Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tunnustuksia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tunnustuksia. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Kevätmieli

Hupsis vain kun on jo reilu viikko kulunut edellisestä postauksesta.
Aika suorastaan kiitää! Ja kiitää onneksi kohti kevättä (kesää) ja valoisampia aikoja. Mukavaa!
 Täällä ollaan kokeiltu sitä paljon puhuttua avocadopastaa, josta tuli muuten ihan huippuhyvää! Ihan ei kyllä uskottu pelkän kasvisruoan voimaan, joten kanaa paistettiin kaveriksi ja toimi oikein hienosti pastan rinnalla.
Ollaan myös nautittu isosiskoni ja hänen tyttöjensä seurasta, kun ovat täällä meillä olleet E-Suomesta yökyläilemässä useamman päivän.
Käytiin myös pienellä moottorikelkka"safarilla" joen jäällä ja suunnitelmissa olisi ensi viikonloppuna lähteä uudelle - ihan ulkomaille asti sukuloimaan (eli tuohon joen toiselle puolelle Ruotsiin).
Vaikka täällä blogissa ei aina niin tiheään tapahdu, niin Instagramin puolelle pyrin aina päivittäin jotain esille laittamaan.
 Jotenkin muuten aina kevään tullen - kaamoksesta selviydyttyä - sitä ihan itsestään huomaa tarrautuvan kaupassakin raikkaisiin ja terveellisempiin juttuihin. Muutama yrttiruukku kevätkukkien kaveriksi pöydälle ja ihan siitä napsii lehtiä huomaamatta eri ruokiin sekaan. Ja leivän päällekin.
Ja jos ei jaksa salaattia tehdä, niin saa ainakin lautaselle nopsasti edes jotain vihreää näistä yrteistä.
 Tätä viinirypäleen makuista aloe vera -juomaa nappasin kokeeksi mukaani Ica Maxista Haaparannalta. Aloe veran huimista terveysvaikutuksista kun niin paljon kuulee puhuttavan, ja ulkoiset geelit ja suihkeet itse hyvin tepsiviksi koettuani, halusin kokeilla myös tätä sisäisesti nautittavaa aloeta.
Ja hyväähän tämä oli kuin mikä! Tosi raikkaanmakuista. Lapsetkin tykkäsivät - ja jopa mieskin :D
Ainoa miinus oli sellaiset viinirypäleen hedelmälihasattumat juoman seassa.
Makuvaihtoehtoja tämän lisäksi taisi olla myös mango ja kiivi, mutta ne olivat loppuneet.
Juoma sisältää 50% aloe veraa, ja se on makeutettu sokerilla ja hunajalla.
Hinta oli siinä 1,50 €:n tietämillä.
 
 Yrttien (ja aloe vera -juoman) lisäksi olen ottanut ruokiin mukaan siemeniä - eritoten näitä auringonkukan. Erään ystäväni luona näitä söin yhden jälkiruoan yhteydessä ja siitä innostuneena olen sitten itsekin näitä laittanut lisänä sekä suolaisiin että makeisiin syötäviin.
Käykö muillekin näin, että kevät(mieli) vaikuttaa jopa ruokiin? :D
Kyllä tietää kevään tulleen myös kun kasvitkin jo osoittavat kasvunmerkkejä.
Pian vuosi sitten ostamani oliivipuu näyttää selvinneen talvesta hyvin. Uutta lehteä pukkaa jo mukavasti (kuvissa näkyvät vaaleanvihreät lehdet) :) Ostohetkellä olin varma ettei tämä puu toista kevättä näe... mutta toisin kävi. Joskus saa iloisesti yllättyä!

***
Tämän ihanan ja niin mieltälämmittävän ajatuksen sisältävän tunnustuksen sain Sarilta My sweet home -blogista.
Kiitos Sinulle Sari hurjan paljon!
Kiitos myös ihanista kommenteistasi, joita jaksat aina usein jättää blogini postauksiin.
Näitä tunnustuksia on aina niin kiva saada :) ja antaa
- nimittäin tämä lähtee nyt sitten itseäni usein piristävään blogiin nimeltä hyvää&kaunista.
Olet tämän Maanvaiva ansainnut!

