Näytetään tekstit, joissa on tunniste Herkuttelua. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Herkuttelua. Näytä kaikki tekstit

maanantai 30. toukokuuta 2016

Pähkinäistä

[Yhteistyössä Nutisal]                               
 

Ihanaa - kesä on vihdoin meilläkin täällä pohjoisessa! 
Tai onhan se ollut tosin jo useamman päivän, mutta nyt ehdin vihdoin asiasta iloitsemaan tännekin.
Nyt ovat aistit täynnä kesää. Kesä näkyy, kuuluu, tuntuu, haisee tuoksuu ja jopa maistuu(!) Tehtiin nimittäin tänään raparpereista (jotka muuten olivat tänä vuonna ennätysajassa valmiita) paistosta - ja se tuo kesän maun.

Alkukesän lämpöiset päivät ovat parhainta mitä toivoa voi, sillä vielä ei ole hyttyset häiritsemässä rauhaisaa olemista. Hauskinta melkein on, kun voi pitää ulko-ovea auki tietäen, että ensi yön saa uinua ihan rauhassa ilman häiritseviä ininöitä. Koirakin nauttii kotimme 'avoimet ovet -päivistä' kun saa astella ulos oman halunsa mukaan - ja sisäänkin pääsee ilman pyytämistä :D.


Raparperipaistoksesta en kuitenkaan postaile, vaan nyt esittelyssä on erään toisen superherkun ohje. Nimittäin kakun, joka ansaitsee tulla esitellyksi; on sen verran vaivaton ja ainekset vastaavaan löytyvät lähes aina kaapista. Takuuvarma makeannälän taltuttaja! Nimeä tai hyvää kuvaavaa sanaa kakulle en ole keksinyt, mutta jotain yhteistä tässä on Snickers-patukan kanssa ;).

OHJE
- gluteeniton & munaton -
 
1 pkt gluteenittomia keksejä
(itse käytin Lidlin luont.gluteenittomia suklaakeksejä)
n. 70g sulaa voita
1 prk karamellisoitua kondensoitua maitotiivistettä
(1-2 banaania)
1-2 dl kermaa
1-2 dl rahkaa
reilu kourallinen cashewpähkinöitä

Murskaa keksit ja sekoita sula voi sekaan. Painele keksiseos irtopohjavuokaan tai suoraan kakkulautaselle.
Lusikoi kondensoitu maitotiiviste hetken jääkaapissa jähmettyneen keksipohjan päälle. Jos tahdot, väliin voi viipaloida vaikka banaania lisämauksi. Vaahdota kerma ja sekoita rahkan kanssa -> lusikoi kakun päälle.
Koristele pähkinöillä. Itse olen yleensä käyttänyt erilaisia pähkinäsekoituksia, mutta tällä kertaa kokeiluun pääsivät Nutisalin hivenen pippuriset/suolaiset cashewpähkinät. Ja nimenomaan suolaiset pähkinät näin supermakeaan kakkuun sopivatkin(!)


Indiedaysin päivätapahtumassa keväällä maistelin ensi kerran näitä Nutisalin uusia kuivapaahdettuja pähkinöitä. Cashewpähkinät ovat siis yleensäkin omia henk.koht. pähkinäsuosikkejani, ja nämä uutuusmaut 'pepper&salt' sekä 'sourcream&onion' maistuvat paremmin kuin hyvin. Kuivapaahto (ilman öljyä) toimii, ja pähkinät ovatkin mukavan rapeita ja maukkaita.
Sourcream&onion-maku tuo mieleeni sipsit - ja nämä ovatkin niiiiin paljon parempi naposteluvaihtoehto rasvaisille pottulastuille.  
Ei voi olla tykkäämättä.


***
Nyt sukellan viileiden lakanoiden väliin
ja huomenna taas nautitaan uudesta hellepäivästä
- ja samalla myös keskimmäisemme viimeisestä eskaripäivästä
sekä toukokuun vihoviimeisestä päivästä.

