maanantai 7. marraskuuta 2016

Lumivalkeita synttäritunnelmia

Yhteistyössä Juhlahumua

Palaan nyt kahden viikonlopun takaisiin tunnelmiin - päivään, jolloin juhlimme 9-vuotiasta esikoistamme ja 3-vuotiasta kuopustamme. Perinteisesti olemme järjestäneet lapsille yhteiskestit, joita juhlitaan sukulaisten ja ystäväperheiden kanssa - eikä tämä vuosi siis ollut poikkeus.

 

Alun perin olin ajatellut ettemme erityistä teemaa edes mieti synttäreille vaan koristelemme pirttimme kauniiseen juhla-asuun ainoastaan harmonisin värein (ajatuksena valkoinen ja harmaa/hopea). Yhteistä teemaa kun pienelle pojalle ja häntä kuusi vuotta vanhemmalle neitokaiselle 
on aina suhteellisen haastavaa löytää.
Vaaleat värit ja näin ollen lumisen tuntuinen sävymaailma kuitenkin kutsui väistämättä talviteemaa puoleensa, ja siten jääkarhut "löysivät" juhlateeman hahmoiksi luontevasti mukaan (- ja sopivasti sukupuolineutraali aihe olikin!). Jääkarhukoristeitakin löytyi sopivasti lasten leluista ilman erityisempiä etsintöjä/hankintoja muualta. Toki teema-aihe pysyi silti hyvin maltillisena. Muut huikean upeat juhlakoristeet puhuivat tällä kertaa puolestaan ;)

Koristeita hankittiinkin jälleen kerran ihanasta luottojuhlaverkkokaupasta - Juhlahumua.fi:stä. Metallinhohtohopeat ja valkoiset ilmapallot, kaunis hopeinen glittertähtinauha ja supernäyttävät numerofoliopallot tuovat kyllä tilaan kuin tilaan todella upeasti juhlatunnelman!
★★★



Yritän aina keksiä edes jonkin pienen ohjelmanumeron lapsivieraille, mutta toki aina sellaista ei ehdi tehdä tai yleensä keksi mitään sopivaa/näppärästi toteutettavaa. Hännänkiinnitystä olen usein nähnyt lastenjuhlissa kisattavan, ja helppona toteutuksena keksin piirtää jääkarhun keittiössämme olevaan liitutauluoveen. Palleroisia häntiä leikkelin valmiiksi oven yläreunaan valkoisesta paperista ja niihin kirjoitettiin sitten jokaisen nimi vuorollaan. (Lapun takana sinitarraa kiinnitykseen.) Palkintona lähimmäksi oikeaan kohtaan osuneelle oli 3D-tulostettu jääkarhun mallinen keksimuotti.

Pikkuystävien vieraslahjoina annettiin herkullista "lunta" eli minivaahtokarkkeja ja marenkeja. Alkuperäisideana olisin halunnut laittaa pusseihin valkoista hattaraa, mutta itse tehty sellainen ei kestänyt säilömistä enkä onnistunut kaupasta löytämään valkoista valmista. Vaahtokarkit ja marengit astuivat siis suunnitelmana B mukaan, mutta täytyy todeta etteivät murentuvat marengitkaan olleet kyllä paras vaihtoehto. 
Näillä kuitenkin mentiin ja toivottavasti edes jokunen lapsi ilahtui :D.
Tein vieraslahjojen viereen hauskan teemaan sopivan 'Thank you SNOW much' -tekstitaulun.



Huikeat juhlat olivat ja tunnelmatkin ihan katossa :D. Porukkaa oli hurjasti(!) 
Esimerkiksi kynttilöiden puhalluksen aikaan pirttimme oli täynnä vieraita, vaikka sitä ei kuvan ihanan rauhallisesta ja harmonisesta tunnelmasta heti arvaisi ♥. (Kiitos miehelle kuvan otosta!)
Ja koska kuvia tuli otettua jälleen paljon (yllätys-yllätys!), juhlatarjottavista kirjoittelen ihan oman postauksen hiukan myöhemmin.

Valkeita marraskuun hetkiä!

16 kommenttia:

  1. Voi että tykkään sinun maustasi sisustella! Sulla on just semmonen tyyli, mitä ittekin tykkään laitella.
    Tuo teän pirtti on kyllä huippu <3

    Niin ja upeasti olit taas loihtinut synttärit, vimpan päälle, miten aina keksitkin kaikkea kivaa ja uutta?

    Mukavia marraskuunpäiviä sulle ihanuus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja samaa voin sanoa sinulle Sari! Meillä menee maut niin hyvin yhteen :)
      Juhliensuunnittelu/laittaminen taitaa olla yksiä lempipuuhiani ♥
      Ihania valoisampia päiviä!

      Poista
  2. Ihanat juhlat ja miten harmonisen näköistä teillä on! Ihanaa päivää 💕

    VastaaPoista
  3. Teillä niin kaunista ja kauniit juhla koristelut. Onnea molemmille päivänsankareille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitämme paljon! ;) Onneksi nykyään ymmärretään panostaa juhliin ja kauniita koristeita löytyy hyvin ♥

      Poista
  4. Niin kaunista <3
    Paljon Onnea molemmille päivänsankareille! :)

    VastaaPoista
  5. Olipa kyllä kiva nähdä taas pitkän tauon jälkeen. Ja ihanat oli myös juhlatkin. =) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli! Voi kun saatais aikaiseksi nähdä useammin ♥!
      Ja kiitos vielä kun kävitte. Onneksi on näitä lasten juhlia niin niiden varjolla tulee kyläiltyä puolin ja toisin ♥

      Poista
  6. Kaunista <3 Solet Hanna mestari juhlien järkkääjä, aina niin hienosti kaikki laitettu esile !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih! Kiitos ihanuus huikeasta tittelistä! ♥ Kyllä tämä juhlien järjestämienn (suunnittelu, toteutus yms.) on ihan oma rakas juttuni :)

      Poista
  7. Voi kuinka kauniit juhlat! <3 Nuo hopeiset numeropallot onkin tosi juhlavat ja kivat! :) Meilläkin on tapana järjestää kimppajuhlat lapsille (tyttö ja poika), kun ovat syntyneet loppukesästä molemmat. Nykyään tyttö vähän purnaa, että haluaisi ihan omat juhlat, mutta toistaiseksi näin :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana! Kiitos kommentistasi ♥
      Kimppajuhlat on kyllä omasta mielestäni huippu juttu(!) Saa pitää kerralla isommat kestit kahdelle lapselle - ja varmasti myös vieraita helpottaa kun ei tarvitse jatkuvasti meille ajella, heh. (Asutaan vähän kauempana kaikesta.)
      Meilläkin näillä kyseisillä lapsilla on vain kolmen päivän ero syntymäpäivissä niin olisi hassua pitää juhlat erikseen. Toki tyttö on saanut aina oman teemansa omiin kaverijuhliinsa. Eli teilläkin varmaan sellaiset kaverijuhlat (kun ovat ajankohtaiset) ratkaisevat varmasti ongelman ♥. Meidän neidillä kun on tosiaan ollut ne kaverijuhlat erikseen niin ei ole koskaan haitannut sukujuhlat yhdessä pikkuveljen kanssa ;)

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.