tiistai 28. heinäkuuta 2015

Pieni pala


Hih, olihan tämä pakko tänne blogiinkin laittaa, kun kuuluukin melko oleellisesti osaksi tätä :D.
Eli jeps! Kyllä vain oli pieni pala minusta/kodistani/blogistani uusimmassa Unelmien Talo & koti -lehdessä (7/2015). Oli todella kiva juttu, kun kaimani lehdestä kyseli minua mukaan ruokailutilasta tehtyyn juttuunsa. Muutamat teistä Instassa jo kertoikin bonganneensa minut ♥.

Hauskaa muuten oli, että kyläkaupallakin oli minut heti lehdestä bongattu. Kivaa tällainen pieni julkisuus (hihi) - toki samalla kertaa myös oikeastaan vähän hämmentävääkin :D.


Eräs toinen pirttiin haaveilemani asia, joka ei ollut lehden juttuun mahtunut, on toteutumassa ihan piakkoin. En uskalla sitä vielä teille paljastaa ennen kuin aarteen kotiin asti saan. Kaupat on sovittuna, mutta muutamaa asiaa vielä selvitellään sen osalta. Jännittävää. 
Kerron kyllä heti, kun vain on kuvaakin antaa näytille! ;)

***
 Ja kuka huomasi, että pieni pala porstuaakin on nyt näissä kuvissa nähtävillä(?)
:D
Meillä mökkielämää tiedossa - säätä uhmaten!
Ihanaa viikon jatkoa rakkaat

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Raitaa keittiöön


En tiedä näyttävätkö nämä kuvat muiden silmään jo turhan syksyisiltä, mutta minun silmää vähän nyt hämmentävät keskellä kesää. Kyllä sitä väriä sen verran kuitenkin kaipaan! Tätä keittiön nurkkaa en juuri olekaan paljoa täällä blogissani vilautellut, mutta nyt sen teen kun on suht uusi mattokin :D. Väriä tästä keittiöosiosta ei tosiaan juurikaan löydy, mutta muuten pirtissämme vallitsee lähes poikkeuksetta jokin tehosteväri hoitamassa koko tilan ilmeen.


Maton tilasin H&M Homesta. Kaipasin tähän jotain, sillä kohta oli piiiiiiitkään ilman mitään, ja jotenkin se näytti liian "paljaalta" omaan silmään. Onhan matto aika simppeli ja väriltäänkin neutraali, mutta mielestäni raitakuvio tuo kivasti ilmetta tilaan. Maton alapuolella on muuten liukuestepinta, joka on kyllä suurta plussaa lapsiperheessä - ja varsinkin, kun tämä kohta on yksi oleellinen kotimme "kulkureiteistä", joten maton päällä on totisesti liikettä.
Täytyy todeta, että värivalinta ei ehkä toimi tässä kohtaa tilaa muutoin kuin ulkonäkönsä puolesta. Saa meinaan matto osumaa jatkuvasti osakseen ruoanlaittopuuhissa jne. Parhautta kuitenkin (osasyy myös pieneen mattoon päätymiseen) on, että maton saa pestyä pesukoneessa pikaisesti puhtaaksi. Ja juu, kyllä se on jo muutamia kertoja koneessa pyörinytkin... Eh-eh. Tämä vain on sellainen - miten sen nyt sanoisi - tapahtumarikas alue ;).

Liitutaulutarraa vedin oveen (joka johtaa työhuone/makkariimme) oven molemmin puolin. Ihan hauska yksityiskohta vaaleassa keittiössämme. Tarrat oveen taisin laittaa muuten jo viime loka-marraskuussa, mutta niin kuin usein käy, on tämäkin tuunaus jäänyt täällä vilauttamatta. Seinästä, jossa ovi on, on ollut haaveissa kaivaa hirret esille näkösälle. Varmuutta kuitenkaan niiden olemassaolosta seinän sisässä ei ole, enkä tiedä uskallanko ottaa riskiä... Auts.


Syksyisistä väreistä mieleeni tuleekin, että kovin tämä aika tuntuu lentävän ja parin viikon päästä jatkuvat taas koulutkin. Miten tämä kesä aina meneekin niin nopeaa? Iltaisin jo hämärtää täällä pohjoisessakin, joten syksy tulee ihan väistämättä pian. Toki niiden hellepäivien osalta peli ei ole onneksi vielä pelattu! :D (Juu, juu. Kyllä ne vielä ehtii tulla...)

