torstai 28. helmikuuta 2019

Työtilan loppusilaus

*kaupallinen yhteistyö*

Alamme saamaan vintillä sijaitsevan työtilamme pikkuhiljaa (vihdoin ja viimein!) myös varsinaiseen käyttöönsä, sillä saimme tehtyä sinne hiljattain työpöydän ja hankittua tuolit pöydän ympärille. Tila kaipasi muutakin pientä lisäsisustamista, jota pääsin sopivasti puuhaamaan Veke.fi:n kanssa yhteistyössä.


Työtason teki mieheni kolmesta, alunperin 8m-pituisesta, liimapuupalkista leikatusta pätkästä, jonka pinnan käsittelin valkoiseksi.
Ja koska katto tilassa on vino, oli luonnollista sijoittaa pöytä tilan keskelle pitkittäin. 
Työpöydän tuoleiksi hankimme metallituolit, joista olen vuosia (ja vuosia!) haaveillut. Nyt sain vihdoin unelmani toteutumaan tähän tilaan. 
Metal tuoleja olisi ollut valita useita värivaihtoehtoja, joista musta ja valkoinen olisi olleet mieluisia myös, mutta kompromissina päädyin lopulta hopeisiin. Mietiskelin millainen hopean sävy tuoleissa olisi, mutta onnekseni se oli mielestäni juuri täydellinen = kauniin teräksinen.
Tuolit saavat myös kiitosta jämeryydestään, jota hiukan jännäsimme mieheni kanssa (- tai hän pääasiassa).

Työpöytä ei (takuulla!) jatkossa tule olemaan pysymään aina näin siistinä, joten sopivasti rauhoittavaa tunnelmaa työpöydän äärellä tuo kaunis Fanni K -merkin betoninen lyhty. Ja kun kynttiläaika jää jälleen taa, saa lyhty uuden tehtävän maljakkona.
Voin hyvin kuvitella sen täyteen esimerkiksi tulppaaneja ♡.


Työpöydän tuolien lisäksi kaipasimme tilaan myös hiukan lisätasoa sekä mahdollisesti myös lisäistumatilaa. Penkkivalikoimaa läpikäydessäni, bongasin joukosta Fanni K:n industrialhenkisen metallipenkin, joka ratkaisisi tarpeen täydellisesti: oli juuri sopivasti sekä kaunis että käytännöllinen ja sopisi hienosti yhteen myös pöydän tuolien kanssa. Nyt penkki menee mukavasti vierassängyn päädyssä sopivana tasona petausvaatteille - ja kun työpöydän ympärille kaivataan lisäistuimia, on se näppärä siirtää sinne tarvittaessa.
[ On ollut sellaisesta pienestä askartelukerhosta tytön kanssa haaveilua... :) ]


Työpöydän ja tuolien saaminen huoneeseen oli ollut kyllä ihan liian kauan listalla, mutta onneksi nyt ollaan jälleen askel lähempänä tämänkin tilan valmistumista. Ja ihan hyvin onnistuimme mielestäni, sillä ainakin minua tämä työtila kutsuu käyttämään. Pelkäksi läppäritasoksihan ei pöytää tosiaan ole tarkoitettu vaan pian sille levitellään kankaat, askartelukamppeet, perhonsitomisjutut... you name it.
Vielä tilaan tarvitaan kunnon valaistus sekä urakkana olisi myös saada kuntoon huoneen toinen puoli, joka kuuluu mieheni työhommille.

Nyt olen kuitenkin iloinen ja onnellinen tästä pienestäSUURESTA saavutuksesta.
Rutistus jokaiselle.


*Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Veke.fi:n kanssa. Tuotteista saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan.*

9 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä, kyllä tuolla kelpaa askarrella. Näyttäis tuo pöytälevy kertopuupalkilta eikä liimapuupalkilta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Soile! 🖤 Oikea nimi palkille voi hyvin ollakin myös tuo mainitsemasi, mutta rautakaupasta ostaessa myytiin tämä liima(-/viilu)puupalkkina :)

      Poista
  2. Hei! Niin nättiä! Saako kysyä mikä on tuo lattia? Näyttää kauniilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! :) Kaunis kiitos. Lattia on Ellett Premium laminate, oak royal white. Oon kyllä itekin kovasti tykännyt 🖤

      Poista
  3. Koko huone on niin kaunis ,tasapainoinen, oikein huokuu rauhaa. Voi vaan kuvitella kuinka tuollaisessa tilassa, missä ei ole mitään ylimääräisiä ärsykkeitä, voi tehdä 100% sitä mitä sitten onkin tekemässä. Olette kyllä onnistuneet.
    Toivon sinne aurinkoista ja lämmintä loppu viikkoa, täällä on kunnon takatalvi, melkein myrsky, mutta ihan joka vuosi on kevät aina lopulta voittanut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos mitä ihanimmista sanoistasi! Kommenttisi lämmittää mieltä kovasti :)
      Meillä pohjoisessa on vielä korkeat kinokset lunta, mutta välillä paistava aurinko onneksi hiljakseen tekee kevättä eteenpäin koko ajan. Kovaa tuulta on ollut täälläkin, mutta jospa sekin veisi osan hangista mukanaan ;)
      Iloa loppuviikkoon!

      Poista
  4. Indeed, I am thoroughly concur with you, I am an incredible fanatic of your site, you compose enlightening articles.

    Continue composing such astonishing post,


    Thanks for sharing.


    Spa in jaipur


    Regards

    Sameer

    VastaaPoista
  5. To be sure, I am completely agree with you, I am an amazing fan of your site, you structure enlightening articles.

    Keep making such amazing post,


    Thanks for sharing.

    Do you know ?

    There are two types of Counseling - Outside in based upon Havin – Doing – Being and – Inside out based upon Being – Doing – Having.


    Career Counsellor in Jaipur

    Best career Counsselling Center in Jaipur

    Career Counsselling Center in Jaipur

    Best Career Counsellor in Jaipur

    DMIT Center in Jaipur


    Regards

    Sameer

    VastaaPoista
  6. I am completely agree with you, I am an amazing fan of your site,

    genuine guard post Keep making such stunning post,


    Thanks for sharing.


    Taxi in Jaipur

     
    and
     

    Jaipur Sightseeing Taxi


     

    Regards

    Sameer

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