***
Nyt miehen kaveriksi laittamaan ruokaa. Mitähän tänään oikein inspiroitais? ;)

P.S. Pian luvassa mukavia juttuja, mm. arvonta!!  

lauantai 15. syyskuuta 2012

Very inspiring & Ten pictures

Näitä tunnustuksia ja haasteitahan tulee jo ovista ja ikkunoista ;)
Kiitos teille ihanille, jotka minun blogiani muistatte näillä piristyksillä!

Eli ensimmäisenä tunnustus ihanalta

1. Linkitä tunnustuksen antaja.
2. Liitä tunnustus blogiisi.
3. Kerro 7 asiaa itsestäsi.
4. Jaa tunnustus eteenpäin 5 bloggaajalle.
5. Ilmoita heille.

  7 faktaa minusta:
1. Olen illan virkku ja aamun torkku.
2. Olen heikkona makeaan.
3. Olen ihan pian täti jo toiselle ihanuudelle
- eli jännittäviä aikoja elellään ;) - - ehkä jo ensi yönä!
4. Viime viikolla minua pisti ampiainen käteen poimiessani viinimarjoja.
Pisto oli elämäni ensimmäinen. Didn´t like it - at all.
5. Mielestäni 'Two and a half men' on paaaaaljon parempi Ashton Kutcherilla.
Kuka enää edes muistaa Charlie Sheeniä?! :D
6. Viime viikonloppuna olin erityisen mahtavalla reissulla.
(Lisää siitä kenties hiukan myöhemmin.)
7. Olen äärimmäisen kehno keksimään itsestäni mitään mielenkiintoista.

Tunnustuksen annan eteenpäin seuraaville blogeille:

***

Seuraavan haasteen sain siskoltani Henniltä:

"Kerro kymmenellä kuvalla mistä aineksista sinun blogisi on tehty. On haastavaa rajoittaa koko blogin aihepiiri kymmeneen kuvaan! Haasta viisi bloggaajaa samaan ja muista kertoa keneltä itse sait kuvahaasteen! Mistä sinun blogisi on tehty…. sokerista, kukkasista, inkivääristä, kanelista? :)"


Kotia, sisustamista, käsitöitä, lapsia, herkkujen leipomista, juhlia, perhe-elämää, luontoa ja ulkoilua.
Hetkiä, tunnelmia & elämästä nauttimista.
Blogini on siis tehty yhdellä sanalla sanottuna:
elämästä

Tämän haasteen laitan eteenpäin viidelle kahdelle huippubloggaajalle:
- olkaapas hyvät! :D

P.S. Soile, en ole unohtanut sinun antamaa haastettasi minulle
- teen senkin ihan varmasti vielä!

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Someone ♥ my blog

Ja se joku on Norppa Love to love you -blogista.
Olen niiiiiiiin iloinen tästä tunnustuksesta!
Suurkiitos ♥
Ja miten kauniin sanoin saattelemana blogini tämän tunnustuksen sai:
"Ihanan kuvarikas, sisustusta ja elämää pursuava blogi! Tätä lukiessa syttyy inspis askartelemaan ja sisustamaan oitis :)"

Sanattomaksi tämä vetää
- ja vetää myös kasvot leveään hymyyn :)

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Liebster Blog ♥

Sain tämän suloisen tunnustuksen Kullanmaalla-blogista,
kiitos tästä Sinulle Katariina!
Tämä on suuri kunnia.
Nämä tunnustukset lämmittävät aina niin kovin paljon mieltä :)

Tunnustus kuuluu jakaa eteenpäin viidelle muulle blogille,
joilla on alle 200 lukijaa.
Itse ojennan tunnustuksen seuraaviin
blogeihin:

