tiistai 22. elokuuta 2017

Neidin valtakuntaa

 

Kesän aikana neitokaisemme kamarissa tehtiin pieniä muutoksia - johon toimi suurimpana innoittajana erään tietyn huonekalun mahduttaminen huoneeseen. Huone koki siis täysin uuden järjestyksen, mutta myös samalla pientä pintaremppaa. Ja koska tästä aiemmasta järjestyksestä ei ole kuvan kuvaa täällä blogissa muistona, päätin jakaa ne tänne esille nyt. Kuvia tyttömme huoneen jutuista yleensäkin olen tainnut julkaista viimeksi ajalta, jolloin tila oli vielä jaettuna esikoisneitimme ja keskimmäisen poikamme yhteishuoneeksi.

 

 

Tähän asti askartelu- ja leikkipöytänä palvellut sivupöytä tuoleineen (oikealla) lähti varastoon jemmaan uuden järjestyksen myötä. Vaikka pöytä onkin ollut vielä melko ahkerassa käytössä tähän asti, on se jäänyt auttamatta liian pieneksi pian 10-vuotiaalle tytöllemme. 
Ehkä saan pöydän käyttöön pikkuveljien huoneeseen vielä jossain vaiheessa.





Huoneessa on rutkasti (pikku)tyttömäisiä juttuja, ja koska neitimme pitää niistä kovin edelleen, ei uudistetustakaan huoneesta niitä vielä esiltä pois laitettu. Mitään kovinkaan suuria muutoksia emme tosiaan tehneet järjestyksen lisäksi - ja muun muassa ihan samassa värimaailmassakin vielä pysyttiin ♡. Pikkuveljen ajalta jäänyt kuumailmapallotapetti tosin sai vihdoin kyytiä ;). Muutama huonekalu poistui ja pari uutta tuli tilalle, mutta niistä lisää sitten myöhemmin.




Huoneen matot intouduin virkkaamaan viime syksynä. Niistäkin siis kuvia vasta nyt tässä ensi kertaa :D. Instan puolella ne ovat tainneet jossain vaiheessa kyllä vilahtaakin. Tykkään matoista kovin tällä tavoin ikään kuin ryhmänä. Ja koska ne ovat kaikki pikkumattoja, hoituu niiden pesu (koneessa) niin ihanan vaivattomasti.

Tytön huoneen uudemmasta=nykyisestä ilmeestä tulossa postausta kunhan saamme taulut yms. loppusilaukset hoidettua. Seuraavaksi hypätään taas reissaamaan ja jatkan Italian kohteidemme parissa. Ensimmäisenä vuorossa vierailemistamme paikoista todellinen helmi ♡.

Kuulemisiin ihan pian!

12 kommenttia:

  1. Kaunis huone täynnä ihania yksityiskohtia 💓

    VastaaPoista
  2. Ai että kun näyttää söpöltä!! ❤ Jään odottamaan kuvia uudistuneesta huoneesta 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥. Söpöilylinjalla jatketaan uudistuneessakin huoneessa ;)

      Poista
  3. Ihanan näköistä, nuo pomponit ja matot hurmaavat! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Tykkään myös itse niistä. Ne tuovat huoneeseen rennonhauskaa ilmettä ♥.

      Poista
  4. Aivan ihastuttava huone 😍 Mielenkiinnolla odotan kuvia uudesta järkästä, kun tämä vanhakin on niin suloinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Eerika! Yritämme tosiaan saada huoneen esittelykuntoon mahdollisimman pian :)

      Poista
  5. Tämä on kyllä mitä suloisin tytön huone. Sisustin itse juuri poikien huonetta. Siellä vilahtaa myös muutama pupunen, mutta tuo vaaleanpunainen on kyllä sitten niin ihana väri <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos sanoistasi! Täytyy myöntää, että itse tykkään jostain kumman syystä hirmuisesti tästä vaaleanpunaisesta värimaailmasta ;). Ja vaikka omien poikienkin huonetta on tosi mukava laittaa, ei se silti sytytä ihan samoin tavoin kuin nämä tyttöjen jutut :D. Saa nähdä miten kauan meidän neidillä vaaleanpunainen on se juttu... vaatteisiin ainakin jo selkeästi hakee värejä vähän laajemmalta väripaletilta, joten nyt nautin kun vielä voin :D.

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