Kun joulua varten hankkimiani astioita vilautin (täällä), kerroin että joulua meille oli tulossa viettämään suuri joukko lähisukua.
Meitä olikin siis tosiaan peräti kahdeksantoista henkeä, joista kaksitoista oli aikuista ja kuusi lasta - neljä eri sukupolvea.

Pääpöytään katoin kahdelletoista syöjälle ja kahdelle eri sivupöydälle yhteensä kuudelle henkilölle.
Olin itsekin hämmästynyt, kun kaikki mahduimme niinkin hyvin. Itse asiassa laskettiin, että vielä mukaan mahtuisi useampia - joten vielä saanee perheet kasvaa, hih :D
Jouluruoat ja -juomat tarjoiltiin keittiösaarekkeen päältä seisovasta pöydästä. Näin olemme tehneet aiemminkin, ja se on koettu hyvin toimivaksi.
Servetit kääräisin aterimille pieneksi pussiksi, jonka sidoin kiinni pellavanarulla. Dymolla naputtelin paikkakortit kun en siihen "hätään" muuta keksinyt ;) Pitäisi kai hankkia se tulostin... vaikka ihan toimivat ja sievät näinkin.
Valkoinen pöytäliina pohjana, muutama kynttilä, hyasintteja, käpyjä, kuusenoksia, kirkkaat lasit ja simppeli valkea astiasto
- ei kovin prameaa, mutta juuri minun silmääni tarpeeksi ylellistä ja yksinkertaisen kaunista.
Ihana & tunnelmallinen oli Lumimäen joulu, jota muistellaan rakkaudella ja lämmöllä vielä pitkään
♥♥♥
Teillä on kyllä valtava tupa jos noin monta ruokapöytää mahtuu :) ois kyllä aika ihana iso keittiö :)
VastaaPoistaKiitos! Kyllähän täällä tilaa ihan hyvin riittää, mutta olohuonettahan meillä ei sitten olekaan ;)
PoistaVoi kun kaunis kattaus ja tunnelman voi aivan aistia, mikä tuolla on ollut!
VastaaPoistaMistä muuten tuo matto, ison pöydän alta on?
Kaunis kiitos! Tunnelma oli kyllä kohdallaan ♥
PoistaMatto on tilattu NetAnttilasta. Merkki Anno ja nimi Pandora, materiaali villa. Sitä saa myös mustavalkoisena ja eri koissa. Ollaan kovasti tykätty.
Voi ei miten kaunista :)!! Omaankin silmääni juuri täydellisen juhlavaa ja kaunista, ei liian yliampuvaa - täydellistä siis!
VastaaPoistaOn teillä on ollut upeat joulunvietot! ♥
Lämmin kiitos sanoistasi ♥
PoistaIhana kattaus! Ihanaan pakettiin olet ruokailuvälineet kääräissyt!
VastaaPoistaTälläinen sukujoulu on minunkin haaveeni, meillä vietti aattoa kuusi ihmistä ja joulupäivän ruokapöytään saimme kahdeksan ihmistä!
Mukavaa alkanutta vuotta! <3
Kaunis kiitos!
PoistaKyllä se sukujoulu on kyllä aina ollut omakin haaveeni. Omassa lapsuudessani aina käytiin mummilassa useamman kymmenen ihmisen joukolla joulua viettämässä. Kyllä ne läheiset ihmiset ja tunnelma sen joulun tuovat ♥
Ihanan simppeli kattaus ja silti niin kaunis ja näyttävä :)
VastaaPoistaKaunis kiitos sanoistasi Katja! :) Kyllä kovin itsekin tykkään ♥
PoistaOikein kauniit kattaukset ja nuo sivupöydät on tosi hyvä idea saada lisäpaikkoja.
VastaaPoistaKiitos ♥
PoistaSivupöydät toivat kyllä hyvin tilaa. Yksi sivupöytä meillä onkin sellainen klaffi"mallinen", joten näppärästi siitä saatiin isohko lisäpöytä ja usealle istumapaikkoja.
Oikein on kaunis kattaus minunkin silmääni ♥
VastaaPoistaKiitos paljon ♥♥ Olen iloinen, että niin moni on kommentoinut.
PoistaTaivaallisen täydellisen kaunis kattaus! Ihanaa, kun on iso perhe, joka jotenkin mielestäni vielä jouluna korostuu, että on rakkaita lähellä.
VastaaPoistaHyvää kuluvaa vuotta Sinulle!
Voi miten hienosti sanottu! Kiitos oikein paljon ♥
PoistaKyllä on suuri onni omata suuri perhe, se on kyllä niin totta!