4. Miina Matilda 
(nuorempi pikkusisko)
5. Viva la Henni 
(vanhempi pikkusisko)

Olette jokainen tunnustuksen ansainnut!!!

maanantai 24. lokakuuta 2011

A Blog With Substance

Sain tällaisen tunnustuksen vanhemmalta pikkusiskoltani Henniltä, suurkiitos

Tunnustuksen yhteydessä on haaste, jossa täytyy kertoa itsestään kahdeksan asiaa
ja tunnustus lähetetään lisäksi kahdeksalle eteenpäin.
Tässä tulis 8 asiaa minusta:


1.
Haaveilen oikein tosissani
ikiomasta kodista.

Välillä vuokralla asuminen ahdistaa vaikka löytyyhän tästäkin toisaalta monia hyviä puolia.
Nykyinen elämäntilanne vain ei anna myöten hankkia sitä omaa kotia.
*Snif.*

2.
Olen
tosi perso makealle.

Karkkia syön aikalailla joka päivä, teeni juon reilulla annoksella hunajaa
ja esim. siirappiakin tulee aina lisäiltyä leivonnaisiin vaikkei ohjeessa niin sanotakaan.
Lapsenakin söin muroni kai lähinnä sokerin kuin maidon kanssa :D
(BMI on kuiten aina ollut normaali. Lasten imetysten jälkeen ollut jopa alipainoa.
Reikiäkin hampaissa pyöreät nolla - tai no alkavia kyllä on joskus ollut...)

3.
Parhaat ystäväni ovat ehdottomasti kaikki kolme siskoani. Tämä voinee ehkä kuulostaa säälittävältä, mutta sen verran läheisiä olemme, että heille voin puhua mistä vain koska vain,
heihin luotan ja nautin täysillä heidän seurastaan.

Ja olivathan siskoni myös kaasoinani minun ja mieheni häissä

4.
Minut äänestettiin yläasteella luokkatasoni empaattisimmaksi henkilöksi.

(Ja meitä oli kuiten jotain 80 oppilasta "kisaamassa" tästä "tittelistä".)
Todistuskin tästä asiasta pitäisi kai löytyä jostain...

5.
Joskus mulla tulee oikein kunnon materiaähky;
kaikki tavara ahdistaa ja tuntuu erittäinkin merkityksettömältä.
Haluttais vain napata lapset, mies ja koira "kainaloon" ja lähteä vaikka jonnekin etelänmaille.
Aloittaa kaikki alusta ilman turhan materian asettamia vaatimuksia elämälle.
Voin jollain tapaa ymmärtää miestä, joka kauppasi "elämänsä" Huuto.netissä tässä jokin aika sitten ;) (En tietystikään ikinä voisi oikeasti tehdä niin, koska olen sen verran läheisriippuvainen ja oikein paha materialisti - ja nautin siitä täysillä! Hehee.)


6.
Eräs tuottamani lyhytelokuva on kilpaillut useilla arvostetuilla suomalaisilla elokuvafestivaaleilla ja voittanutkin niistä jopa yhden!

(Tai periaatteessa kaksi jos eräs gaalakin mukaan lasketaan...)

7.
Vuonna 2004 teatteriryhmämme esitys "Sotilaan tarina" palkittiin stipendillä
Posion Teatterihelinät -tapahtumassa.


8.
Minusta piti tulla luokanopettaja (ja se olisi kai se oikein ammatti minulle edelleen),

opiskelin kuitenkin medianomiksi (koska se on haaveammattini edelleen).
Minusta tulikin kotiäiti (josta kylläkin nautin!), joka uskoo/toivoo työnsä olemaan joskus tulevaisuudessa jotain sisustamiseen liittyvää.
(Tämähän menee lähes kuin Jennifer Lopezilla:
piti tulla näyttelijä, opiskeli tanssijaksi ja hänestä tulikin laulaja.) ;D

***

No niin, tässäpäs näitä tunnustuksia olikin nyt sitten tällä erää ;)
Normaalisti jatkan näitä tunnustuksen jakohommeleita,
mutta nyt teen poikkeuksen
ja annan tunnustusta ainostaan takaisin rakkaalle siskolleni,
jolta tämän tunnustuksen sainkin :)

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Sunshine Award 2011

Sain tämän kauniin tunnustuksen PiiaS:ltä blogista PiiaS Dreams.
Lämpimät kiitokset!
(Kylläpäs minua on viime aikoina hemmoteltu tunnustuksin!)

