lauantai 31. lokakuuta 2015

Halloween-tunnelmia


Lapsia harmitti kovin, toki myös itseänikin, että reissuni osui juuri tälle viikonlopulle halloweenin vuoksi.
Huonoa omaatuntoani kuitenkin lievittämään laitoin kotiin hiukan juhlantuntua heidän ilokseen lähtiessäni. Kun huserran menemään herrojen Helsingissä omissa halloween-pirskeissäni, saavat lapset nauttia kotona omin pienin jutuin tästä lapsille niin kivasta juhlasta.

 

Aikamoinen jengi jäi vartioimaan pöydälle jättämiäni herkkuja...
mahtaakohan näistä olla jäljellä kuitenkaan yhtään kun pääsen kotiin(?) :D

Pirtin kattoon ripustin hämäkkikoristeköynnöksen (Prismasta) ja eskarilaisen tekemän hienon hämähäkkitaulun laitoin paraatipaikalle pianon päälle esille.


Tokmannilta löytyi ihanat oranssit kurpitsalyhtytunnelmavalot. En muuten oikein pidä oranssista, mutta halloweenin aikaan väri on oikeinkin kivan näköinen yhdessä mustan ja valkoisen kanssa. Nämä patterilla toimivat on aina tosi hyviä, kun niitä voi sujautella lähes minne vain kotiin luomaan tunnelmaa. Meillä vanhassa talossa ei ole lähellekään tarpeeksi pistorasioita.


Näillä pienillä yksityiskohdilla siis mennään Lumimäellä tämä halloween.
Kyllä ovat lapset oikeinkin riemuissaan näistäkin! :)
(Ja äidillä hiukan parempi mieli reissussa.)

Hurjaa halloweeniä kaikille!

perjantai 30. lokakuuta 2015

Nautin!

 

Niin nautin!
Edessä on viikonloppu ihanien bloginaisten seurassa - ja reissun kohokohtana tietysti Indiedaysin blogitapahtumat huomenna. Jei!
Vaateteema on ollut aika vahvasti läsnä tällä viikolla ja asukokonaisuuksia on saanut pyöritellä niin mielessä kuin käsissäkin useampaan otteeseen (sekä kotona että kaupoissakin..)
Lisäksi samaan "teemaan" liittyen kävimme sopivasti tämän viikon tiistaina paikallisten bloggareiden kanssa viettämässä iltaa La Perle Lifestyle Storessa Rajalla-kauppakeskuksessa täällä Torniossa.
Mukana iltamaa viettämässä olivat kanssani Idis&Interiöörin T, Käy peremmälle -blogin Tiina ja Sisustus&Sepustus-blogin Soile.


La Perlessä meillä oli mukava iltama tutustuen liikkeen tuoteperheisiin ja vaatetarjontaan.
Itse ihastuin ruotsalaisen Ajlajk (= 'nautin') -merkin valikoimaan ja ostinkin itseni tyylisen tunikan ko. merkin jäljellä olevasta kesämallistosta mukaani kotiinviemiseksi. Kuvat hiukan vääristävät todellista väriä eli tunika on siis lähinnä harmaa, mutta taittaa kyllä hitusen violettiin kuten kuvista huomaa.
 Tunika on ihanan väljä ja sillä onkin aika mukava lähteä tänään lentokoneeseen istumaan. (Pitäis kai jo rientää pakkailemaan loppuun...)




Hyvin sain nyt tähän samaan postaukseen mukaan uuden syystakkini, joka on myös paikallisesta yrityksestä: Sisustus Country Heartista. 
Takki on merkiltään JdL {Jeanne d'Arc Living} ja on ihan käsittämättömän ihana ja lämmin ♥.
Tämä takki pääsee kyllä parhaiten oikeuksiinsa juuri näin kun sen alle pukee tunikan, josta helmat pilkistävät esiin kauniisti.
 Ovat kyllä täydellinen pari!


Toivottavasti maisema on yhtä kauniin pakkashuurteinen muuallakin Suomessa kuin meillä nyt.
Ihanasti ovat mustat ulko-ovetkin saaneet oman kuuran pintaansa.
Kuvista näkyy nyt myös hyvin kesällä täydellisen ilmeenkohotuksen saanut porstuamme, josta erillistä postausta vain en ole saanut aikaiseksi tehdä.

Huikeaa perjantaita ja halloween-viikonlopun aloitusta!
Pus.

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Vanhat pariovet


Navettavarastostamme löytyivät talomme vanhat ulko-ovet, ja ajatuksena on ollut pitkäänkin ne sieltä kantaa kotiin sisälle. Kesällä sitten vihdoin sain ne aikaiseksi pestä vuosikymmenten pölystä (sekä linnunkakasta yms.) ja raahata pirttiin. Koska niiden punaruskea maalipinta ei "jostain syystä" miellyttänyt silmääni, päätin tuunata ne meille sopivimmiksi. Maaliksi valitsin jo aiemmin hyväksi havaitun Jeanne d'Arc Livingin Vintage paint -kalkkimaalin.


Maalin värin valinnassa päädyin (ylläri, ylläri!) valkoiseen (Natural white). Värillisiä vahoja olen odottanut pääseväni testaamaan, joten sekin vaikutti lopulta hyvin ratkaisevasti maalivärin valintaan.
Lopulta torniolaisesta Country Heart -sisustusliikkeestä, jossa tämän sarjan tuotteita myydään muuten todella kattavasti, ostin sekä harmaan että mustan vahan mukaani. Harmaata otin isomman purkin, sillä ajattelin, että sillä voisi olla enemmän käyttötarvetta jatkossakin.
Maalia levitin ensin vedellä reilusti ohennettuna pari kerrosta pienen telan avulla ja viimeisen kerroksen sudin pensselillä suht huolettomasti saadessani pinnasta siten hiukan "elävän".


