maanantai 30. tammikuuta 2017

Väriläiskä


Viikonloppuna ehdin hiukan kuvailemaan (pitkästä aikaa!). Tuntuu, että valoisa aika on pidentynyt hurjasti kuukauden alusta - ja toki pidentynythän se jonkin verran onkin. Ja miten erityisen ihanaa onkin kunnon valossa kuvata! Kuvien laatu on suorastaan hyvä jopa omasta mielestäni :D. Olen superiloinen, että vuoden pimein aika on taas selätetty. Tervetuloa kevät ja valoisuus!


Poikien huoneen hauska väriläiskä on vanha paripulpetti, joka odotteli navetassa ulkovarastossamme muutaman vuoden ennen sisälle pääsyä. Viime vuonna loppukesästä, kun päätimme luopua isosta makkaristamme/työtilastamme, saimme pojille vihdoin oman huoneen ja paripulpetillekin sen kauan kaivatun tilan. Pulpetin turkoosi väri on suorastaan herkullinen, eikä sitä hennonnut lähteä muuttamaan. Pulpetin kannet puolestaan olivat alunperin räikeän punaoranssit, mutta kalkkimaalilla (ja vahalla) ne käsittelin huoneeseen sopivammaksi. Pulpetin sisältä löytyvät pikkutouhuajien piirustusvälineet ja värityskirjat sekä palapelit. 

Tässä huoneessa asustaa tosiaan 7- ja 3-vuotiaat poikamme, joista nuorempi majailee kerrossängyn alapedissä - ekaluokkalaisemme puolestaan nukkuu vielä vanhassa sängyssään. [Kuvia siitä muun muassa täällä.] Poika ei hennonnut vielä omasta sängystään luopua, mutta onneksi huone on sen verran tilava, että ainakin toistaiseksi voi se vielä siellä olla.
Poliisiauto on kuopuksen päristelymenopeli ja poliisikypärän ostin Lontoon tuliaisena suosittuun poliisi- ja rosvoleikkiin. Täytyy todeta etten muista nähneeni niin suuria, kirkkaita ja onnentäyteisiä silmiä, kun pieni kypärän ensi kerran näki ♥. Eli kyllä oli mieluinen tuliainen!

 Ja niin kello lähenee jo puolta yötä. Yöpuu kutsuu ✩.
Värikästä tammikuun viimeistä!

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

With ♥ from London


Instagramin seuraajat varmasti jo tietävätkin, että kävin nuuskimassa kevättuulia Lontoossa ja kurkkaamassa pitkästä aikaa mitä Benille kuuluu ;). Nuorimman siskoni kanssa oltiin kahdestaan ja ihan mahtava reissu meillä oli(!) Ei ollakaan ikinä kaksin missään matkoilla käyty (suunniteltu vain), joten jo oli aikakin haaveiden toteutua - eikä ehdottomasti jäänyt viimeiseksi yhteisreissuksi! ♥

Tuliaisena teille toin kuvainspiraatiota. Kuviahan tuli näpsittyä toki tyypillisesti melkoisen paljon (kännykällä) ja olikin haasteellista valita tämän postauksen kuvat. Kiitosta myös siskolle osista kuvista :)

~ Buckinghamin palatsi ~ Big Ben ~ Tower Bridge ~

~ Mews ~
Erityisesti mews eli vanhat tallitiet jäivät mieleen pastellisine pikkutaloineen. Ihastuttavia! Mietimme siskon kanssa minkä värisissä taloissa mahtaisimme itse asua ja minkä värinen ulko-ovi olisi. Inspiroituneena näistä suloisuuksista aloin jo miettimään oman kotimme ulko-oven uudelleenmaalausta :D. Näitä mews-talliteitä on paljon ympäri Lontoota, joten jos ei erikseen niistä ota selvää missä ne sijaitsevat, niin täytyy vain pitää silmät auki kävellessä. Toki usein nämä tiet kyllä sijoittuivat sisäpihoille, joihin piti erikseen tietää mennä.
 
~ Puistot ~
Lontoossa mielestäni parasta on ehkäpä juuri suuret kauniit puistot, mm. Hyde Park ja Kensington Gardens. Niissä voisi helposti kuljeskella päivän ja katsella vapaana juoksentelevien kymmenien (kauniilla säällä ellei jopa satojen), selvästi elämästä nauttivien, koirien ulkoilua. Kensington Gardens'in Round Pond -lampi on kiva elämys kesyinen joutsenine ja kymmenine muine lintuineen (hanhia, sorsia jne.). Lintujen touhuja, uiskentelua ja ihmisten seassa kävelyä, olisi myös voinut seurailla vaikka kuinka kauan. Puistoissa näkee myös paljon oravia, jotka tosin saattavat käydä turhankin tuttavallisiksi...

