maanantai 15. toukokuuta 2017

Superb


Blogger's Inspiration Dayssa pääsin tutustumaan Health Labin pisteeseen, jossa pääsin kaupallisessa yhteistyössä heidän kanssaan hyvin mielenkiintoisen haasteen pariin; oman unelmakartan tekemiseen.

Unelmakartan teemat valikoituivat Health Lab -juomien mukaan, joita on yhteensä neljä erilaista: Vitality, Balance, Power ja Superb. Valitsin itselleni sopivimmaksi Superb:in. Superb-juoma on herkullinen: sokeroimaton ja hiilihapoton monihedelmäjuoma, jossa on mm. granaattiomenaa, valkoista teetä sekä chian siemeniä. Mmm.

(Kuva: Annieveliina)

Health Labin pisteen pöydällä olleista valmiista sadoista kuva- ja tekstileikkeistä sain valita itselleni mieluisimpia ja sopivimpia omiin unelmiini. Leikkeitä sai sijoitella omalle teemapohjalleen (kartongille) täysin vapaasti omaan tyyliin.
Oli hauska huomata miten helppoa omien kuvien valitseminen leikemeren keskeltä oli loppujen lopuksi. Unelmani ovatkin siis jo melko vahvasti ajateltuina valmiina päässäni ilman sen kummempaa ajatustyötä.


Unelmieni lähtökohtana on toki onnellisuus, ja toki minulla jäi monenlaisia haaveita (paljonkin!) tämän kartan ulkopuolelle - kuten muun muassa asiat työn, kodin, terveyden jne. merkeissä, mutta nyt keskityin kahteen niin sanotusti suurempaan kokonaisuuteen.
Itse päädyin siis Superb:in mukaisesti hakemaan unelmieni arjen toteuttamisen vastapainoksi, supertekijäksi, haaveissani siintävän arjesta irtautumisen jossain lämpöisessä maassa lomailun (- pidemmän kaavan mukaan).
 
Arjen eläminen on välttämätön ja suurin osa meidän kaikkien elämää, joten sen tahdon/tahtoisin elää mahdollisimman onnellisesti - unelmieni mukaisesti. Unelmissani arkinenkin elämä on rentouttavaa ja hyvin mieluista. Unelmieni arjen toteuttamiseen vaaditaan pieniä piristäviä paloja kaiken välttämättömän keskelle; tietysti rakkaita ihmisiä ympärille ja heidän kanssaan olemista, mutta myös omia rauhallisia vapauttavia hetkiä omien ajatusten ja harrastusten parissa - ja tietysti unohtamatta herkkuja sekä kukkasia silmäniloksi ;).

Arkiunelmani on helposti toteutettavissa kunhan itse huolehdin omasta ajastani - ja kliseisesti muistan elää hetkessä. Täytyy myös lisäksi ymmärtää ettei aina tarvi kiirehtiä vaan voi antaa asioiden myös lipua omalla painollaan kohti oikeaa. Eläminen parhaaksi katsomillaan valinnoilla varmasti vie lähemmäksi haaveitaan ja sitä onnellisempaa elämää.  
 

Arjen täydelliseksi vastapainoksi tahdoin liittää unelmakarttaani myös erään isomman, kaukaisemman, unelmani leppoisasta asumisesta/elämisestä jossain lämpöisessä maassa (esimerkiksi jossain pienessä kylässä Välimeren rannalla). Olen aina nauttinut matkustelusta ja jostain syystä mieleni on vuosia haikaillut asumaan jonnekin toiseen maahan - ei nyt ehkä vuosiksi, koska perheellisenä sellainen asia on jo hankalempi käytännössä toteuttaa, mutta ehkä edes kesäkuukausien ajaksi jonain vuonna(?) :) Pohjoisessa Suomessa pitkän kaamosajan läpieläminen ja pitkän kylmän talven vuoksi mieli halajaa todellista irtautumista ja kunnon kesäeloa.
Ruusuinen kuvitelmani olisikin siis luopua kotiarjesta toviksi ja lähteä pidemmäksi ajaksi nauttimaan lämmöstä oman perheen kesken vailla isompia arkisia velvotteita, materiapaljoutta, loputonta remonttia, häiritsevää tekniikkaa/somea jne - eli ihan vain olemaan ja oleskelemaan.

Joskus on kyllä kiva hetkeksi irtautua pohtimaan mitä elämältään tahtoisi; mikä tekee omasta elämästämme elämänmakuisen(?)
Olisi myös oikein mukava kuulla teidän unelmistanne - ovatko ne pienempiä arkisia vai suurempia, hivenen villimpiä kuten toinen omistani? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.