tiistai 20. toukokuuta 2014

Pihalla

Ehtihän sitä tännekin vihdoin :D
Pahoittelen siis blogihiljaisuuttani, mutta olisiko täällä ollut sitten lukijoitakaan kun on tainnut olla niin hyvät kelit koko Suomessa(?) Heh.

Ollaan kyllä oltu nyt niiiiiiin pihalla.
Se kesä tuli tännekin! Ollaan puuhailtu ja nautittu ulkosalla olosta.
Tänään on kyllä siis taas ollut vähän viileämpää ja ihan harmaata.
Ollaan nyt otettu irti kaikki näistä parista lämpöisestä päivästä. Ollaan tehty pihahommia mitä ollaan ehditty, kun noista säistä ei taas tiedä milloin seuraavan kerran olisi hyvät kelit :) - ja vielä ennen hyttysaikaa puuhailu ulkona on jokseenkin mieluisaa!


Ihana kun tyttö on ollut niin tomera, että on välillä hakenut mehut ja pientä naposteltavaa sisältä meille kaikille. Kävivät myös pikkuveljensä kanssa ihan omatoimisesti hakemassa navetan varastosta lasten (terassi)pöydän, jolle herkkukattaukset sitten neiti tekikin.
On ne reippaita! ♥ Toisaalta on ihan kivaakin, kun lapset kasvavat ja toimivat jo niin itse eivätkä enää tarvitse aina vanhempien apua joka asiaan.
 
Viikonloppuna oltiin myös yksillä 6-kymppisillä ja ystäväperheen pojan 5-vuotissynttärijuhlissa, joten menoa ja meininkiä on kyllä ollut. Näitä juhlia on tosiaan riittänyt pääsiäisestä lähtien tasaiseen tahtiin ja loppua ei meinaa tullakaan, sillä vielä on jäljellä ainakin kahdet kevätjuhlat, isommat sukujuhlat sekä yhdet pienet extrakestit, joista paljastan lisää piakkoin ;)
Kuun loppuun mennessä hiljenee (lakkiaisiin/päättäjäisiin menoja ei tänä vuonna ole), eikä kesäkuulle taidakaan sitten jäädä kuin yhdet 3-kymppiset "enää". Heh :D (Heinäkuussa kylläkin taas juhlinnat jatkuvat! ) Vaatepula tässä on vain iskenyt, että mitä sitä joka juhlaan keksii päälle - tosin monet juhlat samoilla vaatekerroilla kyllä on menty - ja mennäänkin... (Olispa yhtä kattava mekkovalikoima itsellä kuin tuolla meän neitokaisella!)


Järkkäriä en ole saanut sisältä ulos haettua, joten muutama räppäsy on kännykällä puuhailun lomassa otettu. 
Löytyvät myös täältä Instan puolelta :) (Näissä kuvissa siis leikkimökin siivousprojektia.)

P.S. Näyttää "pahasti" siltä, että kauuuuuuan vastusteltu trampoliinihässäkä olisi nyt tulossa myös meille. (Tai tulikin jo, mutta valmis se ei vielä ole...) Se on omien pikkusisarusteni vanha (joku yli 10v), mutta ok-kuntoinen. Pitäisi vain uusi reunasuojus ja suojaverkko jostain siihen kekkasta. 
Miksei niistä ole tehty yhtään esteettisempiä? Plääh. Naureskelin jotain keskusteluja trampoliineista lukiessani täällä netissä, kun aika hauskasti (ehkä osuvastikin) oli eräs onnistunut sanansa laittamaan: "Ei ole mitään juntimpaa kuin joka toisessa pihassa seisoskeleva trampoliini." 
Heh! Näillä mennään ;)

P.P.S. Leikkimökkikin siivottiin kesäkuntoon. Käytettiin kaikki kamat ulkona, lakaistiin ja luututtiin. Pestiin tekstiilit sekä kipot ja kupit. (Ja harmiteltiin linnunkakkaläjiä tekstiileissä... Onneksi mies sai vihdoin aikaiseksi laittaa hyttysverkot katon rajaan, josta siis linnutkin ovat sisälle tulleet. Ei kellään sattuisi olemaan niksiä linnunkakan poistoon? En meinaa millään saada niitä pois vaikka kuinka liotan ja esipesen, käytän tahranpoistoainetta jne.)

