maanantai 19. tammikuuta 2015

Viikonloppuna

Täällä aloitettiin aamu puolukkapuuron keitolla - jälleen kerran lasten toiveesta. Tai itse asiassa tänään tais olla marjaosuus enempi punaherukkaa ;) Ties mones kattilallinen nyt peräkkäin jo menossa. Hyväähän se kyllä onkin! Ja vielä jäähdyttyään kun vatkataan niin aina vain paranee, hih. Lappapuuro

Tämä päivä aloitettiin muutenkin mukavissa ja aurinkoisissa merkeissä (sekä upealla aurinkoisella säällä, mutta myös hyvin iloisin mielin). Meän pikkuisinkin nukkui viime yönsä hyvin ja hengityskin on jälleen normalisoitunut. Eilen siis vietimme useamman tunnin Kemin L-PKS:ssä pojalle hoitoa saamassa - hänellä kun oli sunnuntain vastainen yö hengitys sellaista nopeaa ja vajavaista (kyseessä hengitystieinfektio) ja kuumettakin, ja homma jatkui vielä eilisenkin. Verikokeita sairaalassa otettiin sekä Ventoliinia hengiteltiin ja niinhän se olo siitä sitten alkoi kohenemaan Lääkäri ei mitään tarkempaa syytä löytänyt, vaikka epäili kuitenkin syyn olevan jokin bakteeriperäinen. Nooh, aika näyttää. Tärkeintä, että nyt näyttää erittäin hyvältä eikä meidän tarvinnut jäädä sairaalaan, miltä siis aluksi näytti.
Tulipas nyt sitten tutustutta yhteispäivystykseenkin - Torniossa siis kun TK ei ole viikonloppuisin avoinna. Ollaan kyllä oltu onnekkaita kun nyt vasta ekaa kertaa sinne asti "jouduttiin".
Oli se pikkuinen ihan reppana ja oikein piti moneen kertaan huudattaa hengityshoito- ja verinäytekerrat. Mulla itelläkin vaan kyyneleet virtasi sympatiasta!
Hoitajat nauroivat, että kyllä on voimaa 1-vuotiaassa kun oikein täysillä sai pitää poikaa paikallaan - ja sanoivatkin ettei ihan hirmuisen kipeä voi olla kun noin pistää hanttiin :D Hyvä merkki siis sekin!

[ Kuva: Belle & Boo ]

Viikonloppuna tehtiin lumitöitä (lunta on meillä muuten ihan mahdottomasti!) ja raahasin vanhan pöydän (tämän talon peruja) ulkovarastosta aikomuksena tuunata maalata siitä uusi pöytä lastenkamariin. (Instan puolella seuraajille jo vilautinkin ko. vanhusta.) Lähinnä legojenkasauspöydäksi ajateltiin - sellaiselle kun on tilausta! Lattialla kun pääsee eräs nimeltämainitsematon pikkutyyppi kaiken aina sotkemaan. Toki hän yltänee pöydällekin, mutta ehkä hiukan paremmin pääsevät isompien rakennelmat pikkukätösiltä sitten suojautumaan. Pikkupöytä (näkyy mm. tässä postauksessa) huoneesta puolestaan siirtyi kuopuksen leikkinurkkaukseen pirttiin. Onhan se ollutkin liian pieni isommille jo tovin ;)

Joten maalauspuuhia ja pienimmän miehen hoivaa siis tänään.
Iloa viikkoon!

***
P.S. Kuvituksena ihanaakin ihanampi Belle & Boo, jotka muuten tänään viettävät 7-vuotissynttäreitään ja verkkokaupassa onkin juhlapäivän kunniaksi kaikki tänään -20%. Täytynee ainakin itse kurkata herkullinen tarjonta ;)
(Postimaksu 4,50£ Suomeen on aika kiva!)

8 kommenttia:

  1. Voi pientä, pikaista paranemista sinne ♥ :-) Täälläkin kaunis auringonpaiste, ja kylmä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikainen parantuminen tapahtuikin ja kaikki on jälleen normaalisti. Niin parasta! :) ♥

      Poista
  2. Voihan pikkuista. Muistuu niin mieleen ajat esikoisen kanssa. Reilu kaksivuotiaana vihdoin diagnosoitiin astma. Siihen saakka oltiin aivan liian usein päivystyksessä apua hakemassa hengitykseen. Tunnen niin äidin kyyneleet <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne kyyneleet kyllä virtaa vaikka kuinka yrittää pidätellä ;)
      Ja juu, saa nähdä onko tällä infektiolla jokin yhteys johonkin muuhun (esim. juuri astmaan) vai oliko satunnainen kerta vaiko tuleeko aina flunssan yhteydessä tällaista hengitystieongelmaa. Niin se tulevaisuus näyttää sitten. Ventoliini-piippu (babyhaler-putkineen) on kuitenkin hankittuna, joten jos jatkoa seuraa, on ainakin hetkellistä helpotusta olemassa kotona ;)

      Poista
  3. Voi pientä! Mä olen niin samanlainen, mua aina hävettää kun mulla on itku kurkussa ja silmät vesittää, ja yritän tsempata itteeni että se lapsikin pysyisi rohkeana.. Mut yleensä aina repeän jossain vaiheessa! :) meillä myös lego-pöydän tarve.. Teimme siten, että alakerrassa on tyttöjen leikkihuone ja yläkerrassa nukkumishuone meidän makkarin kanssa. Yläkerran huoneessa on myös isomman pikkulegot ja askartelujutut ym. pikkusälä, joka menisi pienemmän kouriin ja suuhun turhan helposti.. Siellä vaan ei vielä ole pöytää, joten tuollainen vanha olisi tännekin hakusessa! :) paranemista viikkoone!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienellä kaikki erinomaisesti nyt!! ♥
      Ja en käsitä miksi sitä alkaa ne silmät niin vuotamaan. Jotenkin ne oman lapsen (tai voi toki vaikka vieraankin lapsen) itkut herättää niin sympatiaa, että kyyneleitä ei pidättele mikään. Ihme herkkis oon ;) mutta tosi kiva kuulla, että muitakin on! Ja hävettää toki mullakin aina :D Kun ei oikeasti itketä vaan sympatia-empatiasta kaikki!

      Ja vitsit teillä meneekin hyvin tuo, että isompi voi omissa oloissaan IHAN KAIKESSA RAUHASSA puuhailla. Meillä ei helpotusta ole tulossa hetkeen - tai niin kauan kuin juniori on sen verran pieni.
      Tuo teän järjestely on muutenkin tosi toimivan kuuloinen, että alhaalla touhutaan ja ylhäällä rauhoitutaan nukkumiseen ♥

      Poista
  4. Voi teidän pikkuista, kun noin kipeänä ollut! :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta. Reppana-raukka. Onneksi toipui niin pikaisesti! :D

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.