Viime postauksen jälkeen olen muun muassa vanhentunut vuodella (ou-nou) ja olemme myös iloksemme saaneet nauttia monien ystäväperheiden vierailuista sekä suhteellisen kauniista säistäkin peräti ♥. Pientä remonttiakin olen saanut tehtyä ja uudistusta raikastusta on saanut osakseen tällä kertaa porstuamme. Instagramin puolella voi kurkata vähän sneak peekiä ;). Lupaan laittaa paremmin kuvia tänne blogiin kunhan saan kuvatuksi.

Pus & kram!

***
P.S. Muistakaa Indiedaysin lukijatutkimus. Saisin sitä kautta hyvin arvokasta tietoa blogiani kohtaan. Jokainen vastannut osallistuu kolmen 100 euron lahjakortin sekä 30 kauneustuotepaketin arvontaan. Lukijatutkimukseen pääset tästä.

torstai 16. heinäkuuta 2015

Part of Inspiration

Toukokuun lopulla tässä postauksessani hiukan jo vihjailinkin, että jotain kivaa muutosta on tapahtumassa osoitteenvaihtumisen lisäksi blogissani. Joku onkin mahdollisesti ehtinyt asian huomatakin, mutta kerron sen nyt täälläkin: Lumimäellä on ollut siis jo toukokuusta lähtien osa Indiedays Inspiration -familyä. Tämä on kyllä mielettömän kiva juttu niin blogille kuin minullekin. On todella upeaa, kun oma pieni blogi saa näin kivaa tunnustusta! :) 

Ilmoitus tästä asiasta täällä blogin puolella onkin vähän jäänyt, ja osasyynä myös hetken odottelu Indiedaysin bannereiden saamista blogiini. Nyt kuitenkin kaikki on näkyvillä blogissanikin, vaikka jo toukokuusta lähtien blogia onkin siis voinut seurata Indiedaysinkin kautta. 
Minut esittelytekstini kanssa löytää muuten täältä.

Jään hyvin mielenkiinnolla odottamaan mitä kaikkea uutta tämä jäsenyys=perhe tuo tullessaan. Tuntuu hyvin mukavalta olla osa tätä yhteisöä ja tuntea myös kuuluvansa johonkin ♥.


[ Kuva Instagramistani. ]

Sopivaan saumaan tuli myös Indiedays-portaalin lukijatutkimus, joka on meneillään vielä muutaman viikon ajan. Tutkimuksella kartoitetaan millaista sisältöä blogien lukijat toivovat ja mikä blogeissa (esim. omassani) teitä kiinnostaa eniten. Toivoisinkin, että kävisitte vastaamassa siihen, ja vastailu kestääkin ainoastaan noin 5 minuuttia. Olisin kiitollinen, jos voisitte myös antaa palautetta omasta blogistani, sillä siten voisin kehittää tätä teille suotuisaan suuntaan ;).
Vastaamalla kysymyksiin osallistutte samalla myös arvontaan, jossa palkintona on kolme 100 euron arvoista lahjakorttia ja 30 kauneustuotepakettia.

Lukijatutkimukseen pääsee mm. tästä, jos et jo bannerin kautta siihen mennyt.

P.S. Kaikki tutkimukseen annetut tiedot käsitellään anonyymisti, eikä niitä käytetä markkinointiin tai luovuteta kolmansille osapuolille ilman vastaajan suostumusta. Yhteystietoja käytetään ainoastaan mahdollisen palkinnon toimittamiseen.

ILOISTA TORSTAITA!

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Jos ei kesää niin kesäistä ainakin


Jos kesää kesäkeleineen ei tule, paikatkoon puutteen sitten kesäiset hankinnat. Tein nimittäin ihan parhaita shoppailuja viime viikolla. Olin haaveillut tästä kyseisestä mekosta tovin, ja jostain syystä sen "haku" H&M:ltä oli vain jäänyt. Nyt pääsin sitä etsimään myymälästä, ja niin vain se olikin jo 50%:n alessa. Mahtis mäihä! Kerrankin 'mattimyöhäsellä' onnistaa :D.
Tällä kesäisellä maksimekolla tarkenee nyt sitten neuleen tms. kanssa (+ohuiden sukkisten), vaikka säät olisivatkin hiukan viileämmät.


Mekko kuitenkin nyt vielä odottelee vaatekaapin ovessa sopivia päiviä, sillä ihan arkenahan tätä ei kuitenkaan tule pidettyä (ainakaan ilman niitä lämpöisiä ilmoja). Parit juhlat on onneksi tälle kesälle ainakin tiedossa, joten tuulettumaan pääsee siis uutukainen mekkonenkin vähintään niissä sitten.
Niitä päiviä tosiaan odotellessa! ;)

[Korikassi - Tampereen Säästötex. Koru - Rörstrand. Huivi - H&M.]