Aurinkoista viikkoa!

18 kommenttia:

  1. Ihania kesäisiä puuhia siellä :-) Onneksi meillä täällä on vähemmän hyttysiä, ainoa hyvä puoli asuessa keskellä peltoa! :-D
    Trampoliini on kyllä lapsille mieluinen, ja saahan siinä hyvää liikuntaa samalla :-) Meillä on naapureiden kanssa yksi yhteiskäytössä.
    Mukavaa päivää! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kesä nyt onkin! Aaaaah ♥ Hyttysaikaa vain kammolla odottelen. Viime vuonna(kin!) niitä oli ihan hirmuisesti täällä :(

      Trampoliini on niin odotettu ja siitä on varmasti loppujen lopuksi vain iloa kaikille :D
      Ja tuohan on kätevä kun on naapureiden kanssa yhteinen. Meillä voitais hyppykaveriksi käydä kysymässä naapurin yli 90v isäntää ;) Heh!

      Poista
    2. :'-D Eihän sitä tiedä kuinka ne paikat ja mieli vetreytyisi vanhallakin isännällä, kun pääsisi lasten kanssa pomppimaan! :-D

      Poista
    3. Hih! :D No se on kyllä tosi, vaikka melko virkeä hän kyllä jo onkin ;)

      Poista
  2. Hei! Siihen trampoliiniin saattaa hyvinki löytyä lisäosia. Meidän oma on rustasta 7vuotta sitten ostettu. Viime kesänä ostettiin uus turvaverkko ja tänä kesänä uus reunus. Siellä pitäis löytyä erikokoisten tramppiskojen osia, mutta kannattaa tieyen varmistaa yhteensopivuus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On vain teilläkin hyvin kestänyt! :) Rustassa jo piipahdettiinkin (kiitti vinkistä! ♥), mutta järkytyttiin niiden varaosien hinnoista, kun pelkän reunuksen ja suojaverkon hinnalla sais Suomen puolelta alesta täysin uuden kaikkine varusteineen - ja vielä isompana. Nyt ei vain ole ollut missään tarjouksessa enää koko settiä (eikä esim. Tokmannilla tiedetty tuleeko enää), joten kovat mietinnät täällä on nyt sitten päällä, että mitä tehdään... Tuntuu, että miten tämä menikin niin hankalaksi. Öö. :D

      Poista
  3. Mukavan näköisiä kesäpuuhia siellä!
    Huija, kun ne hyttyset taas tulevat, niin eipä paljon ulos ole asiaa!!!
    Kivaa viikon jatkoa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavia kesäpuuhia tosiaan :D Nyt vain alkaa jo tuo siitepöly haittamaan. Onneksi kohta kai helpottaa :) Ja nyt illalla miehen kanssa siivottiin porstuaa niin johan siinä oli hyttyset kimpussa. Ovat siis jo täällä! Nouuuuuuu. Toivotaan etteivät teille löytäis! ;) ♥

      Poista
  4. Ihanat pikkuapurit teillä♥ Se on kyllä superkivaa, kun lapset kasvavat ja koko ajan niistä tulee omatoimisempia ja pärjäävät jo jonkin verran ilman aikuisen kokoaikaista syliä, huomiota ja viihdyttäjänä toimimista:)! Vaikka toisaalta myös tosi haikeaa, kun kasvavat♥ Molempiparempi:) Meilläkin on trampoliini (juu, eihän se mikään kaunistus ole) ja pomppimisintoa lapsilla riittää jokaiselle päivälle:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viivi! :) Onhan se toki haikeaa kun omat pikkuiset kasvaa, mutta on siinä kasvamisessa niin monta positiivistakin asiaa, että ihan kiva näin :D ♥ Ja onneksi on edes tuo yksi ihan pikkuinen, joka on vielä kauuuuuan äidin haliteltava pieni ;)
      Trampoliini on kyllä varmaan jo melkein 'must'(!) Mekin niin harvoin päästään leikkikentille yms. täältä "maalta" niin kivahan se on kun omaltakin pihalta löytyy sitä viihdykettä. Ja onhan tuosta trampoliinista paljon liikunnallistakin hyötyä :D

