimme jo valmiiksi ettemme joka paikkaan ennätä.
Ja muutenkin ehkä oli kivempi rauhassa keskittyä omasta mielestä kiinnostavimpiin kohteisiin.
Osa kuvista jäi pikkusiskon kameraan, joten niistä päivitän ehkä myöhemmin muutaman tänne.

 Joten tässäpä siis,
vuoden 2012 asuntomessut minun silmin
- bongaten joukosta ne parhaat palat:

Keittiöissä
Kohde 21
Kyseinen kohde oli messujen ainoa hirsitalo - hieno olikin!
Upea keittiö. Liesituuletin on naamioitunut lampuksi.
Erityishuomio yksityiskohtaan taustalla: kaunis puun oksa katseenvangitsijana!

Kohde 2
Silmiä hivelevä tunnelma. Yksinkertaista ja kaunista.
Tykkään: upea pöytä!

Kohde 26
Haaveissa elää unelma suuuuuuuuresta ruokapöydästä :)
- ja tietysti jonkinmoinen tila sellaiselle.

Kohde 10
Tämä ruokaryhmä pistää hymyilemään. Ihanat eri väriset tuolit!


Olohuoneissa
Kohde 15
Herkullinen väriyhdistelmä! Valokuvataulu plussaa.

 Kohde 15
Kunnon löhöilytila. Toimis varmaan meilläkin! ;)

Kohde 20
Kauniit värit, mutta liian moderni ja ehkä askeettinenkin minun makuun.
Lattiataljat ihastuttavat.

Kohde 2
Raikas tunnelma - kuin metsässä sateen jälkeen.
Hauskana yksityiskohtana hirven (tms.) jäljet (=reiät) matossa :)


Lastenhuoneissa
Kohde 3
Ihanan pirteä lastenhuone!
Nousi ehkä jopa minun lastenhuonemessusuosikiksi.
Oli kyllä ihan yllättäjä. Kun en tuosta keltaisesta väristäkään niin pidä,
eikä tämä sitä minun omaa tyyliäkään ole
- mutta jokin tässä vain säväyttää. Toimii!
Luulen, että tästä pitäisi moni lapsi :) - ja mikä sen tärkeintä!
Erityishuomio kiinnittyi legoista rakennettuun Panda-karhuun.

 Kohde 3
Kaikki teippailuideat otetaan avosylin vastaan.
Hyviä nämäkin - etenkin patterin koristelu :)

Kohde 3
Kuminauhasta tehty seinäsäilytysratkaisu on ideana aikas hyvä!

Kohde 29
Tässä lastenhuoneessa on levollinen tunnelma. Tykkään.
Maja on silkkaa plussaa! Ja keltainen valaisin piste iin päälle :)

Leikkiasuntomessujen kohde 'Design'
Tämä mökki suorastaan huutaa leikkimään!
Keltainen väri puhuttelee kyllä nyt kovasti
- ja oikein positiivisessa mielessä :)

Kohde 11
Värimaailma suloinen! Seinämaalaus tuo huoneeseen ilmettä.
Täällä varmaan näkee melkoisen mukavia unia.

Kohde 17
"Tervetuloa hyppäämään ruutua!"
"Voi kyllä tulen mielelläni! Kiitos kutsusta."

Kohde 15
Supersöpö valaisin!!!
TAHTOO SEN MEILLE!

Kohde 15
Vaneriset eläimet veivät sydämen - kuten myös huoneen vanha kaappi.
Tilkkumatto (muistaakseni valmistettu kierrätysmateriaaleista) ihastuttaa.
(Ja niitä muuten löytyikin useasta eri kohteesta.)


Makuuhuoneissa
Kohde 30
Voi huokaus sentään! Voiko enää sänky kutsua enempää luokseen?! :)
Kaunis välimerellinen kokonaisuus. Hurmaava sängynpääty!

 Kohde 34
Upea musiikkia harrastavan nuoren huone!
Tykkään oikeinkin paljon. Värit ja sävyt hyvinkin mieluiset. 

Kohde 34
Ihana matkustusteemainen huone! Tykkään IHAN KAIKESTA!
Tämän huoneen kohdalla vain jäi mietityttämään seinän kokonen lasiseinä...

 
Kohde 34
'The master bedroom' jäi mieleen. Aika puhutteleva totisesti.
Itse en ottaisi, mutta onhan tämä melko ylellinen :)

Kohde 38
Niin suloista! Värit ja kaikki. Ottaisin.

Kohde 26
Makuuhuoneen yhteydessä oleva ylellinen vaate-/pukeutumishuone.
Juu, ottaisin tämänkin
- toki omilla vaatteilla ja ilman televisiota ;)


Työhuoneissa
Kohde 9
Vaikka tämä taitaakin olla jokin kirjastohuone kai lähinnä.
Vitsit mitkä nojatuoli ja sivupöytä!
Oijoijoijoijoi... Rakkautta ensisilmäyksellä ♥

 Kohde 9
Lipasto ja pöytäkin pukkijalkoinen -> ihania!
Erityishuomio mattoon: oli kuin köysistä/köydestä liimailtu :)

Kohde 31
Ja ei varmaan yllätä tämän tilan kohdalla, kun kerron teille,
että tämä on melkoisen luksusta!
Voi kunpa joskus olisi ihan oma ISO ateljee.
Melkoinen unelmahuone kyllä.
Kyllähän tämmöisessä tilassa löytyis inspiraatiota monenlaiseen puuhailuun :)
Itse vain kaipaisin erillisen ompelupöydän ja ison kankaanleikkauspöydän.
Vaikka kylläpä tässäkin taitaa ihan hyvin mahtua tekemään molempia...


