torstai 1. syyskuuta 2016

Heipat kesälle

Syyskauden aloitus on virallisesti tänään!
Vaikka ihanat kesäkuukaudet ovat vielä lämpimästi tuoreessa muistissa, on toisaalta ihan mukava jo kääntää katse syystuulia päin.
Raikkaat aamut ja pimenevät, tunnelmalliset illat ovat jälleen täällä. Kynttilävarastojakin on täydennetty yli äyräiden, ja on suorastaan ilo päästä näitä kynttilöitä polttelemaankin ;). Leivinuuniinkin syttynee tuli ihan näinä päivinä pitkän tauon jälkeen. Oikeastaan jo odotan leppoisan tulen rätinän kuulemista.

Kesäloman ja elokuun alun lämpöisiin päiviin ja suloisiin tunnelmiin on ihana palata kuvien kautta vielä monen monituista kertaa.
(Alla kuvamuisto leikkimökin luota elokuun alun päivinä.)
Meillä kesä oli niin hyvä, joten toisaalta ei edes lopulta tunnu kovin haikealta huikata kesälle heipat.


Syyskauden alkamisesta kertoo kohdallani aina myös se, että käsityöharrastus nostaa jälleen päätään.
Ontelokuteita olen hakenutkin kassikaupalla, joten ei luulisi olevan vaikea keksiä syysiltojen puuhailuja. (Nojatuoli kutsuu jo!) 
Jää kuitenkin toki nähtäväksi mitä kuteista syksyn aikana sitten saan loppujen lopuksi aikaiseksi :D 

Iloa syksyn alkuun!

10 kommenttia:

  1. On kyllä söpiksillä huippuhieno talo :)

    Mie en uskalla edes mennä mihinkään missä myydään käsityötarvikkeita...keksin sen sijaan uusia opintoja, taas ...

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Ja voihan mitä uutisia(!) Hienoa, onnea! Pitäis varmaan soitella joku päivä ja jutella kuulumiset paremmin ;)

      Poista
  2. Niin ihanan kesäinen kuva vielä!
    Aivan ihastuttava!
    Lempeää syyskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis ♥.
      Ihastuttavaa syyskuuta myös Sinulle Susanna!

      Poista
  3. Mä oon jo jollain tavalla ihan odottanut tätä syksyä. Just tuota kynttilöiden polttamista, viltin sisälle käpertymistä ehkä jopa kumppareiden pitoa:)Ihanaa<3
    Aurinkoisia syyspäiviä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi syksyssä on omat parhaat puolensa! Nyt on aika nauttia niistä :)
      Kiitos kommentistasi ♥.

      Poista
  4. Niin ihana tuo kuva , jonka laitoit.
    Kesä on mennyt ja syksy on tullut. Ihana syksy.
    Hyvää torstai päivää sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis!
      Syksy on kyllä ihanaa aikaa ♥♥♥. Nautitaan!

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.