keskiviikko 16. elokuuta 2017

Cannes ♡

 

Koska Cannes sijaitsee hyvin lähellä Nizzaa (vain reilun 30 kilometrin etäisyydellä), oli selvää, että sinne oli päästävä/mahduttaa siellä vierailu samaan reissuun. Ja koska Cannesin kuuluisat filmivestivaalit sattuivat olemaan juuri samaan aikaan, oli päätös todellakin helppo lähteä tutustumaan kaupungin menoon. Joten toisin kuin isosiskoni ja isämme jäivät tutustumaan Nizzaan vielä patikkareittien muodossa, lähdin minä pikkusiskojeni kanssa kohti juhlavaa Cannesia. (Valitsimme julkisista kulkuvälineistä junan, jolla matka maksoi noin 4e/hlö. Junalla matkustamisen nopeus tosin menetettiin sillä, että myöhässä olevaa junaa saimme odotella 45min...)

 

Ladurée oli tietysti koettava! Ja kyllähän French macaron -leivokset tosiaan sulivat suussa mielikuvien mukaisesti. Siskojen kanssa ostettiin jaettavaksi kuvissa näkyvä kuuden pakkaus, joka tuhottiin kyllä makeannälkäämme saman tien (- tai heti ensimmäisenä kuvien oton jälkeen) :D. 
Tämä laventelinmakuinen jäi erityisesti mieleeni ♡.
Näillä Laduréen pastellinvärisillä herkuilla olisi helposti voinut kuvittaa koko postauksen :D


Ja jos Ladurée oli kohteena odotettu, oli tämä lelutaivas toinen vierailun arvoinen paikka ;).
 Suosittelen edes kurkkaamaan pikkiriikkisen En sortant de l'école -putiikin sisään, jos/kun Cannesissa vierailette. 
Näkymä on satumainen ja niin veikeä!


Filmifestivaalialue oli täynnä ihmisiä, festaritelttoja, mediaväkeä, kameroita - ja käsinkosketeltavaa suuren filmijuhlan tunnelmaa. Walk of Famekin oli jäänyt suurilta osin peittoon kaiken festivaalitarpeiston alle, mutta osuihan näkyvillä olevista laatoista edes jokunen tuttu nimi silmään. Ja pääsinpäs myös Ewan McGregorin kanssa samaan kuvaan :D. 


[ Seinätaidetta oli mukava bongailla! ]

Cannes yllätti koollaan - sillä miten pieni keskusta oli loppujen lopuksi. Kaikki kaupat olivat pääosin keskittyneet kahden kadun varrelle; toisessa osassa keskustaa oli luksusliikkeet ja toisessa päässä puolestaan pienet turistikaupat. 
Päiväreissu kyseiseen paikkaan riitti ainakin meille hyvin - toistaiseksi ainakin.
Nizzaan palasimme bussilla, joka kustansi vaivaisen reilun euron(!) Siis saman verran, mitä lippu Nizzan sisäisessäkin liikenteessä maksoi.

Illalla, lähtiessämme suuntaamaan kohti Monacoa, meitä koeteltiin junien myöhästelyn kanssa jälleen. Pieni epätoivo oli jo iskeä, kun kello alkoi lähestyä puoltayötä. Onneksi juna vihdoin ja viimein saapui. Ihmiset oikeasti hurrasivat ja juhlivat junan tuloa(!) Eikä ihme! :D Sattuiko meille huonoa tuuria vai onko siellä aina yhtä hankalaa(?) Eivätkä aseman pensaspuskista säikyttelevät rotat kyllä tehneet junan odottelusta yhtään mieluisampaa... Hui ja hyi!

Loppujen lopuksi siis kaikki hyvin ja Monacoon päästiin! Seuraavalla kerralla kuvia siis sieltä :). 
Ranskan Rivierallakin olisi toki jäänyt vielä nähtävää ja käymisen arvoisia paikkoja 
- joten kenties St. Tropez, Antibes & Menton mekin tapaamme vielä.

8 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat Cannesista! Oi, te olitte oikein filmijuhlien aikaan. Me olimme vähän teidän jälkeen. Tykkäsin kovasti Cannesista. Siellä oli kiva asua viikko, kunpa vain olisi saanut jäädä. Mies haki meille Ladureelta yhdet iltaherkut myös. :) Mekin ehdimme käydä vain puolessa niistä paikoista missä ajattelimme käyvämme. Juna olikin varmasti paljon järkevämpi tapa liikkua Rivieralla kuin vuokra-auto. Liikenne oli toivottoman hidasta. Jään odottelemaan Monacon postausta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuire! ♥ Kyllä siellä olisi tosiaan voinut viihtyä tovin pitempäänkin :D. Meilläkin oli tarkoitus liikkua lähes koko reissumme vuokra-autolla, mutta loppujen lopuksi päädyimme kulkemaan ainoastaan julkisilla niiden helppouden ja nopeuden vuoksi. Muualla julkiset toimivatkin niin kuin piti, mutta junaliikenne Nizzassa tökki kyllä turhan pahasti meidän aikanamme. Ehkä tosiaan oli vain huonoa tuuria matkassa niiltä osin.

      Poista
  2. Upeita kuvia ja paikkoja, kaunis Cannes!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja huikea paikka on kyllä! Käymisen arvoinen todellakin - tai koko Riviera toki on :D ♥♥♥

      Poista
  3. Hienoja kuvia Cannesista ❤Tahtos päästä tuonne! Alkoi kummasti mieli tekeen macaronseja 😄👍 Ihanaa viikonloppua Hanna 💓

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen! Ja tottavie alkaa makeahammasta kolottaa :D

      Poista
  4. Aivan ihania kuvia ja miten somat putiikit löysittekin! <3 Noissa saisi vietettyä tunnin jos toisenkin huokaillen ja tutkaillen kaikkea pientä ja ihanaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥. Pikkusiskot taisivat minua tovin odotellakin tuolta leluliikkeestä... :D Ylläri(!)

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.