Tervetuloa kesäkuu! 

maanantai 30. marraskuuta 2015

Perhosia talven keskelle


 Sopivasti juuri ennen joulukuun alkua ehdin postaamaan neitokaisemme kaverisynttäreiden kuvapaloja. Teemaksi tyttö oli päättänyt 'perhoset', joita sitten muutamiin juttuihin saimmekin kivasti esille. Perhossynttärit juhlittiin tosin jo kuukausi sitten, mutta ajanpuutteen vuoksi päivitän näitä kuvia vasta nyt tänne. Ja vaikka äkkiä ajattelisi näiden juhlien olevan hyvin kesäiset, niin jostain syystä näistä kuvista välittyy myös - niin hullunkuriselta kuin se kuulostaakin - talvinen raikkaus.


Netistä löysin kauniin perhosen kuvan lasin reunoille koristeeksi. Väriprintterin puutteen vuoksi jäivät ne lopulta ihan vain mustavalkoisiksi, mutta toisaalta kauniit noinkin. Kylläpä vain tytöt tykkäsivät näistä - ja taisi teema noin muutenkin olla mieluinen.

Suloiset sienet (alla kuvissa) koottiin prinsessakekseistä ja vaahtokarkeista (tomusokeritöhnän avulla). Nämä olivatkin oikeastaan ainoat "työläät" jätskikakun rinnalla - hehe. On äärettömän ihanaa, kun lapset itse voivat olla tällaisissa helpoissa jutuissa mukana tekemässä.
Nämä herkkusienet olivat kyllä niin menestys(!) - ja loppuivatkin samantien. Olin yllättynyt niiden suosiosta, sillä vaahtokarkit jakavat mielipiteitä yleensä... :D


Pöydän keskellä kulkenut perhoskoristeketju löytyi Haaparannan Rustasta (n.2e), ja se toikin kivasti ilmettä kattaukseen.
Kaikki värit tulevat ihanan raikkaasti esiin valkoisella pohjalla.

 Pompomeja tein muutamia lisää Ikean silkkipapereista. Roikkuvat perhoskoristeet ovat myös Ikeasta, ja ne olivat kyllä nappilöytö tähän teemaan. Ostin kaksi settiä, joista ehkä käytin noin puolet. (Setin hinta oli koosta riippuen 2-4e.)


Jätskikakku oli sankarin toiveena ja senhän toki sitten myös tein. (Pääsee aina myös helpommalla tällaisissa!) Toinen siipi oli normaalia vaniljajäätelä ja toinen laktoositonta. Koristeiksi neiti toivoi Lidlin "ranskanpastilleja" (yksiä lempimakeisiaan). Hyvin osasi kyllä valita, kun sävyt olivat niin sopivat. 
(Perhosen vartalona on kuorittu Stella-laku.)
Kuvan sai kakusta ottaa melko nopsaan ja samalla sekunnilla jo kantaa kakku pöytäänkin; reunimmaiset pastillit valuivat uhkaavasti alas...

 

Vieraslahjoiksi neidin suloisille luokkakavereille teimme perhostikkarit. 
Ja jokaisen perhosen toisen siiven taakse tyttö kirjoitti 'Kiitos' sekä oman nimensä.
Perhoskuvat googletin, tulostin ja leikkasin. Tikkarit sujautin pienistä leikkaamistani lovista "sisään" ja siipien taakse laitoin vielä vahvistukseksi palan teippiä.
 

Näistä kemuista jäi kyllä niin hyvä mieli :).
Hauskin päivän muistoista lienee se miten kuopus veteli parin tunnin päiväuniaan kahdeksan 8-vuotiaan tytön juostessa ja kiljuessa edestakaisin pojan sängyn ohitse. Hyvät on unenlahjat!

***
Täällä meillä päin satelee lunta ihan mahdottomasti. Saas nähdä päästäänkö aamulla pihasta liikkeelle. Joulukuuhun tosin on ihana vaihtaa, kun maisemat on kunnolla talviset.

Ensi kerralla sitten kuviakin hiukan jouluisemmissa tunnelmissa.
Haleja jokaiselle!