Vahausosioon saikin lähteä sitten sellaisella "taidemaalarimoodilla".
Harmaa vaha oli tosin helppo levittää vähän ronskimmallakin otteella, koska sen kanssa ei oikeastaan tarvinnut jännittää, että sitä tulisi liikaa/liian hallitsevasti. Ja levittämiseen tosiaan käytin ihan vain palaa valkoista puuvillakangasta. 
Mustaa vahaa saikin sitten levittää hiukan hennommin ja varovaisemmin ottein. Hiukan ehkä innostuin liikaakin paikoitellen sen kanssa, mutta hyvä lopputuloksesta kuitenkin tuli.
Valmiista ovista laitan kuvia sitten omaan postaukseensa.


Hiukan nopeammalla temmolla sai tämän tuunauksen alta pois hoitaa, sillä ovet veivät aika tavalla tilaa pirtissä keskellä kulkuväyliä. Kuopus ehti kyllä koko projektin aikana melko moneen otteeseen kiikkua ovien päälle hyppimään ja saipahan legoautollakin muutamat renkaanjäljet toisen oven pintaan. Elämää näkivät nämä uudetkin maalikerroksetkin siis jo ;).

***
Viime viikonloppuna meillä juhlittiin esikoista ja kuopusta. Melkoista juhlajärjestelyä ja juhlahässäkkää on siis ollut. Lupaan vilauttaa juhlien teemoja/tunnelmia täälläkin mahdollisimman pian.

Perjantaina kutsuu lentokone ja lauantaina Indiedaysin järjestämät bloggaajien tapahtumat.
Hiven jännitystä on siis ja pientä vaatekriisiäkin ilmassa :D Iiiks.

lauantai 10. lokakuuta 2015

Yksi heistä ♥

Jaiks. Jännittää oikein kunnolla, sillä olen ensimmäistä kertaa ehdolla Indiedaysin Blog Awards -kilpailussa. Kisan sisustusbloggaajien LIVINGSPACE-sarja, johon omakin blogini nyt sijoittuu, koostuu toinen toistaan upeammista blogeista, 
joten jännitys on siis hyvinkin taattu - ja melkoinen(!).
Ja vaikken mitenkään pärjäisikään, on oma kunniansa olla tässä porukassa jo mukanakin ♥.
Jokaisesta saamastani äänestä olen äärettömän kiitollinen ja otettu.

 http://goo.gl/hRE2KW
[ Blogini löydät sieltä L:n kohdalta ;) ]

Erityisen hienoa on mielestäni tällainen tilaisuus, että lukijoilla on mahdollisuus vaikuttaa. 
Siellä voi myös äänestää useampaa lempiblogiaan, joka on tosi kiva juttu.
Äänestäneiden kesken arvotaan palkintojakin eli ei ole syytä jättää ääntänsä antamatta.

Ihanaa viikonloppua!
Meillä aletaankin hiljalleen virittäytymään syyslomaviikon tunnelmiin ♥

tiistai 6. lokakuuta 2015

Hiven syystunnelmaa


Aika lentää ja lokakuutakin ollaan eletty jo lähes viikon verran.
Meillä päivät vierii omalla painollaan ja arki on täynnä monenmoista ohjelmaa.
Ilta-ajat (ne muutama rauhallinen tunti sitä ihan omaa aikaa) viihdyn nykyisin käsitöiden parissa paremmin kuin koneella istuen. Jotenkin tähän pimeään aikaan on taas tottuminen ja sitä huomaa iltaisin olevan hyvinkin mukavuudenhaluinen. Kuppi lämmintä kaakaota ja pieni virkkuutyö on ollut nyt sopivinta päivän touhujen ja pimeyden tuovan väsymyksen pehmentämille aivoille :D.


Syksyä en ole vielä laittanut mitenkään erityisen paljoa kotiin. En ainakaan mitään erityisesti harkittua. En ole oikeasti viitsinyt vaihtaa edes pirtin koristetyynyihin syksyisempiä päällisiä, mutta kaikki aikanaan :D.
Yhden huonekuusistamme toin eteisestä näkyvämmälle paikalle pirttiin pianon päälle ja Annon pieni puinen sienikin pääsi ilahduttamaan samaan asetelmaan. Pientä syksyistä fiilistä pirttiin sain näin ihan pienin jutuin hyvinkin vaivattomasti.
Haaparannan Rustasta ostin pallovalot (olen varmaan viimeisiä näidenkin hankinnassa) tuomaan iltojen pimeyteen kaivattua valoa. Miehelle on muuten helppo perustella tällaisia koristevalohankintoja henkisen hyvinvoinnin kannalta ;).


Aivan huikean ihania aamulenkki-ilmoja on nyt ollut; niin kauniin aurinkoisia ja mukavan kirpsakkoja. Pakkasen kuuraama maa on lisäksi niin lumoavaa katseltavaa, että nyt on saanut nauttia syksystä monin aistein. Hain tänä aamuna vielä lenkin päätteeksi ystävän luota lehtikuusen oksia, joten seuraavaksi lähden katselemaan niille sopivia paikkoja. Tuntuu, että syksyn upea tunnelma täytyy saada vangittua nyt myös sisällekin - pyykit, tiskit yms. joutavat hetken odottaa.

Syys{sisustamis}terkuin
H