lauantai 14. toukokuuta 2016

Auringossa

 
[ Postaus tehty yhteistyössä Instrumentariumin ja Indiedaysin kanssa. ]

Huhtikuun loppupuolella minulla oli ilo ottaa osaa jälleen Indiedays Inspiration Day -blogipäivään. Instrumentariumin pisteellä pääsimme kokeilemaan bloggaajaystävättäreni Hanna-Riikan kanssa uusia Solaris-aurinkolaseja.


Malleja oli monenlaisia, mutta päädyimme poseeraamaan kuvaan yllä näkyvin lasein. Lasit olivat oikein miellyttäviä ja nimenomaan istuvia. Käyttömukavuus onkin minulle itselleni äärimmäisen tärkeä ominaisuus (ulkonäön lisäksi) laseissa kuin laseissa.

Aurinkolasitrendit tänä kevät-kesänä ovatkin mielestäni hyvin näyttäviä, mutta silti oikeinkin kivasti tyylipuhtaita ja ajattomia. Kauniista yksityiskohdista ei ole tingitty ja niitä pääseekin paremmin kurkkimaan täältä - ja toki liikkeissä ympäri maan. Aurinkolasit ovat tärkeä osa asukokonaisuutta ja siksi onkin hyvä, että ne taipuvatkin moneen tyyliin. Ja varsinkin väreinä mustat ja ruskeat sopivat poikkeuksetta mihin tahansa asuvalintaan.


Hulluteltiin hiukan Fuzion Step into the world -malliston silmälaseilla ja valittiin jotain täysin oman mukavuusalueen ulkopuolelta. Omat pyöreät 'harrypotterini' passasivat yllättävän hyvin kasvoihini ja kaimaseni riemunkirjavat lasit toivat aika mukavasti ilmettä muuten neutraaliin asukokonaisuuteen.
Tämä Fuzionin uusi design-mallisto on muuten saanut inspiraationsa katutaitelijoilta ja nimenomaan persoonallisista portaikoista eri puolilta maailmaa. Mielenkiintoinen inspiraationlähde sanoisin, mutta onnistuttu kyllä erinomaisesti. Malliston silmälasit ovatkin hyvin yksilöllisiä ja nimenomaan kaikkea muuta kuin tavanomaiset - ja sellaisesta itse juuri tykkään!
Luova energia ja positiivisuus on taattu näiden lasien myötä. Hymy nousee korviin väistämättä :)

HOX! Blogini lukijana olet oikeutettu etukoodiin,
joten sinulla on nyt mahdollisuus saada Instrumentariumista -25% alennus kaikista silmä- ja aurinkolaseista.
Saat alennuksen sanalla 'FUZION' oston yhteydessä.

Instrumentarium-kuvat:

***


Hurjan kivaa oli jälleen niin päivätapahtumassa kuin illan gaalassakin!
Halauksia supereille sisustussiskoille.
Erityiskiitos vielä hotelliporukallemme (alakuvassa) Tanja, Heli, Jaana, Laura, Hanna-Riikka ja Jaana. Seuraavaan kertaan ♥!


Indiedays Inspiration Day -tapahtumakuvat:

Gaalan logoseinäkuvat: 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.