P.S. Saleduck-kisa päättyy tänään! Käykäähän pikapikaa vielä äänestämässä TÄÄLLÄ. Pus!
Lämmin kiitos ihan jokaiselle tuestanne ♥

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Minecraft-synttärit


Kun syntymäpäiväjuhlien teemaksi valikoituu jokin sellainen, josta äiti ei liiemmin tiedä montaa asiaa, 
on hyvät netistä löytyvät vinkit ja ideat kultaakin kalliimpia.
Näin juhlien jälkeen on tosin hyvä todeta, että nyt on hallussa hahmojen nimet ja muutamat muutkin jutut. Toki pelistä en edelleenkään kauheasti tiedä eikä tarvinnekaan, sillä isähän osaa ja ymmärtää ;).


  Juhlien koristelupuoli hoitui näppärästi, kun pompomit olivat valmiita jo aiemmista juhlista. Tai no vihreän palleron tekaisin vielä värivahvistukseksi sekaan edellisenä iltana (kun kätevästi sattumalta löysin kotoa vihreää silkkipaperia). Ihan extempore kokeilin myös superhelppojen paperikoristeiden tekoa lahjapaperista. Eli ovat vähän kuin viuhkoja, mutta kiinnitetty vain molemmista päistä toisiinsa (keskelle nitojalla niitti ja päihin teipit) ja ripustettu narulla kattoon roikkumaan. Nämä koristeet (3kpl) tein 10 minuutissa.
Netistä tulostin Minecraft-logon koristeeksi isoimpaan. (Näkyy yllä kuvissa.)
Lisäksi vielä lattialle lasten iloksi teemaan sopivia vihreitä ilmapalloja ja hiukan lahjanarua kattolamppuun.
TADAA(!!) - juhlakoristelu valmis :D. Ei mitään suurta, mutta tarpeeksi näyttävää kuitenkin.
Tunsin päässeeni hyvin helpolla tällä(kin) kertaa.



 Kaverisynttäreitä ei vielä tälle keskimmäisellemme erikseen pidetty vaan juhlittiin lähisuvun ja ystävien kesken yhteisesti. Valmista kattausta en siis pöytään tehnyt vaan vieraat kahvitettiin tulojärjestyksessä.

Sokerimassalla tuli hiukan leikittyä jälleen ja siitä tehdyt koristeet on kyllä tosi hyvät siitä syystä, että ne voi tehdä useita päiviä aiemmin valmiiksi kuten itse tällä(kin) kertaa tein. Muun muassa kakun miekkakoriste olisi vienyt ihan turhan kauan aikaa, jos sen olisi kokonaisuudessan jättänyt vasta juhlapäivään. Valmiiden palojen kiinnitys oli kuitenkin muutamassa minuutissa hoidettu homma.

Creeper-muffinssien suut leikkasin ihan yksitellen. Sehän olikin aika homma! Ja jos tarkkoja ollaan, niin näihin kasvoihin ei tullut ihan oikea pikselimäärä, mutta tärkeintä kaiketi tunnistettavuus :D. Kuorrutteeksi tein hopeatoffeen makuisen kermavaahdon (kuumensin 2 dl kermaa kattilassa sulattaen sekaan n. 20kpl hopeatoffeita. Jäähdytin yön yli, vatkasin täysin kylmänä ja pursotin mokkapalapohjataikinasta tehtyjen muffinssien päälle). Ihan huippuherkkua! Jopa meidän neiti, joka ei kermavaahdosta välitä yhtään, niin tykkäsi kovin :D. (Tuoksu houkutti hänet maistamaan.)

Ruokapöydältä tarjottiin siis kakku ja minimuffinssit sekä anopin taikomat lohi- sekä jauhelihapasteijat (jotka eivät harmikseni näihin kuviin ehtineet saapua). Saarekkeen päältä tarjoiltiin sitten lähinnä lapsivieraita (sekä lapsenmielisiä vieraita) ajatellen pientä teemahenkistä purtavaa :).


Ja jälleen hirmuhelppoja juttuja:
- Aiemmissa juhlissa olleisiin mehupurkkeihin (vauvansosepurkeista) liimailin ylijäämäliitutaulutarrasta kasvot -> vihreää (päärynänmakuista) Mehukattia sisään ja Creeperin päät valmiit juotaviksi ;).
- Netistä löytyneistä Minecraft-kuvista tulostin pienet kortit kippoihin, joihin sitten keksittiin kuvanmukaisia herkkuja tarjolle. Irtokarkkihyllyllä oikein piti pohdiskellä mitkä näyttivät parhaimmilta dynamiiteilta :D. (Kaikkea sitä tuleekin tehtyä...)
- Sipsikulhokin sai teemaan sopivan juhla-asunsa Minecraft-tulosteella.

