sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Arki 1/5

 Ensiksi tahdon kiittää kaikkia, jotka ottivat osaa edellisen postauksen kommentointiin, wou!
Hurrrrjan suuri kommenttitulvahan (ainakin minun blogin mittasuhteissa) siitä syntyi. Hih!

 Ihan parasta oli, kun haasteeseeni tarttui muutama ystävä ja harvemmin kommentoiva lukijani.
Kiitos(!), kun rohkenitte kommentin jättämään. Olette ihan mahtavia!
Ihan huippuhyvä mieli jäi ♥

Kerrottakoon, että tarkoituksenani ei ole kalastella kehuja tai muuta, vaan tieto siitä, että ystävät ovat siellä ja ehkä joskus juuri ilmoittavatkin taustatuestaan/läsnäolostaan, on se 'juttu' :) ♥ Olisi kiva keskutella teidänkin kanssanne täällä(kin) itselleni ns. tärkeistä/ajankohtaisista asioista.



Oli myös erittäin hauska lukea teidän, arvon blogisisaret, ajatuksianne postauksessani käsittelemästäni asiasta.
Oli mielenkiintoista kuulla, että muidenkin blogeissa on ihan sama ilmiö = IRL-tutut (in real life) pysyvät piilossa.
 Jäin miettimään, että syynä lienee pääasiassa se, että kommentointi ei ole arkipäivää ja niin tuttua puuhaa / käy niin luonnostaan kuin meillä bloggaajilla itsellämme.
Toki voihan osalla vaikuttaa sekin ettei osaa/uskalla taikka ettei ajattele kommenttien olevan niin tärkeitä/osa tätä bloggausta, miten asia siis oikeasti on.
Niin tai näin, mutta itse ainakin nyt sain muutaman "uuden" henkilön kommentoimaan edes kerran,
enkä ylpeämpi ja enempi mielissään melkein voisi olla :D

Enkä mie sillä, etteikö teidän blogimaailman ystävien kommentit riittäisi, 
 mutta nyt oli vain hauska haastaa myös "taustalla olevat" ystävät kommentoimaan.
Olen niin onnekas(!), kun olen löytänyt täältä nettimaailmasta mukavan joukon uusia ystäviä, joiden kanssa jakaa samanhenkisyyttä ja keskustella.

Ko. postaukseni kommenteissa vielä mainittiin, että blogin omalla FB-sivulla herkemmin kommentoidaan... Onko näin?
Mitä luulette, olisiko Lumimäellä-blogille Facebookissa tilaa?
Olisiko siellä helpompi/matalampi kynnys kommentoida?
Itse en vain koe olevani oikein FB-tyyppiä, joten bloginpito sielläkin hiukan mietityttää...

***
Ja lopuksi vielä siihen "arkeen":
{ Tyhmää toisaalta valita arkikuvahaasteeseen kuva, jossa pääosassa oikeastaan on aivan jotain muuta kuin sitä arkea, mutta ruokailtuahan sitä tulee kuitenkin joka päivä. Tämä tilanne vain sattui tässä jokin aika sitten ja siitähän oli heti pakko napata kuva muistoksi! }


Ja niin se, kaikkien jo varmasti hyvin tuntema, arkikuvahaaste löysi tiensä tännekin blogiin
 - kuten myös aiemmin Instagramin puolelle, mutta myös henk.koht./omaan Facebookiini... :D

Tämän haasteen sain Heinässä heiluvassa -blogin Lauralta ja My Sweet Home -blogin Sarilta.
Kiitos teille!
Facebookin haasteista kiitos M:lle & H:lle!
Taidan olla nyt kuitenkin sen verran "luova", että muokkaan haasteitanne sen verran, että toteutan ne/sen täällä nyt samalla kertaa :D (Pistän linkkiä aina kun uusi arkikuva on täällä nähtävillä!)

