maanantai 19. kesäkuuta 2017

Ritarijuhlien yksityiskohtia


Nyt vihdoin saan tämän keskenjääneen toisen osan ritarisynttäreistä valmiiksi ja julkaistuksi, jei(!).
Täällä voit kurkata aiemman postauksen, jos se on jo unohtunut reilun kuukauden aikana :D. (Kuvia siellä muun muassa teemajuhlien koristeluista.)


Kutsukortit olivat teemahenkiset ja pienenä puuhana itse juhlissa oli lapsille tulostamani lohikäärmekuvat (täältä). Jokainen sai värittää lohikäärmeensä mielensä mukaan sekä leikata+liimata lennokiksi. Ilahduin miten ekaluokkalaiset pojat innostuivat tästä kovin ja näimmekin toinen toistaan taiteellisempia väritystuotoksia. Ja taisi jokunen tehdä kotona odottavalle sisarukselleen myös omansa kotiinviemiseksi ♥.


Kaverisynttäreillä ollut pöytäliina vaihtui puhtaaseen (tällä kertaa valkoiseen) ennen sukulaisten ja ystäväperheiden saapumista. Tarjolla aikuisille vieraille oli myös lisäksi hiukan poikkeavaa tarjottavaa perussipsi-karkkilinjasta :D.

Ritarilinnasynttärikakku syntyi näppärästi levyllisestä mokkapaloja (välissä säilykemandariinilohkoja ja suklaakermarahkaa) sekä linnamaista ilmettä viimeistelemässä tornit Domino-kekseistä ja muurikivinä suklaapaloja.


Vieraslahjoina pikkuväelle tein laatikon kätköistä löytyneestä juuttikangaspalasesta nopsat ritarien (- ja neitojen) rahapussukat.
Suklaakolikot taitavatkin maistua jokaiselle ;).


  Onnea on olla jo 8-vuotias 

4 kommenttia:

  1. Vaude, mitkä ritarisynttärit! Niin herkulliset tarjottavat ja muut yksityiskohdat <3

    VastaaPoista
  2. Ihanat juhlat taas, osaat kyllä toteuttaa kaikki teemat niin kauniisti ja tyylikkääasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos sanoistasi! Samaa tunnustusta voin kyllä jakaa sinullekin ♥♥♥. Olet oikea taituri! :)

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