Niin tai näin, juhlat olivat ihanat!
Kerrankin oltiin kaikki hoidettu hyvissä ajoissa valmiiksi ja muutenkin juhlissa pääsi nauttimaan rauhassa vieraiden kanssa seurustelusta.
Meän tuore 6-vuotiaskin oli ihan onnensa kukkuloilla - ja mikäpä sen tärkeämpää ♥.

Pikkuveli huuteli "poppa, poppa!", kun isoveikka puhalteli kynttilöitään :). Tässä tilanne on juuri ohitse, mutta ihmetys on pienellä edelleen valtava.

Kiitoslahjapussukoita en alkanut kasailemaan pikkuvieraille vaan tällä kertaa mentiin pienin vieraslahjoin. Netistä löytyi hamahelmikuviomalleja näihin kivoihin Minecraft-eläimiin ja miekkoihinkin. Lasten avustuksella näitä sitten kasailtiin yksi iltapäivä - ja ehkä iltakin ;). (Mukavaa puuhaa!)
Kuvioista sai näppärästi tehtyä kaulakoruja ja juhlissa sitten pujotettiin jokaiselle pikkuvieraalle heidän tullessaan teemajuhlaylläri kaulaan ♥.

 Vahingossa ostin muuten pimeässä hohtavia vaaleanpunaisia hamahelmiä, joten miekkoihinkin sitten haettiin pimeässä hohtavat vaaleansiniset helmet. Vahinko osoittautui hyväksi tuuriksi, sillä onhan pimeässä hohtava juttu aina parempi! Heh. Uskoisin, että näistä lahjoista on ollut iloa - ainakin poikapuolisilla lapsilla, joille Minecraft voi muutenkin olla aika kova sana ;).

Näitä synttäreitä juhlittiin siis viikko sitten
- ja tänään juhlittiinkin puolestaan minua=äitiä, lasten mummoja ja isomummoa. Ehkä vapustapääsiäisestä alkanut juhlaherkkuputki vihdoin helpottaa hetkeksi. (O-ou...)
Mukavaa alkavaa viikkoa!

torstai 12. helmikuuta 2015

Ystävänpäivän fudgepalat


Sunnuntaina saimme rakkaan ystäväperheen luoksemme ja hiukan ennenaikaisesti sitten juhlistimme heidän kanssaan tulevaa ystävänpäivää pienellä hiihtoreissulla läheiselle laavulle makkaranpaistoon.
Itsekin poikkesin hiukan (taas!) herkkulakostani ja olin taikonut (juuri ennen vieraiden tuloa) meille suussasulavia suklaafudgeja hiihtoretken jälkeen herkuteltaviksi.
[ Herkut olivatkin kyllä tarpeen, sillä reissun paluumatkalla joutuivat lapsiparat oikein itkemään kohmeisia sormia ja varpaitaan. Reppanat. 
Onneksi päästiin pian lämpimään ja murheet unohtuivat hyvinkin äkkiä. ]

 
Ajattelin iloksenne vinkata tästä pikaisesta herkusta, jolla voi ilahduttaa läheisiään esimerkiksi ensi lauantaina vietettävänä ystävänpäivänä.

Ystävänpäivän fudgepalat
(Valmistusaika n. 10min.)

400g maitosuklaata
1prk kondensoitua maitotiivistettä
muutama kourallinen minivaahtokarkkeja
(ripaus suolaa)

Suklaa sulatetaan kondensoidun maidon sekaan. (Itse käytän haudutuskattilaa.) Kun suklaa on sulanut, sekoita kaikki ainekset keskenään. Levitä massa leivinpaperoituun vuokaan. Painele lopuksi vielä yksi kourallinen minivaahtokarkkeja seoksen päälle koristeeksi. (Koristeluun voi käyttää myös esimerkiksi erilaisia kakunkoristeita, strösseleitä tms.) Siirrä fudge kylmään jäähtymään ja paloittele palat mahdollisimman kohmeisina. (Säilytä viileässä.)