Kangaskengät puolestaan löysin sattumalta ruokaostosten lomassa Lidlistä. En osannut valita väriä, joten nappasin mukaani sitten kaksi erilaista paria. (Hintakaan kun ei päätä huimannut; vain 8e/pari.) Kovasti ovatkin kenkulit olleet jo käytössä. Ja niin parhaat jalassa! Ihanan kevyet ja istuvat.

 ***
Tällä viikolla ollaankin oltu lomailemassa ystäväperheen luona heidän kauniissa uudessa kodissaan. Pääsin viettämään oikein kunnolla laatuaikaa ystävättäreni kanssa. Voi kun voisi useammin olla niin!

Nyt kuitenkin viikonlopun suunnitelmien pariin.
Halit!

P.S. Ja ihan jättisuuret kiitokset vielä jokaiselle edellisen postaukseni leikkimökin hiiritaloa kommentoineelle!

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Hiirten elämää


Joko ihmettelitte mitkä hiiret ne oikein leikkimökissämme asustelevat, joista mainitsin edellisessä postauksessa? :D
Kuka arvasi? ;)


Tämä hiirten koti valmistui parissa päivässä viime viikonloppuna syntyneestä ideasta. Alunperin meillä siis oli, nyt täällä asustavat, "isähiiri" ja lapsihiiret, mutta ne olivat ripoteltuna ympäriinsä (lähinnä koristekäytössä) lastenhuoneessa, joten äitihiiren löytyminen sattumalta lauantaina laukaisi idean hiiriperheestä. Ollaan nyt tosiaan vietetty leikkimökissä aikaa lasten kanssa, joten mökin vanhan kaapin käyttöä alettiin pohtia uudelleen... :D. Ja siitähän se ajatus sitten lähti toteutumaan. Alunperin tässä leikkimökin kaapissa oli nukenvaatteita ja tarvikkeita, mutta ne mahtuivat hyvin koriinkin.


Käytiin lastenhuoneessa leluja lävitse sekä lisäksi omia säilöjäni, ja niinhän me saimme kuin saimmekin hiirten kodin kaluston ja tavarat kasaan. Monenlaista juttua sitä on tullut osteltua keräiltyä vuosien varrella, ja NYT ne vihdoin löysivät paikkansa.

Hiirten talon vanhempien makkarin tapetti on ihan peruskuviopaperia. Sängyn olen ostanut kerran joltain lelumarkkinoilta, lipasto on mahdollisesti Tiimarin mallistosta... ja herätyskello Tigerin. Pitsipäiväpeitto on kirppikseltä löytynyt pöytäliina. "Tulitikkuaskisänky" kuuluu samaan settiin Mailegin vauvahiiren kanssa.


Lastenhuoneen kuutin olen virkannut joskus kokeilumielessä, ja kiva kun se löysi nyt paikkansa täältä, kuten eräästä Lontoon lelumuseon myymälästä ostetut (yli 10v sitten) pienet lastensatukirjatkin. Muovieläimiä olen joskus ostanut kirpparilta pussillisen, ja sieltä löytyi muutama sopivan kokoinen tänne hiirille leluiksi. Vaatekaappi tehtiin pienestä pahvirasiasta, jota hiukan tuunattiin maalilla ja koristepaperilla. Vaatetanko leikattiin puukepista ja rautalangasta taivutin simppelit henkarit. Tähtipenkki on pieni pahvirasia. Matto leikattiin kankaasta, ja muutaman tyynyn + peiton sänkyyn ompelin jo olemassa olevista kangasvalikoimistani. Keinuheppa on ehkä joskus ostettu Anttilasta tms. Suuren nalletyynyn olen itse tehnyt joskus lapsena. Hiiret, kehto ja potta ovat Mailegin - niin kuin varmaan moni tunnistikin.


Äitihiiri löytyi paikallisen sisustusliike Country Heartin kirppariosastolta viime lauantaina. Sillä oli alunperin päällään ainoastaan punainen neulepusero (se, joka näkyy äiti- ja isähiiren makkarissa), joten kotona tyttäreni valitsi kankaan ja tein hiirelle kesäisen mekon uudeksi asuksi. Korvaan kiinnitettiin koristeeksi rusetti. Tuli tosi sievä!


