perjantai 10. heinäkuuta 2015

Jos ei kesää niin kesäistä ainakin


Jos kesää kesäkeleineen ei tule, paikatkoon puutteen sitten kesäiset hankinnat. Tein nimittäin ihan parhaita shoppailuja viime viikolla. Olin haaveillut tästä kyseisestä mekosta tovin, ja jostain syystä sen "haku" H&M:ltä oli vain jäänyt. Nyt pääsin sitä etsimään myymälästä, ja niin vain se olikin jo 50%:n alessa. Mahtis mäihä! Kerrankin 'mattimyöhäsellä' onnistaa :D.
Tällä kesäisellä maksimekolla tarkenee nyt sitten neuleen tms. kanssa (+ohuiden sukkisten), vaikka säät olisivatkin hiukan viileämmät.


Mekko kuitenkin nyt vielä odottelee vaatekaapin ovessa sopivia päiviä, sillä ihan arkenahan tätä ei kuitenkaan tule pidettyä (ainakaan ilman niitä lämpöisiä ilmoja). Parit juhlat on onneksi tälle kesälle ainakin tiedossa, joten tuulettumaan pääsee siis uutukainen mekkonenkin vähintään niissä sitten.
Niitä päiviä tosiaan odotellessa! ;)

[Korikassi - Tampereen Säästötex. Koru - Rörstrand. Huivi - H&M.]

Kangaskengät puolestaan löysin sattumalta ruokaostosten lomassa Lidlistä. En osannut valita väriä, joten nappasin mukaani sitten kaksi erilaista paria. (Hintakaan kun ei päätä huimannut; vain 8e/pari.) Kovasti ovatkin kenkulit olleet jo käytössä. Ja niin parhaat jalassa! Ihanan kevyet ja istuvat.

 ***
Tällä viikolla ollaankin oltu lomailemassa ystäväperheen luona heidän kauniissa uudessa kodissaan. Pääsin viettämään oikein kunnolla laatuaikaa ystävättäreni kanssa. Voi kun voisi useammin olla niin!

Nyt kuitenkin viikonlopun suunnitelmien pariin.
Halit!

P.S. Ja ihan jättisuuret kiitokset vielä jokaiselle edellisen postaukseni leikkimökin hiiritaloa kommentoineelle!

32 kommenttia:

  1. Ihania ♥ Kyllä nyt kelpaa kesäisiä juhlia vietellä vaikka ne kelit ei ihan kohdalleen osuisikaan :) Ja toivotaan että se lämpökin vielä tänne tiensä löytää- vaikka sitten elokuussa! Kivaa viikonloppua teille ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Tarvii varmaan hankkia näitä maksimekkoja seuraavia kesiä ajatellen lisää :D. Pieni optimisti kyllä minussakin kuitenkin elää, että eiköhän vielä lämpöä saada - ehkä tosiaan sitten elo/syyskuussa(?)

      Poista
  2. Aivan ihania löytöjä olet tehnyt <3
    Itselläni käy yleensä niin etten ehdi Lidliin tarpeeksi ajoissa ja se tuote jota haluisin on jo loppunut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Jotenkin nyt valkoisen ja sinisen yhdistelmä ilahduttaa silmää <3
      Lidlin jutuissa kyllä täytyy olla tarkkana. Jos tosiaan jotain tahtoo ehdottomasti, on siellä oltava kyllä heti aamusta. Itse huomasin nämä kengät vasta ihan kaupassa ja olin innoissani, kun omaa kokoakin oli sopivasti jäljellä.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Pia! Mekko on kyllä ihan älyttömän upea ♥

      Poista
  4. Tosi kivoja ostoksia <3 toivotaan kesän palaavan takaisin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥
      Kesä saisi todellakin tulla nyt vihdoin jo pitemmäksi aikaa meitä kaikkia suomalaisia ilahduttamaan :)

      Poista
  5. Voi mahdoton kun kaunis mekko!! Löytyisiköhän noita meidän liikkeestä... :-P Ja Lidlistä noin kivoja kenkiä?? Ihanat!
    Huippulöytöjä olet kyllä tehnyt! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin!? :D Suosittelen käymään kurkkaamassa. Nämä oli ainakin Torniossa jo alennuksessa, joten suosittelen pitämään kiirusta.
      Ja tosiaan: Lidl kyllä osaa yllättää tosi iloisesti! ♥♥♥

      Poista
  6. Upea mekko, kertakaikkiaan!
    Ja tuo edellisen postauksen hiiritalo <3