~ Kahvilat & Afternoon Tea ~
Tämä ihastuttava Caffé Concerto -leipomokahvila sijaitsee Regent Streetillä - ihan Piccadilly Circus'in vieressä. Tätä kahvilaa ei muuten voinut kävellä ohitse huomaamatta (- tai pistäytymättä)! Sisko jo kuvassa tiiraileekin mitä syötäisiin :D. Päädyttiin lopulta tilaamaan puoliksi kattaus 'Afternoon Tea for One', jonka kerrostarjottimellisen herkkuja saimme juuri ja juuri yhdessä syötyä - tai no itse asiassa hiukan jäikin :D. Hämillämme seurasimme ihmisiä, joilta jäi tarjottavista puolet syömättä... Macarons'eja, kiistatta maailman suklaisinta ja täyteläisintä suklaaleivosta sekä clotted creamiä jäi kyllä ikävä(!)

~ Sky Garden ~
Sky Garden on 155 metriä korkea pilvenpiirtäjä, jonka 35. kerroksesta löytyy trendikäs kahvila, upea puutarha, mieletön kattoterassi sekä hulppeat näkymät koko Lontooseen. Ehdottomasti suositeltava kohde tämäkin! Sisäänpääsy on ilmainen (kuten lähes kaikki Lontoon kohteet, mm. museot), mutta liput on ennakkoonvarattavia. Hissillä kattoterassille kesti sama aika kuin normihissilla suunnilleen kolmoskerrokseen :D.

~ Brick Lane ja lähikatujen seinätaide ~
Jos katutaide, graffitit ja tietynlainen lontoolainen boheemius kiinnostavat, kannattaa suunnata Brick Lanelle ja sen kulttuuririkkaisiin lähimaisemiin. Tuo Itä-Lontoon alue avaa silmiä ja poikkeaakin ydinkeskustan luksus-Lontoosta melkolailla. Todella 'insta worthy' paikka - vai miten tällaisia nykyisin sitten kutsutaankin ;)

~ Notting Hill ~
Notting Hill on hulppeaa asuinaluetta, joissa tyylimaku ulottuu selkeästi jopa katujen varsille parkkeeroitujen autojenkin merkkeihin ja väreihin :D. Pääasiassahan alue on täynnä vaaleita kartanotyyppisiä luksusasuntoja, mutta myös pastelliunelmia löytyy ja muitakin tyylikkäitä väriläiskiä.

~ Lontoon keskusta ~
Mustat taksit ja punaiset bussit ajelevat ristiin rastiin täyttäen ydinkeskustankin ja menoa kyllä riittää pääkaduilla. Aika menee päätä pyöritellessä katsellen upeaa arkkitehtuuria. Kilometrit taittuvat lähes huomaamatta - vaikka toki undergroundiakin (metroa) käytettiin todella paljon. Viimeisen päivän kohteeksi jäi superhulppea Harrods'in tavaratalo, josta mukaan löytyi mm. vadelmanmakuista valkosuklaakaakaojauhetta (toki kauniissa purkissa) sekä kauan metsästetty eräs tietty Monster High -nukke tyttärelleni :D.

Tammikuinen sää Lontoossa oli aikalailla verrattavissa meidän syys- tai lokakuiseen aurinkoiseen keliin, joten oli aika piristävää lähteä kotoa silloisesta reilun 20 asteen pakkasesta hetkeksi pois. Turisteja tuohon aikaan ei ollut oikeastaan kovinkaan paljoa missään, joten melkoisen rauhassa sai nauttia kaupungista.

Vaikka vasen polveni oirehtikin kaikesta kävelystä, kaikesta huolimatta ehdittiin aikalailla joka paikkaan, jossa oltiin aiottu käydäkin (- toki tosin hiukan hitaammalla temmolla jalkani vuoksi :D). Ollaan molemmat käyty Lontoossa aiemminkin, joten niitä must-have-paikkoja ei ollut niin paljoa mitä ensikertalaisella ehkä voisi olla eli keskityttiin parhaimpiin ja muutamiin itsellemme uusiinkin. Toki ensi kerraksikin jäi vielä paljon uutta nähtävää ja koettavaa. Muutamat museotkin ehdittiin myös kiertämään ja shoppailemaankin laukut täyteen :D (ylläri!). MStay Hyde Park Hotellissa majoituimme ja olimme hyvin tyytyväisiä valintaamme; todella erinomainen sijainti, kauniit huoneet ja miellyttävä aamupala.

On ihan huippua kun nykyisin täältä pohjoisesta (Rovaniemeltä) pääsee suoralla lennolla Lontooseen. 
Tulee varmasti tehtyä uusi reissu - toivottavasti piankin :).

