torstai 22. tammikuuta 2015

Nykyhetkeen ja tulevaan

 

Alkuvuoden alennusmyynnit houkuttelevat uusille vaatehankinnoille.
Tyypilliseen tapaani itse teen ne(kin) usein nettiostosten muodossa. PdL:n alejen alkamista aina innolla odottelen ja aina niille suurimmille prosenteille asti (-70% ja osa -50%) maltan mieleni kuten tälläkin kerralla.
Pääasiassa vaatteita lapsistamme tarvitsi kuopuksemme, joten pääasiassa hänelle vaatteita keräsinkin ostoskoriin.
Iiiiiiso vaatetilaus siis tuli meille Tanskasta ja nyt on vaatetta pikkuherralle sekä keväälle että ensi syksylle/talvellekin.
Toki muutamia vaatteita sai myös esikoisneiti ja keskimmäinenkin ;).
 Lastenvaatteita uskaltaa ostaa jo hiukan etukäteenkin, kun ne ovat yleensä melko ajattomia. (Meillä ainakin tuntuu pysyvän sama linja vuodesta toiseen.) Tai varsinkin nämä Pompin vaatteet, joista tykätään joka kausi varmaan vain entistä enempi. Jälleenmyyntiarvokin kun on huipussaan niin on hyvä satsata ;).

 [ Pikkuherraa kiinnosti merkkilaput enempi kuin itse uudet vaatteet. ]


Melko läjä kauniita vaatteita saatiin hiukan reilulla satasella. Kyllä korkeat aleprosentit on hyvä juttu ;)
...vaikka kyllä aina kauden alkuun tulee tilattua toki normihinnallakin muutamia uutuusihanuuksia ja -himotuksia. (Helmikuun puoliväliä siis odotellessa!) Meän paikallinen POMPdeLUXin esittelijä lopetti (uutta ei tulossa), joten kutsuillekaan ei nyt kaiketi pääse osallistumaan saatika niitä itse järjestämään. Onneksi siis on nettimyynti, vaikka se ei ole ollenkaan sama asia. Vaatteet kun on aina niin kiva nähdä ensin - siitä kun saa ihan eri tuntuman.
(Viime alkusyksyllä pitämistäni PdL-kutsuista voit nähdä postauksen täältä.)


Meän lapset sais kyllä käydä jonkin poseerauskoulun :D. Äidin ohjausta kun ei juuri kuunnella - ylläri!
Huvitti niin kovin, kun poika seisoi lähes kuin tikku uuden kauluspaitansa kanssa ja esitteli sitä tällä omalla tavallaan. Ja tyttö taas ei pysynyt paikallaan hetkeäkään - ja karhunkin haki tanssiin. Murrr.
Höpöttelyksihän nämä "kuvaukset" aina siis tahtovat mennä :D.

***
P.S. Kuopus toipui silmin nähden sunnuntaisen sairaalareissun (josta kerroin täällä) jälkeen ja oli maanantaina jo ihan kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan :). Hyvä näin!!!

P.P.S. Mielenkiintoisia yhteydenottoja olen saanut sähköpostitse - joista toinen hyvinkin(!) yllättävältä taholta. Ehkä siitä sitten joskus aikanaan lisää ;).
Sisustusbloggaajien Habitare 2015 -messujen suunnittelu-/kehitysiltaan sain myös kutsun, ja ette arvaa miten haluttaisi lähteä sinne! Ilta kuulosti niin vallan mielenkiintoiseltakin kaikkine ohjelmanumeroineen. Halu olisi oikeinkin kova; kerrankin kun kutsutaan jonnekin, jossa voisi muita sisustusbloggaajia päästä tapaamaan ♥. Itselleni tämä kutsu harmikseni tuli hiukan liian pikaisella aikataululla. Surkeus sentään :(.
  Onko sinne joku teistä bloggaajalukijoistani menossa?

14 kommenttia:

  1. Hei, löysin vasta ihanan blogisi ja kirjauduin heti lukijaksi. Meillä on myös Pompin vaatteet ihan ykkössuosikkeja lapsilla- ja alestakin löytyi vielä isot kasat vaatetta :) Mukavaa viikon jatkoa teille- ja tervetuloa kurkkaamaan meidän viisilapsisen perheen elämää: http://pjapienet.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa P ja kiva kuulla, että tänne tiesi löysit :) Tervetuloa!
      Pompit on kyllä ohitse muiden - ja hyvä niin. Vieläkin jäi useampi vaate himotukseen, mutta nyt annetaan "tilaa" kevät-uutuuksille ♥♥
      Heti tulen kurkkaamaan sinne teille. Kiva kun kutsuit kylään :)

      Poista
  2. Voi kun ihana vaatepläjäys teillekin tullut! ♥ Ja hyvä kuulla, että näillä arvo säilyy, voi sitten itsekin kaupitella eteenpäin :-) Älähän nyt, hyvinhän ne lapset poseeraa, omalla tavallaan! ♥ :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pompin vaatteet menee tosi hyvin kaupaksi! Se on hyvä juttu se. Ainoa ongelma itsellä on ettei niistä malta luopua :D. Keskimmäisen vaatteet toki menee kuopukselle, mutta esikoisneidin vaatteita varmaan täytyy karsia jossain vaiheessa - ja toki kuopuksellekin pieneksi jääneitä. Nyyh ;).