Saunoissa, vessoissa & pesutiloissa
Kohde 10
Upea betonin näköinen micromorteropinnoiteseinä ja sen kaunis yksityiskohta pyöreine ikkunoineen.
Oranssia lavuaaria en ottaisi.

Kohde 10
 'Jäinen sauna'
Melko mielenkiintoinen. Itselle en kuitenkaan tämmöistä tahtoisi.
Jotenkin puuttuu se aito saunan tunnelma.

Kohde 37
Upea! Melko karu ja yksinkertainen, mutta niin kaunis.
Seinään upotettu shampoohylly plussaa.

Kohde 16
 Musta sauna -> siitä haaveilen.
Face-to-face olisi kuitenkin enemmän mieleeni...

 Kohde 20
...kuten tässä yksilössä.
Vaalealle saunalle en vain itse oikein lämpene.

Kohde 20
Suihkut ja upea laattaseinä.
Tykkään.

Kohde 31
 Lähes ainoa messujen mielenkiintoinen, muista kohteista poikkeava wc.
Huomaa Finlaysonin uuden malliston biohajoavat pyyhkeet.

Kohde 34
Tähän vessaan ylellisyyden tuntua luo kaunis kristallivalaisin
ja kultakehyksinen peili.
Eipä siinä muuta tarvitakaan ;)



Joitain huomionarvoisia yksityiskohtia
 Kohde 30
Yksinkertaisen kauniit asetelmat ihastuttivat!

Kohde 2
Kaunis ja erikoinen paperivalaisin.

Kohde 15
Näkymättömät kirjatelineet.
Tahtoisin myös, jos kaikki kirjamme näyttäisivät vastaavilta :)

Kohde 15
Suloinen oma nurkkaus koiralle!

Kohde 38
Tästä maailmankarttatarrasta olen haaveillutkin.
Sopisi oikein hyvin vaikka miehen työhuoneeseen :)

Kohde 34
Niiiiin herkku tapetti! Ja kaunis valaisin - ja tikkaatkin.


Muita asioita alueelta
'Veikeä hyönteishotelli'
Tämän vuoden asuntomessualueen, Tampereen Vuoreksen, suunnittelun lähtökohtana on ollut englantilaistyyppinen puutarhakaupunki.
Tämä näkyi ekotehokkaissa liikenne-, jätehuolto- ja vesiratkaisuissa sekä energiatehokkaassa rakentamisessa. Vuoreksessa oli myös erikoisen näköinen, hiukan postilaatikoita muistuttava, jätteiden putkikeräysjärjestelmä, viljelypalstoja ja ympäristöön integroitua taidetta,
kuten esim. näissä sähkönjakokaapeissa:
Juha Suonpää 2007-2012.
"Valokuvia ja muistikuvia Vuoreksen metsistä ennen rakentamista."
Ihana ajatus ja niin kaunis toteutus!

Ja lopuksi,
katsohan millaisessa säässä me vierailimme messuilla,
tai oikeastaan millainen 'sää' vieraili meidän luonamme messuilla:
Voiko enää tummempaa ukkospilveä ollakaan?! Alueellekin tuli ihan pimeää.
Kyllä siellä paukkui, jyrisi ja välähteli.
Ja "hiukanhan" siellä satoikin -> onneksi vain jonkin aikaa.

Summa summarum
Omat lempparit:
Kohde 21, Honkatalojen hirsitalo 'Villa Harmony'
sekä kohde 15, Muurametalot 'Vuorela'.
Erityismaininnat kohteille 34 (rohkeasta sisustuksesta) ja 37 (hienosta betonin käytöstä).

Ehkä turhan moderneja taloja ja sisustuksia oli minun mieleeni.
Ja jotenkin tuntui, että sisustuksissa oltiin oltu hiukan varovaisia.
Tai jotenkin odotin rohkeampiakin ratkaisuja/ideoita.
Tai ehkei sieltä joukosta löytynyt täysin tai suoranaisesti sitä 'omaa' tyyliä vastaavaa kohdetta, joka sitten vaikutti tähän hiukan kriittiseen mielipiteeseeni.
Vaikka toki todella paljon kauniita ja haluttavia asioita sieltä löytyi!
Olen iloinen, että pääsin messut näkemään ja kokemaan.
Saa nähdä meneekö taas 25 vuotta, kun seuraaville messuille pääsen ;)

Tosi kiva on myös ollut katsella/lueskella muiden bloggaajien asuntomessupostauksia.
Niistä huomaa ettei kaikkea itse ole huomannut - ja varsinkaan kun emme jaksaneet joka paikassa edes käydä :)
Joten siis saan olla kiitollinen muiden loistavista kohde-esittelyistä!