    VastaaPoista
  7. Kaunis mekko. Olen nyt vaateostolakossa ja yritän ostamatta yhtään vaatetta vuoden aikana. Lidlistä löytää muuten kivoja mekkoja ja urheiluvaatteita :) Ite olen vain hypistellyt niitä ja laatukin kuuleman ihan ok..ainakin urheiluvaatteissa ja hinnat edullisia :) Toivotaan, että kelit lämpenis piakkoin ja pääsis mekkojakin pitämään vihdoin ja viimein. Eilen meinasin jo takkaa alkaa lämmittään ko roskia poltettiin, villasukat ja pitkähihasta oli päällä että tarkeni.
    Hyvää vko loppua sinne naapuriin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi :)
      Itsekin olen muutamia vaatteita silloin tällöin ostanut Lidlistä. On se kyllä aika hyvä kauppa. Siellä vaan pitää olla aika nopeena, jos haluaa jotain tiettyä ja vielä omassa koossa.
      Nyt toivotaan tosiaan sitä aurinkoa ja lämpöä Tornioon! ♥ Villasukissa menen miekin päivät...

      Poista
  8. Mielettömän ihana mekko, tuollaisen löytäisin niin mielelläni itsekkin<3 Kengät ovat myös mukavan näköiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen piipahtamaan pikimmiten H&M:llä! ♥ Toivottavasti samainen ihanuus löytyy myös itsellesi. Saisivat kyllä suunnitella lisää samantapaisia kaunokaisia!! Ostajia varmasti olisi. Nämä maksimekot on kyllä hyviä tällaisiin kylmiin kesiin.

      Poista
  9. Kauniita hankintoja olet taas tehnyt ja todellakin toivotaan että tässä vielä ilmakin lämpenee meidänkin korkeuksilla.

    Olipa kiva kun kävitte meilläkin kylässä ❤
    Mukavaa viikonloppua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥
      Maksimekolla onneksi tarkenee :D - vaikka toki niitä kesäkelejä toivotaan kovin!
      Ihanaa oli käydä, mutta ensi kerralla tosiaan voisi nähdä vaikka ihan aikuisten keskenkin, hehe ;). Kuullaan!

      Poista
  10. Voi mitä kenkiä <3 Tuo mekko oli minunkin saatava se on niin kaunis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lidl se osaa yllättää aina :D ♥ Ja tuo mekko: niiiiiiiiin ihana!

      Poista
  11. Niiiiiin ihana kesämekko<3 Ja kiitos kenkävinkistäkin! Juuri tuollaisia olen etsiskellyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ♥♥♥ Kipin kapin HenkkaMaukkaan ja Lidliin ostoksille! Toivottavasti löydät vielä omasi :)

      Poista
  12. Ihana mekko! :) Ja ihanat kengät!! Ja mitä vielä, Lidlistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! Ja sanos muuta: Lidl se osaa yllättää! Olen ostanut jo useampia kertoja kivoja vaatteita Lidlin koreista. Ihan löytöjä sieltä totisesti väliin tekee ♥

      Poista
  13. Ihana mekkolöytö ja molemmat kengätkin sopivat mekon kanssa laukusta puhumattakaan :)
    Vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, kun olet noin optimistinen ja positiivinen! ♥ Alkoi muuten nyt se (Mamban?) biidi soimaan päässä ;)
      Nuo kengät on kyllä ihanat. Just semmoset soppelin arkiset, mutta silti niin kauniit. Ja just todellakin mahtavat mekon kanssa!!

      Poista
  14. Mahtivia löytöjä olet kyllä tehnyt! Ja niin kaunis tuo mekko. Kyllä sitä vaikka sinnillä pitää noin kaunista mekkoa. Meinaan siis jos on kylmä ilma. =) Ja Lidlistä kyllä löytää tosi hyviä juttuja aina välillä. Itsekkin olen pogannut sieltä monta kertaa mekkoja, paitoja ja urheiluvaatteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna :)
      Ja vaikka olisi kylmää niin onneksi voi laittaa paksummatkin sukkahousut mekon kanssa :D - ja jonkun neuleen lämmittämään. Lidl on kyllä hyvä kauppa monessa mielessä! Ja kiva kuulla tosiaan, että muutkin sieltä aina väliin löytää vaatteitakin.

      Poista
  15. Tosi tosi kaunis mekko. Sulla on kyllä tosi hyvä tyyli <3

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