Kahvikalusto on joskus vuosia sitten ostettu paikallisen sekatavarakaupan poistolaarista (hinta oli varmaan jotain 0,50e). Tähän asti astiasto on ollut laatikossa odottelemassa aikaa oikeaa - ja tulihan se! :) (Juu, kannattaa tosiaan jemmata kaikkea vuosikausiksi odottelemaan...hehe. No ei ehkä oikeasti, mutta nämä oli niin vähän tilaa vievät...) Rottinkiset penkit ovat kirpparilöytöjä, kuten myös pieni vaaleanpunainen kehys (magneetti), jonka löysin myös Country Heartin kirppisosastolta. Pöydän tänne tein Bilteman sytyketikuista ja rakettikepistä. Matto on joku pieni valmisliina kangaskaupasta. Kastelukannut ovat varmaankin alunperin Tiimarin valikoimista. Tapetti keittiö-olohuoneessa on samaa kuin meidän omassa eteisessämme.

Pyykkituvan (mikälie-huoneen) silistyslauta ja -rauta ovat Mailegia. Pienet ostoskärryt, joissa Nasu (kirpputorilta) istuu, ovat Tigeristä. Pyykkinä roikkuvat lapaset ovat olleet lapsena tädiltäni saama rintakoru ja sukat muistaakseni olen ostanut Tallinnan Nukupoodista.

 ***
Mutta nyt hiiriväki unten maille!
 
"Sopu sijaa antaa" - ja niin kaikki neljä hiirisisarusta mahtuvat samaan kehtoon uinumaan. Pikkuhiiristä ei kehdossa peitteen alta juuri näy kuin kuonot, sekä yhden hiiren häntä :D. Tyttöhiirten mekkoja säilytetään öisin vaatekaapin tangolla.


Huomatkaa yläkuvan sängyn pääpäädyn kyltti "Love". Sen tyttäreni teki omasta ideastaan Tilda-leikekuvasta. Suloinen! 
 (Tiesikin jopa mitä se tarkoittaa, heh.)
Vanhempien petivaatteet ompelin sänkyyn Tilda-kankaista. Tildan ja Mailegin värimaailma natsaa kyllä hyvin yhteen.


Shhh. On aika sulkea ovet ja antaa pienelle perheelle unirauha.
Huomenna taas leikit jatkuvat!

***
Tästä talosta tuli kyllä hauska ja kiva yksityiskohta leikkimökkiimme.
  Vielä olisi suunnitteilla virkata "pyykkitupaan" matto... ja Mailegilta olisi ihana hankkia vauvalle syöttötuoli ja ehkä ruoanlaittoliesikin :).

LEIKKISÄÄ VIIKONLOPPUA!

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Pilvilinnoja rakentamassa

 

...tai no ei niinkään paljoa enää, sillä sisältä oma pilvilinnamme alkaa olemaan valmis! 
Vanhimmat blogini lukijat ehkä muistavatkin kyseisen projektimme, joka on jäänyt tässä vuosien aikana esittelemättä täällä blogissa sisältä kokonaan. Aika on vain mennyt - johonkin. {Lue: työkiireet, uusi koti ja sen täysremppa, uusi vauva, saamattomuus jne. Onhan noita syitä! :D } 
Vaan sen voin kertoa, että kyllä mökki on kovassa käytössä ollut koko tämän ajan! Tai siis vähintään kesät aina pitkälle syksyyn :).


Täällä mökissä leikitään niin kotia kuin kahvilaakin ja parvella pötkötellään sekä lueskellaan kirjoja.

Mökin suloiset jakkarat ovat muutaman vuoden takaisia edullisia Ikea-ostoksia, jotka muuten olivat alunperin siis ihan aikuisten kokoa (näitä)
Putkileikkurilla lyhensimme jalat kätevästi, jotta tuoleista tulisi sopivammat pikkuväen käyttöön.


 Astiat Ikeaa ja "suklaaeskimojätski" on Tigeristä. Keksit itse virkattuja (- niistä lisää täällä) ja tuutti ommeltu itse.
 Teepussit tein viime kesänä neidin tilauksesta. "Teelehtinä" pientä, ruskeaa kangassilppua. Teepussien suojapussit leikkasin ja taittelin kauniista kuviopaperista.


Kahvilan puolella riittää päivisin hulinaa, kun 7,5v, 6v ja 1,5v hyörivät vuoron perään niin tiskin takana kuin edessäkin.
Jopa paloturvallisuus on muuten täällä huomioitu ;). 'Vaahtosammutin'vesipyssy löytyi viime vuonna Tigeristä.


