torstai 16. tammikuuta 2014

Fantastic Plastic

Täällä ollaan jälleen. Blogitaukoa on ihan huomaamatta tullut useampi päivä. Niin tämä aika menee.
Valaistuneet päivät ovat antaneet mukavasti lisäenergiaa, ja tämä rouva on käyttänyt sen kodin kaappien järjestelyyn ja ylimääräisen kaman karsimiseen.
(Hyvää inspiraatiota tavaran hävitykseen saa aika hyvin noista himohamstrausohjelmista, joita telkusta tulee monelta kanavalta.)
Ihan kaikkeen ei ole riittänyt sitä aikaa ja intoa kuiten mullakaan;
pyykit ovat saaneet kuivua useamman päivän ihan rauhassa ja imurikin on pyörinyt jaloissa ja edennyt suunnilleen päivävauhtia huoneesta toiseen - pian alkaneekin jo siis uusi kierros...
Kodin järjestelyssä lasten pikkulegot saivat myös paremman säilytysratkaisunsa.
(Valkoisen ja ison harmaan laatikon tilasin Stockmannilta joulun alla, kun siellä oli ilmaiset toimituskulut. Sininen ja punainen on puolestaan ostettu useampi vuosi sitten Cittarin poistokorista parin euron hintaan.)
Suuret legopalikat ovat mielestäni hauskoja ja kivannäköisiä, vaikka hintavia ja muovisia ovatkin...
Lastenhuoneessa saa vähän revitelläkin ;)

Vaikka muoviset jutut/lelut eivät ole hirmuisesti muuten mieleen,
niin legot ovat kyllä meidänkin perheen suosikkeja!
Pojalla on peruspikkulegoja (City yms.) ja tytöllä Friendsejä - kuinkas muutenkaan.
Mitään isompaa kunnon rakennusta meillä ei vielä olekaan ja lasten kanssa ollaankin yhdessä kuolattu tätä(!)
Hinta vain on melko suolainen...
Helmikuussa noita luulisi löytyvän Suomenkin kauppojen hyllyiltä. (Mm. täältä voi lukea aiheesta suomeksi lisää.)
Simpsonien talosta haaveilun keskellä rakennettiin lohdutukseksi lasten kanssa peruspalikoista kahvila legoukkeleille ja -eläimille :)

***
P.S. Mikä tässä Bloggerissa on vikana kun kuvat on ihan sumeita?! :( Muistelen lukeneeni, että monella muilla samoja ongelmia... Ikävää tämmöinen.

9 kommenttia:

  1. Mukavaa kuulla sinusta taas :) Kivoja nuo isot leegojutut ja joo, minunkin mielestä lastenhuoneissa kuuluukin olla vähän enemmän väriä. Legot olivat aikoinaan meilläkin tosi suosittuja. Ihanaista viikonloppua sinulle :)

    VastaaPoista
  2. Oon niin KADE! Jumatsuikka, mulle kans nuita ja HETI >:( Jos joskus vielä näet nuita legojuttuja myynnissä niin naurettavan halvalla, niin soita :D
    PS. Tuo Simpsonit-talo on kyllä huippu, mieki bongasin sen netistä joku aika sitten myös ☺

    VastaaPoista
  3. Voi miten se tuo tyttö on kasvanu noin!? Ihania kuvia ja juttuja sulla muutenki taas, en ole pitkään aikaan jaksanu lukea kenenkään blogeja. Ottoa odottaessa inhotti ajatuskin musiikin kuuntelusta, nyt tämä. Näitä riittää :D

    VastaaPoista
  4. No mä ihmettelin kans kuviani ja just eilen törmäsin jossain blogissa samaan pohdintaan, ja siellä linkattiin tähän blogiin, käy katsoon ohjeet! Tein muutokset ohjeiden mukaan, mutta en ole vielä kokeillut ladata kuvia uudelleen, joten en tiedä, oliko apua! Mukavaa viikonloppua!

    http://hajottamolla.blogspot.fi/2014/01/keleen-guugleplussa.html

    VastaaPoista
  5. loistoidea säilytykseen!
    Ihanaa viikonloppua teille!!!

    VastaaPoista
  6. Sari: Niinpä, aivan! Vaikka tuntuu, että monesti kovin/liian varovainen värien kanssa olenkin - suotta olen ainakin lastenhuoneissa :) Ihanaa viikonloppua myös Sinulle!

    Henni: ♥ Hih! Se oliki ihan ihme homma ku myivät vikat kappaleet pois ihan superhalvalla. Olikohan ne tyyliin 4e ja 2e... Eli toisin sanoen: puoli-ilmaisia! Mut tosiaan siitä on varmaan jo neljä vuotta aikaa. Mut toki ilmoittelen, jos JOSKUS vielä jotain yhtä ylisuperhyperhuippumageeta tulee eteen :D
    Ja Simpsonit-talo: se on vaan niiiin saatava! (Täytyy jotenkin junailla, että saatais siihen koottua rahat lasten synttärilahjoina tms.)

    Tanja: Kiva kun jaksoit tännekin kurkata! ;) Parempia vointeja - eiköhän se pian helpota taas!!! ♥

    Katri: Ihan huippua! Kiitos tiedosta. Täytyy alkaa kokeilemaan josko onnistuis :D Olis pitäny arvata, että Google+ tän kaiken takana on(!), ku laittoi tuohon pari postausta alempana olevaan Tähkäpään kuvaankin lumisateen.
    Toivottavasti saadaan taas kuvat kuntoon! Ihanaa viikonloppua myös Sinulle!

    Micu: Hih, juu. On nää ihan käteviä ja hauskoja!! :D Mukavaa viikonloppua teidänkin perheelle!

    VastaaPoista
  7. Voi mä tykkään legoista. Meillä on ihan hurja määrä duploja ja niistä vanhin on jo siirtymässä Lego Friends-ikään mutta vielä on saanut pidettyä hänetkin duplojen maailmassa - mihin ihmeeseen mä ne Friendsitkin sitten saan mahtumaan :D Pienin kun leikkii vielä useamman vuoden noilla duploilla.. Jaiks!

    VastaaPoista
  8. Ja piti sanoa, että mulla on ollut vaikeuksia saada kuvia postauksiin ja en pääse aina kommentoimaan toisten blogeja.. Ärsyttävää ja väsyttävää. Sitten meinaa ihan kyllästyä koko touhuun :D

    VastaaPoista
  9. Jane: Jee! Mie tykkään niin kans legoista! Rakentelu on niin parasta ♥ Ja Friendsit on kyllä ylisöpöjä! Kyllä niillekin jokin paikka vielä löytyy teiltä. Onneksi nämä pikkulegot ei ole ihan niin paha tilanviejä kuin esim. ne duplot...tai vaikka jotku rakennuspalikat, junaradat tms. Etsit niille Friendseille jonku kauniin sisustuspurkin, "matka"laukun tms. jos ei tällaista isoa duplorasiaa tahdo ;)

    Ja voih: voin vain kuvitella! Mulla ei TOISTAISEKSI ole ollut vielä muita ongelmia kuin just nuo kuvien laadut... Toivottavasti sulla ongelmat häviää ja pääset/jaksat jatkossakin tulla kommentoimaan ♥

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.