Itse laitoin näihin paloihini lisäksi riisimuroja, mutta en voi kyllä suositella niitä. Eivät pysyneet sellaisina kivoina raksuvina, kuten haaveilin, vaan menivät ihan pehmoisiksi - ei hyvä. (Olisi pitänyt tajuta, mutta hetken mielijohteesta heitin muropaketin jämät sekaan.) Onneksi ei makua haittaa! ;)
 
Suklaaksi voi käyttää maitosuklaan sijaan niin tummaa kuin valkosuklaatakin. Ja tähän sopii myös pähkinät, kuivatut hedelmät, murskatut makeiset jne. sekaan. { Tein myös joulunaikaan näitä fudgepaloja maustettuna polkakarkein. Täältä voit lukea niistä. }


Ihanaa rakkausviikon jatkoa!

lauantai 13. joulukuuta 2014

Polkafudge


Ostin tässä jokin aika sitten kokeeksi Lidlistä purkin kondensoitua maitoa (ei sitä valmiiksi karamellisoitua). Nykyään kun tuntuu törmäävän jatkuvasti erilaisiin leivontaohjeisiin, joissa on juuri tätä kyseistä sokeroitua maitotiivistettä käytetty. Ajatuksena minulla siis oli, että kokeilisin jotain leivontaohjetta.
No, ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan - ainakaan täysin.

Mieheni nimittäin valmisti ruokaa eräänä päivänä ja oli avaavinaan kookosmaitotölkin, joka osoittautuikin siis täksi kyseiseksi kondensoitu maito -tölkiksi.
Äkkiä metsästin netistä mitä tehdä avatulla ko. aineella kun sitä ei enää karamellisoidakaan kai voisi (kun kyseessä avattu purkki).
Jostain sitten vihdoin luin, että fudgea siitä onnistuisi tehdä sulattamalla sekaan suklaata.
Ja niinhän me sitten teimmekin, ja en voi muuta kuin suositella!
Valmistuskin niin helppoa ja nopeaa.
Sopii just hyvin mulle :D

 
Polkafudge

1 prk kondensoitua maitoa
n. 350g tummaa/maitosuklaata
 n. 2rkl voita
kourallinen polkakarkkeja murskana

Laita haudutuskattilaan vettä. Kaada kondensoitu maito haudutuskattilan puuro-osaan ja paloittele suklaat sekaan. Keitä vettä (siellä kattilan alapohjassa) niin kauan, että suklaat ovat sulaneet. Lisää voinokareet sekä polkakarkkimurska ja sekoita massa tasaiseksi.
Kaada seos leivinpaperivuorattuun vuokaan ja jäähdytä.
Paloittele, tarjoile ja nauti.
(Säilytä paloja jääkaapissa.)

Palat pysyvät kiinteinä ja hyvin pehmeitä ovat. Ihan parhautta! 
Näitä fudgeja voisi helposti tehdä RockyRoad-tyyppisesti eli sekaan vain mistä tykkää ;) Kuivattuja hedelmäpaloja, toffeeta, suolapähkinöitä, rusinoita tms.
Myös suklaa voi olla pelkästään tummaa tai vaikkapa valkoista suklaata.
Ja voisi miettiä myös sen valmiiksi karamellisoidun maidon kokeilua. Se voisi toimia erilaisten pähkinöiden kanssa, jos lisäisi hitusen suolaa sekaan.


***
Me ollaan siirrytty Suomen toiselta laidalta toiselle - tai ainakin melkein.
Eilen nimittäin lennettiin Helsingistä Rovaniemelle pikkusiskojeni luo kyläilemään vuorostaan.
Oma perheeni (mies, vanhemmat lapset ja koira) tulivatkin tänne puolestaan minua ja Kuismaa vastaan / hakemaan kotiin.


Makoisaa viikonlopun jatkoa!