Haastamaan en taida myöskään enää lähteä ketään, kun tämä on tainnut kiertää niin monella
- ja jos ei blogissa niin siellä FB:ssä taikka Instassa...
Mutta jos tosiaan on joku, joka tämän haasteen on päässyt välttämään, ottakoon tämän täältä mukaansa!!! ;)

20 kommenttia:

  1. Voi hyvänen aika, kun K on nukahtanut niin suloisesti ❤️

    Hassua, miten itselläni ainakin on facebook jäänyt instagramin myötä vähän (tai siis aika paljonkin) vähemmälle huomiolle, vaikka tosin edelleen esimerkiksi luen sitä kautta monia suosikkiblogejani - ja blogger on jäänyt oikeastaan kokonaan sen jälkeen, kun oman bloggailun lopetin. Niin se vain muuttuu tämäkin, hurjan paljon on tullut uusia blogejakin sen jälkeen kun itse runsas 5v sitten (!!) aloitin. Toki varmasti fb:ssa on tilaa Lumimäenkin jutuille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! No itse en taas tuota FB:tä juuri käytä (mitä nyt pidän välillä yhteyttä kavereihin, mutta sekin vähentynyt Whatsappin myötä sitä kautta...) enkä siis yhtään blogiakaan sen kautta seuraa. Ja Instagram kyllä pesee monet paikat helppoudellaan!!! Täytyy kyllä vielä tuumailla tuota Facebookkiin(kin) siirtymistä ;)

      Poista
  2. Söpö toi sun arkikuvas, noinkin voi käydä... :-D Itellä ainakaan facessa ei blogin sivuja kommentoida juurikaan eli tiedä häntä sitten. Sulla on kyl kiva blogi. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin näemä voi! :D Mieheni muisteli, että hänellekin on käynyt sama lapsena - tosin kuulema kovalla penkillä, heh! Itse en muista, mutta en yhtään ihmettelisi vaikka noin olisi minullekin käynyt. Sen kyllä muistan, että on tullut istuttua ja vitkuteltua ruoan syömisen kanssa...

      Täytyy varmaankin siis jatkaa pohtimista FB:seen siirtymisestä... Jotenkin tuntuu, että onko se vähän turha. Noooh, mut mietiskelen asiaa :D
      Ja kiitämme blogini kanssa kehusta! ❤️

      Poista
  3. Mulla ei myöskään facessa paljon kommentoida, joskus harvoin. :) Mutta todella ihana tuo arkikuva, hellyytttävä!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli ei taida olla minun blogillani siis mitään kiirusta Facebookiin :D - kuulostaa vähän siltä. Jotenkin tuntuu, että kommentoijat kommentoisivat kuitenkin tänne blogiin. Onkohan se FB sitten vain turha välikappale... Tiedä häntä. Jatkan mietintöjäni asian suhteen.
      Kiitos hurjasti kuitenkin, että kerroit oman kokemuksesi asiasta ❤️

      Poista
  4. Ihana pikkuinen, kun on tuoliin nukahtanu<3
    Mie en ole koko facebookissa, enkä osaa saoa mitään siitä, mutta sen tiän, että sulla on ihana blogi, jota lueskelen säännöllisesti!
    Kivvaa pyhhää<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Sari! Kiitän kommentistasi jälleen. Ihanaa, kun olet lukijani ❤️

      P.S. Itsekin olen tosi huono FB:ssä "olija". Lähinnä siellä vain ystävien kanssa olen yhteyksissä (sekin vähentynyt Whatsappin jälkeen) ja pariin ryhmään kuulun (joita käyn siis välillä kurkkailemassa). Hiiiiiiirmuisen harvoin päivitän mitään omaan henkilökohtaiseen "seinääni" (muutamia kertoja vain vuodessa varmaan, heh!).
      Toki kuitenkin vielä mietin, josko laittaisin tämän blogini sinne ja linkkaisin aina sieltä näihin postauksiin. Mutta kuten jo aiemmille kommentoijille tuossa kirjoittelin, niin tuntuu, että onkohan vain turha "välikappale".