      Poista
  3. Voi miten suloisia vaatteita! <3 Aivan ihania! <3 Pompin vaatteita ei meillä ole ollutkaan, mutta niitä tulee aina ihailtua eri blogeissa! :)
    Minäkin sain kutsun tuonne Habitaren tapahtumaan ja ylitin itseni ottamalla kutsun vastaan! ;) Ihan keltanokkana olen sinne muiden bloggaajien kanssa menossa ja hirmuisesti jo jännittää, sillä ketään en tunne! ;) Kerrankin kun blogini kautta sain kutsun tuollaiseen tapahtumaan, niin pakko se oli hyödyntää. ;) Mielenkiinnolla odottelen ensi keskiviikkoa! :)

    Rentouttavaa viikonlopun alkua sinulle! :)

    T: Emppu / Iloa & Unelmaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pompit ovat kyllä tosi suloisia. Suosittelen kokeilemaan ja juuri alesta varsinkin kannattaa kyllä haukkana niitä ostella ;) Hih!

      Sie onnellinen pääset iltamaan! Voi että miten mulla olis tehnyt mieli sinne päästä - ja juurikin vielä tuon teidän muiden tapaamisen vuoksi. Hiukan liian tiukalla aikataululla tuli tämä kutsu, kun lentojen ja junamatkojen hinnat huitelee tällä hetkellä pilviä, joten ei oikein mahdollisuutta edes lähteä pikareissulle. Ehkä ensi vuonna on luvassa ihan vastaava iltama, niin täytyy alkaa miettimään lomaa etelään hyvissä ajoin :D
      Ihanaa viikonloppua! ♥

      Poista
  4. Voiii, mitä vaatteita ja lapsosia♥ Hihiii, lasten poseeraukset on ihan huiput :D ♥♥♥ Meilläkin tykätään hurjasti Pompin vaatteista ja poseerataan välillä hyvinkin mielenkiintoisella tavalla, samiksia siis ollaan:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viivi! Poseeraukset ovat kyllä oikein omaa luokkaansa ;). Hehe. Ja hyvä kuulla ettei muuallakaan mene oikein "äidin mielen mukaan", mutta mitäpä siitä - ainakin kaikilla on hauskaa! :D ♥

      Poista
  5. Ihanat poseeraajat <3 Harmikseni minäkään en tuonne pääse osallistumaan, kiva olisi ollut nähdä uusia tuulia ja tietysti osallistujia.
    Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitti Ilona! ♥ Lohdullista kuulla, että joltain muultakin jää "kestit" väliin. Vaikka vieläkin mulla ihan huokailuttaa kun en päässyt mukaan osallistumaan. Ehkä ensi vuonna sitten :D

      Poista
  6. Pompin vaatteet on todella ihania! <3 Mä pääsen parin viikon päästä kutsuille ihastelemaan uutta mallistoa, varmaan tulee tilailtua taas ihanuuksia :) Suloiset poseeraajat sinulla! <3 Samalla tapaa täälläkin on koettu haasteelliseksi kuvata lapsia, kun eihän ne meinaa malttaa pysyä paikoillaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoijoi sie onnekas pääset livenä näkemään ne uudet ihanuudet ja hipelöimäänkin niitä ;D!
      Lasten kanssa kyllä on aikamoista puuhaa tuo valokuvaus muutenkin - on ne sitten kuvauksen kohteena tai muuten vain siinä pyörimässä ja häärimässä ;).

      Poista
  7. löysin sattumalta kauniin blogisi ja selasin postauksia ainakin viime vuoteen taaksepäin;) tulinkin kysymään ihan asian vierestä, että voisitko jakaa riisisuklaa ohjeesi.. Kuvissa näyttää tosi hyviltä;) ps. Ihania vaatteita :D Annu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kun kiva kuulla Annu :D! Toivottavasti jutut kiinnostivat ♥

      Riisisuklaasta kyseltiin silloin aiemminkin ja lainaan tuota vastaustani sinulle:
      "Ohjeen riisisuklaaseen saat suoraan tähän sillä mistään kummoisesta ohjeesta ei siis ole kyse - tein siis siten mistä aita matalin; ostin maitosuklaan valmiina (edullista ainakin mm. Lidlissä). Riisipuffimuroja (eli paahdettuja riisejä - sellaisia pehmeitä mitä oikeassakin riisisuklaassa on) ostin Haaparannan IcaMaxista (n. 1,80e/iso pussi). (En tiedä missä päin asut ja harmikseni tähän totean etten ole varma myydäänkö näitä Suomen puolella ollenkaan. En ole ainakaan törmännyt, mutta toisaalta en ole kyllä etsinytkään kun tiedän, että niitä ainakin tuolta Icasta löytyy.)
      Ohje: Suklaa sulaksi ja "riisipuffimuroja" sekaan -> levitys pellille leivinpaperin päälle tasaiseksi levyksi ja ulos jäähtymään. Jähmettymisen jälkeen terävällä veitsellä paloiksi.
      Mietiskelin näitä tehdessäni, että sekaan voisi laittaa vaikka chiliä, kuivattuja hedelmiä tai mitä vaan. Tehdä vähän kuin RockyRoad-tyyppisesti. Vain mielikuvitus jälleen rajana ;)!"

      (Perinteisistä riisimuroistakin tulee varmasti ihan yhtä hyviä.)
      Toivottavasti ohjeestani oli jotain apua. Ihanaa viikkoa ja kiitos vielä kommentistasi ♥

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