Ihanalta näyttää! (miltäpä muultakaan, hih) Tuo kirkkaan lasin ja valkoisuuden yhdistelmä on vain niin ihana - ja kun siihen lisää rouhean narun ja ripauksen mustaa, niin toimii!! Meillä mentiin kulta-valkoisin astoin ja mustavalkoisin servetein, eli lähes samoissa värimaailmoissa siis ...olipa yllätys ;)
VastaaPoistaTuo lisäsaarekkeellisuus on niin plussaa, ihanaa kun ei tarvitse itse ruokapöytään tupata kaikkea. Itseasiassa teidän saarekkeesta olen saanut kimmokkeen haluta meillekin suurempaa ja monikäyttöisempää saareketta...
Hih, kiitos ystäväiseni! ♥
PoistaJa totta; hyvä maku sulla = mulla = meillä :D
Keittiösaareke oli kyllä mulla keittiösuunnittelun lähtökohta ja hankinta nro 1. Ihan parasta täällä meillä - ainakin melkein :D
Niin upealta näyttää, ettei voi muuta kuin huokailla.. :'-)
VastaaPoistaKiva kuulla, että huokailuttaa :D Hehee! Mullakin usein sinun blogisi kuvia katsellessa ♥
PoistaTooooodella ihana joulupöytä! Ja mikä parasta, tuo väkimäärä sen ympärillä! Kyllä kattaus näyttää parhaalta kun sen saa laittaa kunnon väelle.. Ja hei tosi kiva simppeli tuo servettisysteemi!
VastaaPoistaKiitos ♥ Ja sinäpä sen sanoitkin: juurikin tuo väkimäärä; kaikki rakkaat ja tärkeimmät.
PoistaSimppeleita juttuja täällä onkin blogi pullollaan :D Hih! Ihan parasta kun saa nopsasti ja edullisesti kaunista aikaan.
Ihanan näköistä! Meidän ruokapöydässä oli 12 henkilöä; juuri ja juuri mahduttiin meidän Ikea-pöydän ympärille kun laitoin myös pöydän päihin istumapaikat.
VastaaPoistaKiitos Soile ja mukava kun pistäydyit "kylässä" :)
PoistaJa juu: 12 henkilöä juuri menee hyvin istua tässä pöydässä (vaikkakin Ikeassa lupaillaan tähän muistaakseni mahtuvan mukamas jopa 14-16 henkeä).
Voiiiiiih, miten kaunista!!! Aivan ihana kattaus♥♥♥
VastaaPoistaKiitos paljon Viivi :) Kyllä itsekin oikein tykkään!
PoistaKaunista. Upeat kattaukset! Mukavaa loppiaista!
VastaaPoistaKaunis kiitos ♥♥♥
PoistaTodella kaunis kattaus!! <3 Mun pitäis alkaa satsaamaan kunnon astioihin.. Ollaan saatu häälahjaksi yhtä astiasarjaa, mutta sen värityksen vuoksi (valko-beige-kulta) se ei ole niin helposti yhdisteltävissä muiden astioiden kanssa. Lasitkin on kaikki perusmalleja, joten kovasti tekis hinku lähteä astiaostoksille :D
VastaaPoistaNiin ja unohtui kysyä, että mikä astiasarja sulla on käytössä? Erityisesti kiinnostaa nuo kauniit astiat :)
PoistaKiitos ihanista sanoistasi! :)
PoistaMeiltä ei löytynyt tälle määrälle astioita (ylläri!) ja on ollut jo jonkin aikaa harkinnassa tämä Ikean ARV-sarja. Soppelisti olivat hiukan ennen joulua hyvässä tarjouksessa ja sain 12 hengelle lautaset hintaan 52e. Ei ollenkaan paha siis! (Yksi 6 hengen lautassarja sis. 18 osaa = 3 erilaista lautasta yhdelle hengelle.) Toki jatkuvaa käyttöä tämä Ikea-laatu ei taida kestää, mutta varmaankin ihan hyvät ovat muutaman kerran vuodessa juhlavissa kattauksissa käytettyinä. (Normaali hinta tuolle 6 hengen lautassarjalle on muistaakseni noin 37e Haaparanta-Tornion Ikeassa. Ei kallis sekään.)
Kyllä olen nyt tyytyväinen kun sain hankittua juhla-astiaston isolle porukalle. Ainoa kysymysmerkki on enää siinä missä sitä määrää astioita säilytän ;)
Arvelinkin olevan juuri kyseistä sarjaa. Kauniit ne on, juuri edellisellä IKEAn reissulla niitä ihailin, mutta jäi vielä ottamatta. Tosi halvalla olet nämä saanut! Ehkä se täytyy itelläkin laittaa nämä ostoslistalle 😊
PoistaTosi hyvä tuuri kyllä kävi noiden astioiden hankinnan kanssa :)
PoistaTuo sarja on kyllä tosi kaunis. Itsekin tykkään tositosi paljon! Just soppelin simppelit, mutta silti romanttiset ♥