keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Uutta ilmettä kerroksellisuudella


Viikonloppuna kävin viettämässä ehkäpä maailman parhaimman naisten viikonlopun ystäväni luona Oulussa. Viikonlopun päivistä erityisesti lauantain voisin nostaa jalustalle (- ja pistää vielä lasikuvun päälle muistoaarretta suojelemaan) :D. 

Koska jo perjantai-iltana ajoin ystävälleni, saimme lauantain aloittaa rauhallisissa merkeissä hitaine aamutoiminemme (such a luxury!). Illan suunnitelmana oli rentouttava naisten paljuilta, mutta sitä ennen ehdimme hyvin kierrellä Oulun sisustuspuodeissa. Täytyy kyllä todeta, että meillä oli shoppailijan tähtimerkit kohdillaan ja mukaamme löysimmekin monenmonta kivaa (ja etsittyäkin!) juttua. Ilta kului loisto-otteella loppuun saakka ja sunnuntaina ajoin sitten kotiin hivenen isomman tavaralastin kera :D. Nyt jaksaa viikonlopun (ja niiden ostosten!) voimin elää yh-elämää seuraavan puolitoista viikkoa miehen ollessa työreissuillaan - eli naisten viikonloppu tuli todellakin oikeaan saumaan ♥.

[Tafelgutin teet / rock candyt Sisustus Country Heartista.]

Ja nyt siihen tärkeimpään eli ostoksiin(!) :D, joista nyt tällä kertaa esittelen teille yhden. Valkean Granitista silmiini osui tosiaan tämä kätevänoloinen roikkuva sinkkinen kerrosvatihyllykkö. Jostain syystä mieleeni juolahti heti keittiömme kyseinen korkean komerorungon pääty - se kun on jotenkin huutanut tyhjyyttään jotain somistusideaa itselleen. Kaupassa selasimme hiukan Instagram-tiliäni (voi miten näppärää on muuten, kun on aina mukana kuvia kotoaan!) ja olimme yhtä mieltä, että riippuhököstys sopisi varmasti paikalleen. [Onneksi mieheni ehti sen minulle kiinnittää ennen kuin liiteli maailmalle :D, pus!]

Taka-ajatuksena minulla oli roikkuhyllykköä hankkiessani, että saisin hiukan rauhoitettua keittiön tasoille ja avohyllylle kertynyttä tavarapaljoutta ja järjestettyä teetarpeistoni kauniimmin esille yhteen paikkaan. Tosin tässä hiukan jo mietin, että noinkohan sain ilmeestä niin harmonisen rauhallisen kuin ajattelin :D. Onkohan hyllyn myötä tavaraähky ollenkaan hellittänyt... Mitä mieltä olet(te): hitti vai huti?
Toisaalta, jos kyllästyn, löytyy vatikomeudelle paikka esimerkiksi kylppäristä(!) ;)


Viimeisen kuvan rajauksen ulkopuolelle (vasen alakulma) jääkin toinen kiva Granitin ostokseni, josta tosin mieheni kommentoi ehkä hiukan ivalliseen sävyyn, että "ostaa nyt sitten jotain, jolle ei tiedä sijoituspaikkaa ja käyttötarkoitusta". Luulisi hänen jo tuntevan naiset(!) - tai ainakin minut. Eh-eh. Osoitan kuitenkin vielä mieheni olevan täysin väärässä. Mutta nyt jätänkin pienen jännityksen ilmaan kyseisen asian suhteen, ja painelen unille.

Kuulemisiin!

P.S. Olipas piristävää tarttua pitkästä aikaa kameraan. Joskos tästä taas piristyisin ja ilmoittelisin itsestäni hiukan tiuhemmin ♥.

26 kommenttia:

  1. Voi, kuinka nättiä sulla on siellä, eikä yhtään liikaa tavaraa, kaikki on niin kaunista ja sopii yhteen keskenään. Uusi löytösihän on täydellinen, hurmaava kerrassaan!
    Tiedäätkös muuten joko Karunkiin on avattu Country Heart- nimeinen liike?

    Hyvää syksyä sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihanasti sanottu! Kiitos Sari :)
      Ja kyllä Country Heart on auki - perjantaisin ja lauantaisin. Facebookin kautta löytyy tietoa paremmin.

      Poista
  2. Wautsi. Tää keittiö on kyllä aivan upea! Tavaraa löytyy, mut ei näytä olevan kuitenkaan liikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana S, kiitos ♥.
      Nyt on heti varmempi olo :D

      Poista
  3. Ihan mielettömän kaunista ja harmonista💗 Ja mä tykkään just tuonlaisesta tyylistä, silmä lepää💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos ♥♥♥
      Kyllä tämä tyyli on se itselläkin, joka jaksaa vain ihastuttaa aina vain(!) :)

      Poista
  4. Ihana nurkkaus ja just passeli löytö siihen!
    Noi teepurkit <3
    Mä teen nykyisin omat parhaat löytöni kirppiksiltä ja osto- ja myyntiliikkeistä, tosi tykkään vähän sellaisesta romusta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä nyt on alkanut omakin silmä tottumaan täysin, ja kyllähän se on just eikä melkein oikeassa paikassa :D.
      Teepurkit on kyllä ihania! Niitä ei edes tyhjennyttyään malttaisi laittaa pois ;)
      Kirppiksiltä olen itsekin monia juttuja löytänyt, mutta harmikseni pääsen koluamaan toreja aiiiiivan liian harvoin. Sieltähän ne parhaat aarteet juuri löytyvätkin!

      Poista
  5. Niin tyylikkään kaunis keittiö <3

    VastaaPoista
  6. Minusta tuo on kuin tehty tuohon paikkaan.
    Ja kaikki on niin kaunista.
    Aivan ihana keittiö kaikkinensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! Ja tosiaan onhan se omakin silmä nyt alkanut siihen tottumaan :D. Tykkään kyllä!
      Kiitos sanoistasi.

      Poista
  7. Aivan ihana keittiö teillä! :)

    VastaaPoista
  8. Vastaukset
    1. :D Nooh Granitista niitä superlöytöjä tosiaan tekee turhankin paljon(!!!) "Onneksi" pääsen kyseiseen kauppaan niin kovin harvoin... :D
      Kiitos kommentistasi!

      Poista
  9. On niin kaunista, jälleen kerran <3

    VastaaPoista
  10. Kaunista <3 Ja niin näppärä nököinen riippuhyllykkö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eikös olekin?! ;) Tälle voi keksiä vaikka ja kuinka monta käyttötarkoitusta ♥.

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Kiitos ♥. Mieltä lämmittää nämä teidän kaikkien kommentit!

      Poista
  12. Toi on aivan täydellinen tuolle paikalle! Ai että, kuin tehty siihen <3 Rupesin himoitsemaan tuota yhä enemmän itsellenikin :D Paikankin sille jo keksin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ja kiitos myös rohkaisusta ostoon, heh :D. Kyllä tämä oli nappihankinta! ♥
      Ja Heli, ei muuta kuin mars kauppaan sitten! ;) Innolla ootan millaiseen käyttötarkoitukseen itse tämän laitat.

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