sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Aarrejahdissa


Hienoja ulkoilukelejä on nyt ollut ja pihalla on saanut leikkiä jo monenlaisia talvileikkejä.
 Tällä ulkoilukerralla (muutamia päiviä sitten) meillä oli kuitenkin jotain ihan erilaista tiedossa
- olin nimittäin järjestänyt lapsille yllätyksenä aarteenetsinnäin meidän pihapiirissämme.
Edellisenä iltana olin tehnyt kartat/lappuvihjeet valmiiksi ja aamulla kävin valmistelemassa aarrejahdin pihalle lasten puuhaillessa sisällä omiansa.
(Koko ajan ulkona ollessani jännäsin, että varmasti ovat minut ulkoa pomppimasta bonganneet, mutta eivät lopulta olleet edes huomanneet minun olleen missään. Huih.)


Ensimmäisenä aarteena löytyi leppoisan oloinen karhu leikkimökin takaa pihlajien luota pötköttelemästä
kuopuksen nimilappu kaulassaan. Mesikämmenen luota löytyi myös uusi kartta seuraavan paikan luo.


Olihan tuota parivaljakkoa muuten hauska seurata kun ryntäilivät vauhdilla paikoista toisiin :D
Pienin jahtiin osallistuja matkasi puolestaan turvallisesti isänsä reppuselässä.

Muutaman paikan ja uuden vihjeen jälkeen alettiin ehkä vihdoin lähestymään seuraavaa aarretta...
ja niin tapahtuikin!
Hassu hirvi oli hypännyt puuhun lepuuttelemaan jalkojaan saunamökin taakse - tällä kertaa keskimmäisen nimi kaulassaan.


Hirvi sai heti kyytiä hellävaraisen ja hyväntahtoisen lumipesun päästessään uuden omistajansa käsiin.
Uuden vihjeen kera löytyi tietysti tämäkin metsäneläin, joten jahti jatkui vielä tovin...


Lopulta löytyi esikoisellekin vielä oma lemmikki - suloinen pikku-bambi
(Joka muuten sai aika pikaisesti vaaleanpunaisen rusetin korvaansa sisälle päästyämme - - ja tilauksen omasta hameesta...)

Ja niin oli koko iloinen aarrejahtiporukka ja suloiset "löytöeläimet" vihdoin yhdellä koolla


Tämä aarrejahti ei tullut minulla ihan extempore keksittyä, vaan olin ostanut jo syksyllä hyvissä ajoin suloiset eläinpehmot Ikeasta valmiiksi alunperin joulua varten. Joulun lähestyessä tajusin kuitenkin, että pukilta on tulossa takuulla ihan tarpeeksi monenmoista lahjaa, joten eihän näitä itse ostamiamme tarvitsisi juuri jouluna välttämättä antaa.
Ja niin keksin lopulta tämän aarrejahtijutun, jota kautta uusista leluista voisi iloita taas eri tavalla.
Olisihan ennen joulua voinut vielä järjestää vaikka tontun aarrepolun tms., mutta mielestäni tämä uuden vuoden aarteenetsintä oli ideana hauskempi. Joulukuu kun on muutenkin täynnä aina monenmoista muuta kivaa juttua (joulukalenterit yms. joulujutut).

Miksikään perinteeksi tämä ei varmastikaan ole muodostumassa, vaikka erityisen kiva tapahan tämä tällainenkin on viettää perheen yhteistä aikaa ja vieläpä ulkoilla samalla :)
(Meille sattuikin tuolloin hieno muutaman pakkasasteen ulkoilusää, joten säästyivät eläinparatkin kastumiselta / etsijät paleltumiselta. Tänään täällä meillä Torniossa mittari näyttää nimittäin -20. Hrrrr.)

Lapset ovat kovasti pitäneet näistä eläimistä - eikä yhtään ihme!
Nämä Ikean suuret pehmolelut kun ovat hyvällä tavalla hiukan täytevajaita (hauska sana), joten niitä on helppo halailla ja sopivat ihanasti sänkyyn mukavaksi unileluksi/tyynyksi.

Olihan meillä vain kivaa jahtimme kanssa! Tämä oli jotain erilaista ja yllättävää ulkoilua; piristystä pitkän tammikuun keskelle.

Mukavia ulkoiluhetkiä & mitä mainiointa sunnuntain jatkoa!

6 kommenttia:

  1. Ihana idea! :) täytyypä itsekin joskus tehdä lapsille vastaavanlainen aarteenetsintä.

    VastaaPoista
  2. Voi, kun olet taas keksiny mukavan jutun lapsile!
    Ja niin on kauniita lapsukaisia<3
    Ihanaa sunnuntai iltaa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥
      Oli tämä kyllä tosi hauskaa vaihtelua ;)

      Poista
  3. Lapsilla oli varmaan kivaa :) ja myös teillä aikuisilla. Meillä on kans kaveri porukassa ko olhaan vietetty monta perhettä yhdessä uutta vuotta, niin lapsille aarteen etsintää ennen ko raketit ammutaan taivaalle. Odottavat ihan innollaan, koska pääsevät etsimään aarretta. Tavallisesti ollut iso läjä karkkia ja saaneet sitten jakaa keskenään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentistasi :)
      Uudenvuodenaattona järjestetty aarteenetsintä kuulostaa tosi mukavalta perinteeltä. Tuo karkkiaarre on varmasti tosi mieluinen! :D Täytyy pistää kyllä mietintään itsekin, josko vielä joskus järjestäisi jotain vastaavaa ulko"seikkailua". Pääsiäisenä on aina meillä ollut pääsiäismunanpiilotus, mutta ihan vain sisätiloissa. (Sitä etsintää osaavatkin jo odottaa - toisin kuin tätä, joka tuli ihan yllärinä, hih.)

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