Tiskinä toimii kiva ja erittäin kätevä Ikean pikkuhyllykkö (tämä). Ja näin tiskin takaa laatikoista löytyykin siis näppärästi kaikki kahvilahenkilökunnan tarpeisto - niin itse ruoka-ainekset kuin ruokailuvälineetkin. 
Vaaleanpunainen hella/liesi/tiskipöytä on oma vanhani, joka on alunperin ollut lapsuudenkotini leikkimökissä. Muun muassa myös kaikki leikkimökissä asustavat nuket (3kpl) ovat minun vanhojani ♥. Itselleni on tärkeää, että nämä aarteeni ovat saaneet jatkoaikaa uudessa mökissä uusine hoitajineen.

Hinnastokyltti on alunperin valokuvakehys (tämä).
Ihastuttavat pienet "sukka"rahapussit odottavat seuraavia asiakkaita kahvilaleikkeihin. Pikkuiset pussukat olemme tyttäremme kanssa saaneet tuliaisina maailmalta.
Tiskin etupuolelle ompelin verhon näkösuojaksi. Tikkukaramellit ja muffinssit olen tehnyt muutama vuosi takaperin Tildan kaavoilla.


Ihan aina tämäkään kahvila ei kuitenkaan ole auki, joten on tärkeää siitä toki ilmoittaa ;). Näppärästi kyseinen toimenpide hoituu liitutaulukyltillä.
Kauniin leikkipuhelimen olen tilannut vuosia sitten Sateenkaarentaa-nettiputiikista.

Pyykkiäkin toki tulee kun pieniä nukkevauvoja hoitaa, joten narukin oli pyykin kuivaukselle mökkiin kehiteltävä. Sopivan kokoiset pyykkipojat on ostettu Tigeristä ja suloistakin suloisemmat virkatut pikkuhousut ovat kirpparilöytö.


 Kärpässienijakkara on ostettu puolestaan Halpa-Hallista aikoinaan. Se onkin suloinen väripilkku ja ihana istuttava!
Postilaatikko odottelee seinustalla kiinnittäjäänsä. Pieni sanomalehti pöydällä on liite Mauri Kunnaksen kirjasta "Etusivun juttu".


Jäätelötuutteja löytyy moneen makuun. Tuutit olen tehnyt Tildan kaavoilla.
Meän kuopus on muuten kyllä hauska leikkiessään jäätelön syöntiä nimittäin
koristeena oleva punainen (ilmeisen houkutteleva) helmi pujahtaa aina väistämättä suuhun. (Tosin myös aika äkkiä poiskin, kun huomaa sen maun :D.)

***
Lopuksi hiukan tietoa mökistä:
Leikkimökin olemme siis tosiaan itse tehneet 3-4 vuotta sitten. Päärakentajana mökillemme toimi mieheni ja hurjan paljon apua ollaan saatu myös isältäni. Minä puolestaan toimin suunnittelijana, maalarina ja lopulta tietysti myös sisustajana (=paras osuus tietysti!). Tavarat mökkiin on keräilty sieltä ja täältä ajan kanssa: osa omia vanhojani, osa kirppareilta ja osa uusia tänne varta vasten hankittuja juttuja.

Pilvilinnamme nimikin mökillemme keksittiin maalausurakassa kolme vuotta sitten. Nimi syntyi lopulta sanaleikin tuloksena, tuolloin 4,5-vuotiaan, tyttäreni kanssa. Mietimme mikä voisi olla valkoista kuin mökki itse, mikä kuvastaisi haaveita ja unelmia, jollaiseksi mökki suunniteltiinkin - ja kyllähän mökki menee korkeutensa puolesta lähes linnasta ;).

 
Tässä kuvaa vielä ulkoapäin. Hiukanhan on mökkiressu ulkopuoleltaan puolitiehen jäänyt. Kuistin katto vielä puuttuu, ikkunanpielilaudat jne. eli pientä hienosäätöä olisi vielä luvassa.

***
No mutta hei,
kuka tulee kanssamme leikkimään?

Psssst. Salaisuutena voin paljastaa nimittäin hauskinta mökissä on se, että siellä asuu näkymättömiä päästäisiä kuten Muumilaakson uimahuoneella - - no ei ihan, mutta hiiriä kylläkin! :D

Niin ja tosiaan: mökin parveltakin laitan tulemaan piakkoin kuvia.

Leikkimökkikausi on kyllä nyt "kuumimmillaan". Jee!
 Tervetuloa heinäkuu!