      Iloa alkavaan viikkoon! :)

      Poista
  5. Mie tein oman ryhmän faceen mutta siellä ei paljoa kommentoida saati laitella kuviakaan..joten poistan tuon ryhmän...etupäässä on tykkäyksiä mutta siihen se on jäänyt ja blogi juttuja en ole edes miettinyt laittaa faceen...
    Blogia kirjoittelen nyt on ollut siellähiljaista kuten kommentointikin koska eilen jätin jäähyvästit äidilleni..oli hänen hautajaiset ja siksi olen ollut vaitonainen jättää kommentteja kenellekkään..mutta mie olen kova jättämään kommentteja ja ei nyt omassakaan blogissani tarvitse yksin höpötellä ja siksi olenkin aina myös vastaillut jokaiseen kommenttiin, tällä tavoin arvostan heitä jotka minulle viitsii kommentoida...ja käyn myös osaltani vastavierailulla heidän blogeissaan...no jokainen tietty tyylillään mutta minä käyn kommenttilootissa katsomassa yleensä myös vastaukset jos jollekkin olen kommentoinut...hupsista tulipas pitkä kommentti ja taisi mennä hieman asian vierestäkin..
    Ihana postaus ja ihanat keittön tuolit...nyt kun pääsen arkeen taas kiinni surusta tulen useimmin tännekkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana Hannele! Otan osaa suruusi. Lämpöisiä voimahaleja sinulle! ❤️

      Itsekin pidän tärkeänä ottaa myös nämä kommentit huomioon. Jokaiselle aina vastaan! Ja tosiaan jos jonnekin olen kommentoinut, on mulla tapana myös yleensä käydä kurkkaamassa mitä bloggaaja minulle on vastannut :)

      Poista
  6. Aivan ihanan suloinen arkikuva♥

    Oma blogini on Facebookissa (lähinnä varmastikin sen vuoksi, että jotkut tykkäävät sitä kautta seurailla uusimpia postauksia, mutta toki on ihana saada sinnekin puolelle tykkäyksiä ja kommentteja)... Ei Facebookissa ole omalla kohdallani ollut lähellekään niin aktiivista kommentointia kuin blogipostauksien alla, mutta aina välillä joku ilahduttaa kommentilla Facebookinkin puolella♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ❤️

      Ja tottahan se on, että varmaan ne kommentoijat kirjoittavat sitten mieluummin suoraan blogin kommenttilaatikkoon :) Toki uskon, että blogin seuraamista helpottaa myös tuo Facebookissa olo.
      Täytyy kyllä tosiaan miettiä tätä juttua :D

      Poista
  7. Mun blogini löytyy feissarista ja joskus laitan sinne jotain päivityksiä tai kuvia, joita en postauksiksi asti ehdi kirjoitella :) Siellä tykkääjiä on jo jonkin verran ja osa heistä on sitten sukulaisia ja tuttuja; niitä "hiljaisia" blogin seuraajia, joiden perään sä edellisessä postauksessa huutelit :) He jättävät sinne puolelle välillä kommenttia, mikä onkin mukavaa. Ja tykkäävät postauslinkeistä :) Tiedän, että ovat mukana, vaikkeivat varsinaisesti blogin puolella kommentoisikaan. Kaikenkaikkiaan saan kuitenkin enemmän kommentteja varsinaisen blogin puolella mutta kivaa vaihtelua fb:n puolella olokin on :)

