keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Vauhdin hurmaa!

Yhteistyössä Suomen Voimistelutuote                   

Lokakuussa sain oivan tilaisuuden päästä yhteistyöhön Suomen Voimistelutuotteen kanssa
ja pääsimme testaamaan heidän kotimaisia, Pirkkalassa valmistettuja, voimistelurenkaita ja trapetsia.

 Sopivasti saimmekin näistä lokakuun lapsillemme mitä parhaimman synttärilahjan!
Eräänä lokakuisena lauantaina sitten asensimme mieheni kanssa renkaat paikoilleen, kun nuorin oli päiväunilla ja isommat ulkoilemassa.
Voitte kuvitella sitä yllätystä ja riemua, kun lapset näkivät nämä! :)


Paikan valinta aiheutti hiukan harmaita hiuksia sillä renkaat ja trapetsi vaativat kuitenkin kohtuu avoimen tilan 
(mieluusti väh. 2m eteen ja taakse sekä 1m molemmille sivuille).
Lopulta paikaksi valikoitui tarkan harkinnan jälkeen pirttimme sisäänkäynnin alue. Paikka onkin ehkä ainoa, jossa ei niinkään mikään tule suuremmin muuttumaan (tai ainakaan tule esteitä) sillä tilaa voikin verrata käytävään eli aina siinä täytyy olla vapaa tila jatkossakin.

Vanhan talon kattoon asentaminen olikin sitten hieman kinkkisempi homma, sillä kantavia rakenteita on harvemmassa eikä niiden sijainnista ole tarkkaa tietoa. Onnemme oli, että vinttimme on rakentamaton (vielä lattiat auki), joten mieheni sai muhien seasta etsittyä oikean paikan, johon pitkät terästangot pystyi kiinnittää.
Emme siis voineet käyttää alkuperäisiä kiinnityskannakkeita vaan jouduimme itse soveltamaan talomme ehdoilla. Kannattaa siis ollakin tässä kohtaa tarkkana millaiseen kattoon ja miten asennuksen tekee, jotta turvallisuus on jatkossa taattu.


Voimistelurenkaat ja trapetsi ovat todella laadukkaat ja hyvin kauniit. Väriksi valitsimme valkoiseksi vahatut, sillä ajattelin niiden sopivan näin parhaiten pirttiimme - eivätkä häiritse myöskään silmää seinällä välillä pois tieltä roikkuessaan.

Alkuinnostuksen pienten harmillisten sattumusten jälkeen etsin ylimääräisen 120cm leveän sijauspatjan lattialle pehmukkeeksi. Tungin patjan pussilakanan sisään ja näin sain näppärän sekä sievän patjansuojan ;).


Hihnojen korkeuden säätö on pelittänyt todella hyvin. Ja sitä on helppo ja nopea käyttää - lapsellakin tosi kätevä itse säätää.

Trapetsista tuli meidän lastemme selkeä suosikki vaikken itse osaisikaan päättää kumpaa suosittelisin suoranaisesti.
Todella monipuolisia molemmat!
Se plussana trapetsille, että sillä on ergonomisempi=mukavampi keinua, josta kuopuksemme onkin erityisen innostunut. Meillä kun ei pihallakaan keinua ole, niin tämä ratkaisi senkin puutteen mukavasti .


Kyllä ollaan oltu iloisia näistä!
Nyt ollaan näitä reilun kuukauden päivät testailtu ja joka päivä näissä roikutaan sekä temppuillaan. Enkä usko millään, että innostus lopahtaa.
Näistä saa hyvää lihaskuntoharjoittelua ilon ja leikin kautta.
Ollaan siis oltu todella tyytyväisiä. Ja toimituskin oli nopea!
Ja itse arvostan eritoten, että ovat kotimaista tuotantoa eli en voi kuin suositella. Tässäpä onkin hyvä vinkki joululahjaksi! 
Ihan taatusti lahja, josta jokainen lapsi (ja aikuinenkin!) ilahtuu ja innostuu.
 
 

10 kommenttia:

  1. Voi miten ihanat kuvat! Hauskaa taisi olla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset tosiaan nauttivat! :D Kiitos! Kuvien ottaminen tosin oli hyyyyvin hankalaa, heh.

      Poista
  2. Onpas varmasti lapsista tosi kivat, välittyyhän se nyt kuvistakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja ihana kuulla, että ilo välittyy :D ♥

      Poista
  3. Renkaat on meilläkin kestohitti! Poika teki ensimmäiset volttinsa renkaissa kahden vanhana ja alkaa olla nyt jo melkoinen marakatti :D Trapetsin voisikin hommata joululahjaksi!

    Aivan ihanat kuvat ja kauniit lapset <3 Mukavaa pikkujoulun aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelinkin ettei innostus näistä varmasti ihan heti lopahda ja kommenttisi nyt aikalailla vahvisti ajatukseni. Hienoa kuulla! Ja aikamoinen poju teillä ♥.
      Kauniit kiitokset sanoistasi ja ihanaa joulun odotusta myös sinne teille!

      Poista
  4. Ihanat :) mä haaveilen renkaista ja puolapuista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ En voi kuin suositella. Pianhan teän pikku-V:lle voikin jo ainakin renkaat ostaa :D
      Puolapuut olisivat myös ihan huiput! Harmi ettei meiltä löydy niille oikein paikkaa.

      Poista
  5. Heippa! Uutena blogisi seuraajan bongasin tuon ihanan maton mikä teillä on tuossa ruokapöydän alla, saanko udella mistä olet sen löytänyt? :) teillä on muuten hurjan kaunista ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iiks! Pahoittelen niin kovin myöhässä tulevaa vastaustani. Olen ollut reissussa ja blogiin ei ole niin vain päässyt.
      Kaunis kiitos sanoistasi! ♥
      Matto on ostettu/tilattu muutamia vuosia sitten netAnttilasta, ja se on Annon Pandora-matto. Nythän Anttilaa ei ole, mutta ehkä Annon tuotteita vielä jossain myytäisiin(?)

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