Viime viikonlopun synttäreiden juhliminen otti osansa ja nyt ollaankin tänä viikonloppuna sitten ihan vain oltu ja rentoiltu.
Lapset ovat katsoneet elokuvaa ja herkuteltu ollaan erilaisilla halloweennamuilla.
Itse lukaisin pitkästä aikaa oikean kirjan (applause!) ja tänään aamusella räpsin (rohkeasti käsivaralla!) muutaman tunnelmaotoksen talteen tämän vuoden halloweenkoristeluistamme.
Aamulla muuten venyttiin pitkään sängyssä ja nautittiin ylimääräisestä tunnista. Kummasti tuntui päivä pitemmältä(!)
vaikka noin muuten olenkin sitä mieltä, että kellonsiirroista voitaisiin jo luopua...
Kävimme myös tänään vanhempieni luona päivällisellä. Kiitos ♥
Voisi kyllä todeta, että oikeinkin mukava viikonloppu meillä takana;
ei mitään järkevää aikaansaamista tosin, mutta sitä vastoin ihanaa, rauhallista ja tärkeää yhdessäoloaikaa.
Täytyy todeta, että tämä halloween on kyllä just eikä melkein tosi kiva juhla tähän vuodenaikaan.
Varsinkin juuri nyt tähän väliin, kun syksy on niin pitkä ja pimeä ja jouluunkin on vielä lähes kaksi kuukautta aikaa.
Joulun odottaminen on usein tuntunut kovin raskaalta, joten tämä älllötysten ja kammotusten juhla mukavasti katkaisee odotusta ;).
Meillä ainakin halloween uppoaa lapsiin kuin häkä! Kaikenmaailman hirvitykset kun on varsinkin poikiemme mielestä suunnilleen parasta maailmassa. Ja eipä tämäkään äiti valita somistaa ja sisustaa kotia hauskoilla teemaan sopivilla jutuilla - ja niitähän riittää nykyisin kaupassa kuin kaupassa. Hauskaa onkin huomata miten halloween on lisääntynyt vuosi vuodelta kaupoissa ja yleensäkin sen juhlinta joka puolella ( - blogit ja Instagram pursuavat toinen toistaan tunnelmallisempia halloweenkuvia!).
Halloweenin juhlinta ei meidän perheellä kuitenkaan ole ihan vielä ohitse (ei ehkä edes ihan malteta oottaa ensi viikonlopun tapahtumia!) ja saavat nyt koristeetkin vielä tovin jatkaa esilläolemistaan lasten iloksi.
Meillä ei ainakaan ihan vielä ole aika joulullekaan ;) - vaikka ensimmäiset glögit onkin keitetty ja tortut syöty. (HUPS!)
Halloween on siis löytänyt hyvinkin meidän perheen suosioon - eikä varmasti loppua ihan heti lähivuosina näy(!)
Toivottavasti muuallakin tykätään tästä juhlasta samoin kuin meillä.
Ihanaa alkavaa uutta viikkoa!
~ Happy Halloween ~