Nyt on mieli lomaillut ja jaksaa taas jatkaa talven viettoa 
- toki ajatukset ovat jo väistämättä hiukan keväässä

lauantai 14. tammikuuta 2017

Pirtin lämmössä


Tammikuussa (- talvella yleensä) pirtin, ja kodinkin, keskeisintä roolia vetää leivinuunimme.
Uuni ei missään parhaimmassa kunnossa enää ole, mutta toimii vielä kohtuullisesti kuitenkin ja selkeästi vaikuttaa lämmöllään huonelämpötilaamme. Leivinuunimme on pirtin sydän ja suuren kokonsa vuoksi myös toki toimii tilan huomiotaherättävänä keskipisteenä. Punatiilisenä, talomme ostamisen aikaan, tuntui suuri möhkäle imevän kaiken valon itseensä, mutta niin vain valkoinen maali teki jälleen ihmeitä. Onneksemme tämä vanhus on noin muutenkin hurjan sympaattinen eikä tunnelma olisi pirtissämme lainkaan sama ilman sitä.


Näin viikonloppuna, pirtin lämmössä, on mukava istuskella rauhassa ja suunnitella sekä haaveilla uusista sisustusjutuista.
Lisääntyvä valon määrä pitkän pimeän kauden jälkeen saa aina katsomaan omia nurkkiaan uusin silmin. 
Tämä kyseinen juttu onkin selkeästi joka vuodenvaihtumisen jälkeinen ilmiö ;).

Päässä pyörii sata ja yksi ideaa ja mm. pirtillemmekin olen keksinyt jos jonkinmoista uutta kivaa ajatusta, mutta vielä on kuitenkin syytä jarrutella, sillä isompia ja akuutimpiakin remonttikohteita on.
Olemme tehneet paljon remonttiostoksia nyt alkuvuodesta ja jotain oleellistakin saimme hankittua vihdoin; 
nimittäin jalkalistat, jotka ovatkin loistaneet koko neljän asumisvuotemme poissaolollaan. (Auts.)
Sitä tarina ei tosin kerro milloin ne paikoilleen saadaan, mutta ei vielä mietitä sitä ;) Heh.

Remonttiunelmien lisäksi vatsanpohjassa kutkuttaa nyt muutenkin, sillä ensi viikoksi on luvassa jotain erityisen kivaa ohjelmaa(!) Unelmointia monista asioista kannattaa kyllä harrastaa. Yritän ehdottomasti ehtiä instan puolella jotain julkaisemaan, sillä blogiin en kyllä ehdi ;).

Unelmientäyteistä viikonlopun jatkoa!

torstai 5. tammikuuta 2017

Uutta & keveämpää


Hups vain - joulu meni ja vuosikin vaihtui. Mitä parhainta uutta vuotta jokaiselle! ♡
On kylyllättävän ihanaa aloittaa kevätkausi! Olokin tuntuu jotenkin mukavalla tavalla kevyemmältä joulun poisriisuminen jälkeen.
 Pirtissä onkin otettu askel talvisisustuksen raikkaampaan ja keveämpään ilmeeseen, vaikka kuusi tosin vielä tönöttääkin paikallaan 
- mutta sekin enää vain huomiseen.
Amaryllis, joka avasi ensimmäiset kukkansa juuri jouluksi, kukkii edelleen iloksemme. 
Eikä se oikeastaan edes tunnu joulukukalta tällä hetkellä ollenkaan.
Pidän kovin kukasta juuri näin leppoisasti lasipurkissa reunaan nojaillen. Siinä on asenne kohdillaan ;).
 

Uuden vuoden otimme vastaan innolla monia uusia asioita odottaen. Erityisempiä lupauksia ei kummemmin tullut tehtyä, ja bloginikin taitaa jatkaa samaista hiukan rauhaisampaa kulkuaan - ainakin tovin vielä. Josko pian valostuvat päivät kuitenkin antavat paremmin mahdollisuuksia kuvauspuuhiinkin.

Ja ai niin! Viime postauksessa puhuin eräästä uudistuneesta asiasta pirtissä. Ylimmästä kuvasta tuon kalkkimaalilla uutta ilmettä saaneen nyt huomaakin :D. Muutosprosessi tosin on vielä hiukan keskeneräinen ja jonkinlaista patinaa haluaisin kuvun pintaan vielä kehitellä - vaikkakin pidän siitä loppujen lopuksi noinkin kovin paljon. Kummasti uusi väri raikasti ja kevensi pirtin ilmettä entisestään. Tämä muutos oli paikallaan, ja jopa mies tuumasi yllättäen maalauksen olleen oikea päätös.

Viime päivät ovat kuluneet lähinnä talon lämmityspuuhissa, kun vielä nytkin lämpömittari näyttää yli -34*C.  
Onneksi huomenna lupailee säätä jo lauhtumaan päin.


Pysytään lämpiminä ❤.