      Poista
  5. Täällä ollaan myös oltu ihan pihalla! Kukapa sitä raaskisi kesän ekoja hellepäiviä sisällä viettää ja keväällä/alkukesällä kun ulkona riittää puuhaa vaikka kuinka :) Nautitaan ihanista ilmoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin!! Kiitos sinä ihana ♥ kivasta kommentistasi :) Toivotaan hyvien säiden jatkumista!

      Poista
  6. Hih, meillä oli tramppa talven yli pihalla ja pari putkea oli ottanut vähän osumaa, joten purettiin koko höskä pois �� eipä nuo tyttäret siinä viime kesänäkään enää taineet montaa kertaa pomppia, enempi palveli auringonottopaikkana. �� Tuskin kukaan jää sitä enää kaipaamaan, aikansa kutakin.

    Teillä on huisketta riitänyt juhlarintamalla! Ihanat apulaisetkin siellä ja eikö olekin kiva kun "itsenäistyvät" pikkuhiljaa.
    Ne lintujen jätökset on kyllä tosi hankalia poistettavia, tahtoo polttaa tekstiilit sen verran, että pois saaminen on melko mahdotonta. Sappisaippuaa tietenkin kannattaa ehkä vielä kokeilla, ellet jo ole sitä testannut...?

    Ihanaa viikon jatkoa teillekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, sillä silmällä mieki vähän tuota meän trampoliiniä kattelin, että josko vaikka pääsis aurinkoa siihen vähän ottamaan ;) - en vain sitten tiä kuinka se onnistuu ku siihen saadaan se turvaverkkohässäkkä.

      Juhlarintamalla riittää menoa kyllä! :D Tälle kuulle jäljellä enää kolmet, hih! ♥

      Lasten itsenäistymisestä ei varmasti loppujen lopuksi ole kuin pääasiassa vain iloa, vaikka näin välillä kauhistuttaakin ;) Hehe.

      Poista
  7. Kiitos ihanasta Blogista :) Mistä nuo pastellin väriset tuolit ovat, ovatko ikeasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi!! :) Tuolit ovat Ikeasta (parin vuoden takaa), joita on vain putkileikkureiden avulla hiukan madallettu ;)

      Poista
  8. Siellä kuulostaa olleen ihania, kesäisiä puuhia! :) Mä oon kans tähän kesään asti lupaillut itselleni, ettei meidän pihaan koskaan tulisi trampoliinia, mutta kuinkas ollakaan -meillekin kotiutui sellainen! :D Käytettynä ostettiin, hintaa sillä oli vaan 30 €. Lapset on olleet riemuissaan, ja sitä iloa on ollut ihana katsella <3 Ei tarvitse enää kuokkia muiden pihoille hyppimään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Hyvä, että muillakin annetaan periksi :D ♥ Mekin oltiin miehen kanssa molemmat ihan jyrkkiä kannassamme ettei moista meille tarvita. Kavereilla sitten ehtii hyppiä jne. Jotenkin lapset saivat sitten ensin minut puhuttua ympäri - ja löysinkin sitten useampia hyviä puolia trampoliinista. (Voihan siinä omaakin kuntoa ja lihaksistoa koittaa parantaa...) Ja lopulta saatiin tuo perheen isäkin taivuteltua. (Tai ehkei hänellä loppujen lopuksi enää ollut vaihtoehtoja...) Hehe :D Eikä kaduta vaikka se nyt sitten tuossa pihalla pönöttääkin ;)

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