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

H niin kuin Halloween


Halloween-viikonloppu alkaa olemaan lopuillaan ja marraskuukin saatiin mukavasti sen turvin alkuun.
Halloween-juttuja ei ole meillä ollut juurikaan ennen koska sen juhliminen ei omaan lapsuuteni ole lainkaan kuulunut. Nyt kuitenkin kaupat pursuavat kaikenlaista oheiskamaa ja lasten kanssa liikkuessa niitä on ollut vaikea ohittaa ;)


Eipä sillä ettenkö itse ole nyt innostunut näistäkin jutuista lasten ohella - ja varsinkin kun muutavia suht tyylikkäitäkin pikkujuttuja olemme kaupoista löytäneet kotiin asti tuotaviksi.
Muun muassa luurankokäsisalaattiottimet ovat olleet hirmuhauskat :D Niitä on jo käytetty niin itse varsinaisen tarkoituksen sijaan myös varjoleikkeihin, toisten kutittamiseen/yllättämiseen jne. Todella monipuoliset ovat siis - ja lasten mielestä tietysti huikea löytö ;D

[ Salaattiottimet 39kr=4,3e - IcaMaxi ]
[ Pääkallotuikkulyhty 29kr=3,2e - IcaMaxi ]


Ystäväperhe tuli eilen meille viettämään päivää ja juhlimaan näin jälkikäteen synttärisankareitamme, joten halloweeniä juhlistimme siinä ohessa sitten hyvin pienimuotoisesti.
Tai no miten sitä nyt yleensä juhlitaan - meidän tavoin ainakin syömällä (teema)herkkuja :D

[ Halloween-mato/ötökkäsalaatti = Snöre-lakuja ja karkkeja ]

Tarkoituksena oli ehtiä tekemään lasten kanssa myös jonkinlaisia koristeita (esim. origamilepakoita), mutta nyt mentiin tällä kertaa neidin viime vuotisilla lepakkoaskarteluilla, joita kiinnitettiin ikkunoihin paperilumihiutaleiden seuraksi.

 
Bongaa "ylimääräiset" pienet sormet kuvasta(!) :D

Neiti sai kummitädiltään synttärilahjarahaa, jonka hän sitten tuhlasi H&M:ltä löytyneeseen lepakkoprinsessapukuun ;)
Soin tämän onnen hänelle, vaikka pakko myöntää, että ajattelinkin mielessäni puvun olevan vähän "turha". Mutta kerranhan sitä vain pieniä ollaan ja niiiiiiiiiiiin älyttömän innoissaan jostain hauskasta kimaltavasta lepakkohihaisesta mekosta, hih!
Asu päällä hän onkin nyt pyörinyt pari päivää ja hyvä niin. Puku on sen verran reilu, että menee varmasti vielä ensi vuonna (ja ehkä jopa sitä seuraavanakin..).
Niin, ja pakkohan se on myöntää: onhan tuo ihan sievä - voisi olla paljon rumempikin.


Peruskurpitsalyhdyn (sellaisen oranssin värisen keraamisen) ostin Ö&B:ltä (hinta pari euroa), mutta jonka suihkuttelin sprayllä meille minun silmääni sopivammaksi = mustaksi.
Halusin lyhdyn pysyvän oranssina sisältä, jotta valo siitä loistaisi hienosti, joten täytin lyhdyn ennen maalausta rypistetyillä sanomalehden sivuilla.
Hauska naama toivotti ilkikurisen hymynsä kanssa heti eteisessä kaikki meillä viikonlopun aikana vierailleet tervetulleiksi :D

Tällaista pientä siis kuului ja tältä näytti meidän Halloween tänä vuonna.
Koska tämä oli varsinaisesti meidän ensimmäinen virallinen juhlittu Halloween ja olen itse ihan aloittelija tässä pyhässä, niin mielelläni kuulisin juhlittiinko sitä teillä muilla mitenkään?
Ja jos niin miten?


Ja hei(!) Instagramissa seuraajia on jo yli 200 ja täälläkin 300:n kirjautuneen lukijan rajapyykki on ohitettu ihan juuri, joten juhlittavahan näitä hienoja lukuja on. Arvontaa siis varmasti luvassa!! :)
Kiitos teille jokaiselle ihanalle ja lämpimästi tervetuloa uusille!

Suloista sunnuntaita!