Tähän tunnustukseen kuuluu, että kiittää tunnustuksesta sen antanutta,
vastaa 10 kysymykseen,

jakaa 10 ihanaan blogiin eteenpäin ja tiedottaa ko. blogeja asiasta.
Ja tehdä tunnustuksesta tietysti vielä postaus omaan blogiinsa ;)

***

Kysymykset:
1. Suosikkiväri: Valkoinen (mutta myös beige ja vanha roosa)
2. Suosikkieläin: koira, vaikka esimerkiksi siilitkin ovat kyllä ylisöpöjä
3. Suosikkinumero: Tähän en kyllä oikein osaa sanoa.
Ehkä ykkönen (1) ;)

4. Suosikki alkoholiton juoma: joku kiva makuvichy taikka sitten hunajalla makeutettu tee
5. Facebook vai Twitter? No naamakirja tietty ;)
6. Intohimosi: sisustaminen, käsityöt (sis. nukkekotijutut)
& ruoka (sis. herkut)

7. Saada vai antaa lahja? Ehkä on mukavampi antaa,
mutta onhan se saaminenkin aina huippua!

8. Suosikkikuvio: voinko vastata pitsikuvion(?)
9. Suosikkiviikonpäivä: lauantai
10. Suosikkikukka: lilja, kielo, hortensia & pelargonia...
ja sieviä ovat myös neilikka ja harsokukka.

***

Nyt tämä siis pitäisi sitten jakaa eteenpäin.
Annan tunnustuksen tällä kertaa seuraaviin blogeihin:

Viva la Hennin Hennille
(joka aina muistaa myös isosiskoaan tunnustuksilla),
Voikukkapellolle,
Onnistain on puolet sinun Katrille,
Nostalgiaa ja patinaa -blogin
Sanna-Pauliinalle,
Mustikkamäen Tiinalle,
Absolutely White -blogille,
Kirsikkapuun Kirsikalle,
Villa Elinan Elinalle,
Elämänpyörässä-blogin Marielisalle,
ja
Wanhan ajan unelmaa -blogin Outimarikalle.


Olkaapas hyvät!
Olette jokainen tämän ansainnut

maanantai 1. elokuuta 2011

The Sweetest Blog

Ihanalta,
ja myös niin suloisen blogin omaavalta,
pikkusiskoltani sain hurmaavan tunnustuksen.
Kiitos ♥

***

Tunnustuksen saajan täytyy kertoa oma lempi..
1) ...väri
2) ...ruoka
3) ja paikka jossa haluaisi käydä.

1) Ehdottomasti valkoinen. Tutuilleni tämä vastaus ei liene yllätys, hih! Pidän myös hurjasti vaaleanpunaisesta sekä beigestä.
2) Hmm. Tämä onkin paha. No sanotaan nyt ainakin kiinalainen chilihärkä, hyvin tehty runsastäytteinen ja -juustoinen pizza, mieheni valmistama tulinen uunilohi, lasagne sekä pottumuusi+jauhelihapullakastike. Kebab ja hampurilaisetkin maistuvat - ja tietysti myös kaalikeitto ;)
3) Olen aika monessa paikassa käynytkin, mutta ainakin esim. New Yorkiin ja Australiaan vielä joskus tahtoisin. (Japaniin pääsy -hinku on jostain syystä hiukan helpottanut...) Euroopan must-kaupungeista ainakin Ateena, Rooma, Praha ja Dublin ovat vielä kokematta. Islannissakin olisi toisaalta mukava käydä.