    Mä olen kokenut henk. koht. fb:n varjopuoliakin, joten käyttökin on alkanut muuttua. Tykkään siitä kuitenkin sen takia, että voin helposti pitää yhteyttä sukulaisten ja varsinkin serkkujen kanssa! Asutaan niin ympäriinsä ja ollaan eri ikäisiä niin fb:n kautta kuulee kuulumiset ja voi olla päivittäinkin yhteydessä. Se on mulle todella tärkeää ja siksi varmasti siellä vielä oonkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla myös sinun kokemuksiasi tähän asiaan :D
      Ja ennen kaikkea mukava kuulla, että myös blogin FB siis toimii hyvin! Itsekin ajattelin, että se voisi olla ehkä juuri sukulaisille ja ystävilleni parempi paikka seurata blogiani. (Nyt on kyllä tosi harmi kun ne ystävät eivät täällä kommentoi ja ota osaa tähän keskuteluun! Höhlä.) ;)

      Ja nyt taas alkoi tuntumaan (sinun kommenttisi ansiosta), että ehkä se FB on ihan hyvä juttu.

      Poista
  8. Ihana pikku käpertyjä! <3 Hassua, että FB:n puolella kommentoitais aktiivisemmin.. Mutta ilmeisesti osan kokemus olikin päinvastainen.. SEuraan joitain blogeja myös fb:ssä, mutta joskus tuntuu, että se on vain välikappale, koska menen kuitenkin lukemaan linkitetyn postauksen ihan blogiin, ja kommentoin sinne.. Sitten tietty, jos fb:n puolella tulee paljon muutakin matskua, niin sivustolla on jotain lisäarvoa.. Insta on mun mielestä kiva lisä blogin kylkeen, mutta hirveän moni ei vielä käytä instaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D
      Minun mielestä myös tuo Fb-homma tuntuu vähän turhalta. Niin tuonne ylemmäs kommenteissa kirjoitinkin juuri, että on vain semmoinen välikappale - tai ainakin monilla varmaan. Toki se helpottaa ehkä sellaisia (kuten omia ystäviä ja sukulaisia) seuraamaan blogia, jos eivät mistään muualta (esim. Blogger, Blogilista tms.) seuraa.
      Mietin myös, että voisinko juuri pitää oman blogini Fb-sivua sellaisena lisänä - enkä ainoastaan välikappaleena. Siinä onkin mulla miettimistä :D Instagram totisesti juuri on mukava lisä. Ja toimii hyvin näppärästi. Sinne saa laitettua sellaiset arjen kivat jutut / omat tekemiset, joista ei välttis postausta aikaan saa. Toki siellä pystyy myös reaaliaikaisemmin seuraamaan bloggaajia / ystäviä / tuttuja.
      Ja kuten sanoit, moni ei totisesti vielä Instaan ole löytänyt, mutta uskon, että tämäkin asia tulee vielä muuttumaan :)

      Poista
  9. Voi tuota viimeistä, suloista kuvaa! <3 Omalla kohdallani facen puolella kommentoivat nimenomaan ne IRL-tutut, jotka taas ei juuri koskaan kommentoi blogiin. Tilaa siellä varmasti olisi sinunkin blogillesi! Kannattaa perustaa sivut varsinkin silloin, jos haluaa julkaista siellä jotain ekstramatskua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Kiitos kun otat myös osaa tähän keskusteluun. Juu, niin vähän arvelinkin, että IRL-tutuille tuo FB varmaan olisikin tosi hyvä :) Ei tarttis erikseen käydä aina kurkkimassa onko postausta tullut vaiko ei. Saattaishan siellä olla tilaa tosiaan Lumimäen elämällekin, mutta tuumailen vielä vähän aikaa ainakin :) Ja juuri tuota ajattelinkin, että jos sivut perustan niin ihan varmasti sinne tulee sit muutakin kuin vain pelkät linkit uusiin postauksiin. En halua sitä vain pelkäksi välikappaleeksi. Jos Instagramia ei olisi, luulen, että FB-sivut olisivat jo olemassa! :D

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Kiitos! Pinnatuolit on kyllä sieviä - varsinkin söpöissä pastelliväreissä ♥

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.