***

Tunnustus pitäisi kuulema jakaa 15 bloggaajalle,
mutta taidan hiukan rikkoa sääntöjä taas...
ja täten ojennan tunnustuksen vain viid
elle blogille:
PiiaS Dreams
Mekkotehdas
Niittylän Lapset
Uusi Kuu

ja blogini lähes kaimalle:
Lumivalkoista

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Tunnustus & haaste

Ilahduin kovin, kun PiiaS antoi minulle "The Blog" -tunnustuksen :)
KIITOS ihan hurjan paljon!
"Tarkoitus on antaa tämä eteenpäin sellaisille blogeille,
joissa on ihana käydä ja joista nauttii."

Itse jaan tunnustuksen eteenpäin:
pikkusiskolleni Hennille blogiin Viva la Henni,
blogille nimeltänsä Voikukkapelto,
Sunnalle ja Kirsikalle blogiin Mekkotehdas
sekä tietysti myös
PiiaS:lle itselleen hänen ihastuttavaan blogiinsa PiiaS Dreams.

Olkaapas hyvät!
Olette jokainen tunnustuksen ansainnut ♥

***

Henniltä sain taannoin haasteen,
jossa piti mennä omaan kuvakansioon,
avata sieltä neljäs kansio ja ottaa sieltä neljäs
kuva.
Sen jälkeen tuoda kuva tänne esille ja selittää mitä kuvassa on.
Itseltäni löytyi kansiosta sitten tämmöinen kuvatapaus:Eli kuvassahan on ei-välttis-niin-kovin-mieluinen vieras
eräänä keväisenä talvipäivänä lintulaudallamme.
Toisaalta lapsilla riitti kurrevieraasta paljon riemua :D

Itse haastan 4-haasteeseen mukaan
Helin,
Marielisan
sekä
Anun.

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Tunnustuksia

Onpas taas tullut pidettyä useampi blogivapaa päivä.
Koitan taas pian kunnostautua! ;)
Aika vain jotenkin katoaa jonnekin,
esmes:
Viime viikonlopun Tilda-ompelumaratoniin.
Flunssaisiin lapsosiin.
Virkkauksiin.
(Netti)ostoksiin.
Ehkä jopa laiskotteluunkin... :D

***

Rakkaalta siskoltani sain jälleen tunnustusta,
KIITOS
(Ja tunnustusta myös takaisinpäinkin!)

Tunnustukseen liittyy lisäksi pieni haaste ->
tarkoituksena olisi tunnustaa/paljastaa itsestään 7 asiaa.

Tunnustuksen jaan eteenpäin seuraaville,
YLI-IHANILLE(!) blogeille:
Mallalle Elämää Villa Honkasalossa -blogiin
Annelle Kaunis pieni elämä -blogiin
Merjalle Pikku-Pihlaja -blogiin

***

Ja nyt siis omiin paljastuksiini.
Hmm.
Miksi nämä on aina niin hankalia keksiä?!? ;)

1.
Olen järjestelijätyyppi. Kotona pitää olla siistiä ennenkuin voin yleensä aloittaa mitään uutta puuhaa. Mieleni lepää kun tavarat ovat paikallaan :)


2.
Nukun unimaski päässä. Joo, siis nyt pimeän aikaankin... (Voi nolous!) Kesäöinä on pakko pitää pimentävää maskia kasvoilla, ja tapa on vain jäänyt. Puolustelen tätä "outouttani" myös sillä, että joskus nukun silmät osittain avoinna, joten maski auttaa pitämään silmät paremmin suljettuina eivätkä ne siten pääse kuivumaan.


3.
Olen maailman huonoin päättämään mitään -> siis esim. mitään epäoleellisia asioitakaan. Jopa karkkihyllyllä saatan seisoa kauuuuuuuan. Jahkailija, mikä jahkailija.


4.
Minua huvittaa usein katsoa lapsiani ja huomata miten paljon he minua ja miestäni muistuttavat. Varsin hauskaa on kun poikamme on kuin ilmetty mie pienenä! :)


5.
Olen ajan myötä muuttunut hivenen turhamaisemmmaksi ulkonäköni suhteen. (Älkää kysykö miksi... Ehkä kotiäidillä on liikaa aikaa tuijottaa itseään peilistä..?) En osaa sanoa pidänkö tätä asiaa huonona vai hyvänä juttuna.


6.
Joskus autoa ajaessani puren purukumia samaan tahtiin kuin katulamppuja vilisee ohitse. Tätä tapahtuu silloin tällöin - ja siis varsinkin pitempää matkaa ajaessani.
Hullulla on halvat huvit, mulla ihan ilmaset! :D


7.
Välillä mietin ihan liikaa kaikkea: maailmankaikkeutta, yleensä maailmaamme, merkitystämme täällä yms. Ei pitäisi, menee nimittäin vain ihan sekaisin ja tulee outo ja hyvin epätodellinen olo. (Ja ehkä muutenkin olisi parempi olla vaivaamatta näin pientä päätä moisilla ajatuksilla...Hah!)


Olisipahan noita asioita vaikka kuinka paljon tunnustettavana, mutta kaikki eivät taida olla ihan "painokelpoista" kamaa ;)

Mutta olipa siinä kuiten tunnustusta kerrakseen!
Toivottavasti viihdyitte juttujeni parissa.

Kuullaan taas! :)

perjantai 11. helmikuuta 2011

The Gorgeous Blogger

Sain Henniltä (eli pikkusiskoltani)
ihanan tunnustuksen, KIITOS!


"The Gorgeous Blogger -palkinto on suunnattu kaikille upeille bloggaajille.
Jokainen vastaa viiteen blogiinsa liittyvään kysymykseen
ja jakaa tämän palkinnon eteenpäin niille,
jotka mielestään sen ansaitsevat."



Milloin aloitit blogisi?
Tämän blogini pidon aloitin heinäkuussa 2010.
(Villa Lumililjaa, blogiani miniatyyreistä ja Tilda-harrastuksesta, sen sijaan olen pitänyt jo 3 vuotta!)
Tämä sisustus/elämäni-blogi oli kyllä ollut suunnitteilla jo pienen ikuisuuden,
mutta vasta viime kesänä sain tämän avatuksi.
Ja olen kovin innoissani tästä!


Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Enimmäkseen teen postauksia kotimme sisustamisesta
(uusia hankintoja, tuunailuja, askartelua/ompelua jne.),
mutta muutamia postauksia on myös yleisestä elämisestämme tullut laitettua.
*Mitä milloinkin, mikä kiinnostaa ja sykähdyttää itseäni eniten.*

Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
Blogistani tekee erityisen ihan perinteisellä tavalla se,
että tämä on blogi minun ja perheeni kodista ja elämisestä.
Eikä tämän mitenkään erityinen tarvi ollakaan,
kuhan vain on ;)


Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Ai siis tämän sisustusbloginiko??
Asia oli hautonut jo pitkään mielessä;
kotimme saa jatkuvasti jotain uutta ilmettä
ja tulee tehtyä paljon muitakin käsitöitä kuin vain miniatyyrejä/Tildaa,
joten tahdoin jatkaa päiväkirjaperinnettäni myös tässä muodossa :)
Mielestäni on mukava myös jakaa harrastustani/kiinnostuksenkohteitani muiden samantyyppisten henkilöiden kanssa.

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
En kai mitään.
Tämä on nyt aikalailla semmoinen kuin sen haluankin olla;
osa minua - ja ennenkaikkea minunnäköiseni.
Useammin ehkä olisi kiva postailla,
mutta aikaa vain ei ole aina ihan kaikkeen ;)


***

Tämä palkinto lähtee seuraaville henkilöille,
jotka kaikki ovat tällä kertaa ystäviä/läheisiäni:

Henni
(kiitos ja ole hyvä!)

quu
Marielisa
(tiedän että olet tauolla, mutta ainahan tunnustusta saa silti antaa !)
Heli