Perjantaisen
siivouksen yhteydessä laittelin kotia hiukan kevätkuntoon;
toisin sanoen vaihdoin muutaman tyynynpäällisen ja kokosin
yksinkertaisen pääsiäishenkisen kukka-asetelman ruokapöydälle. Vielä en osannut laittaa keväisiä värejä sen kummemmin, vaan valoisuus ja kasvien vihreys riittävät toistaiseksi mukavan kevätfiiliksen saamiseen. Pastellivärit saavat siis vielä odottaa omaa aikaansa,
nyt pirtissä jyllää kasvienergia!
Kiinnitin myös
seinään uuden kasvitaulun, jonka ostin viikko sitten Iin Kärkkäiseltä (paluumatkalla koulutuksesta Oulusta).
Vaikka taulu onkin uustuotantoa, minusta se on yksinkertaisen kaunis ja
sopii meille aika kivasti - eikä tosiaan ole silmiinpistävän epäaito. Seinässä onkin ollut suuri tyhjä kohta tähän asti, ja
nyt taulun ripustamisen jälkeen ymmärsin, että paikka oli juuri oiva tätä taulua varten.
Sohvalle
pääsiäisen kunniaksi pääsi lammastyyny, jota en juurikaan kyllä muutoin
tykkää pitää esillä. Nyt se on taas oikeastaan aika kivakin, kun passaa
hyvin niin ajankohtaan kuin mm. uuteen kasvitauluunkin.
Ihana on kyllä ollut nyt, kun on lomaa koko perheellä. Aikaa on myös ehditty viettämään lasten isovanhempien ja muutaman muun lähisukulaisen kanssa. Eilen nautimme pääsiäisateriaa anoppilassa ja illalla vielä ahdoimme pitsaa omien vanhempieni luona. Pääsiäismunia ja muita makeita namuja ollaan sitten syöty tyylillä 'ennen, jälkeen ja välissä' muiden ruokien. Miten se aina jotenkin meneekin niin, että nämä juhlapäivien tekemiset kuluvat lähinnä syömisen herkuttelun merkeissä(?!) :D.
Lankalauantaina käytimme lapsia virpomassa ja kävipäs meilläkin ensi
kerran pieniä noitia. Olikin itse asiassa oikeinkin ihana yllätys saada pieniä virpojia kylään, sillä asumme sen verran
syrjässä ettei aiemmin ole pikkunoidat meille eksyneet. Ensi vuodeksi osaan nyt valmistautua kera parempien 'palkkojen' :D.
Lasten kanssa on siis touhuiltu eritoten ja nyt sunnuntaina vuorostaan järjestin heille perinteisen pääsiäismunien etsinnän. Voihan sitä menoa, vilskettä ja iloa jälleen! Munien etsintä erilaisine vihjeineen / karttoineen lieneekin meän lasten pääsiäisen odotetuin juttu.
Nautinnollista pääsiäisen jatkoa!
Huomiseksi meidät on kutsuttu vanhempieni luo toisen pääsiäispäivän aterialle - - Kivaa päästä taas syömään! :D
Tosi raikkaita kuvia :). Me ollaan oltu koko weekend poissa ja saas nähdä miten se yks kasvi voi, kun päästään kotiin.
VastaaPoistaKiitos S!
PoistaHeh, toivottavasti kasvi oli selvinnyt :D
Voi että miten kauniita kuvia jälleen ja tuo kasvitaulu on oikein nappiostos, Ihana kerrassaan!
VastaaPoistaMukavalta kuulostaa pääsiäispuuhanne...ja kyllä vaan on täälläkin ruoka ja suklaa maistuneet :p
Mukavaa loppupääsiäistä <3
Kiitos ihanuus ♥
PoistaSiis voi vitsi, että sinä osaat! T O D E L L A kaunista <3 Voinetkin arvata, että silmäni osuivat tuohon uuteen tauluusi - aivan super! Täytyy varmaan klikkailla nettikauppaan.... :)
VastaaPoistaKaunis kiitos sanoistasi ♥♥♥
PoistaTaulu oli kyllä oikein kiva löytö. Joko tilasit omasi?! :D
Kaunista teillä! Ja tuo taulu sopii tuohon kyllä kuin nenä päähän. :) Oikein ihanaa pääsiäistä sinne. <3
VastaaPoistaKiitos paljon ♥
PoistaMukavaa, kun postailit, olenkin ootellut :)
VastaaPoistaKauniita kukkasia ja tunnelmia pirtistäsi ja aivan huippuhieno tuo taulu!
Itsekin olin samoihin aikoihin Oulussa koulutuksessa, muttei tälläkertaa poikettukaan Kärkkäsellä, ois kyllä pitäny! Kivasti muuten sopii tuo pitsiliina tuohon lasipöydälle.
Äkkiä ovat menneet nämä pääsiäisen pyhät, mutta niinhän ne aina, kun on kivaa.
Mukavaa tulevaa tynkäviikkoa sulle! <3
Hih, kiitos Sari! Ja ihan kuulla, että postauksiani ootellaan :D Ei vaan tahdo oikein aika nykyisin riittää, mutta kyllä tänne aina joskus jotain koitan ehtiä rustaamaan ;).
PoistaIhana fiilis tulee noista kasveista, keväinen - jopa kesäinen!
VastaaPoistaSinäpä sen sanoit! Juuri näin ♥. Kiitos :)
PoistaEipä sitä juuri muita kevätsisustusjuttuja kaipaa.
Kivalta näyttää!
VastaaPoistaMeillä oli kans (tyylille uskollisesti) hillitty pääsiäinen kaikinpuolin, sillä tällä kertaa oltiin Kian kans enimmäkseen kahdestaan koko pitkä viikonloppu. Herkutteluista ei silti tingitty mekään ;)
Jäin miettimään tuota sinun koulutusta - mulla on varmaan mennyt jotain ohi...?
Mukavaa arkeenpaluuta teillekin!
Sehän on ihan kohta jo huhtikuu ja kiva kun saatiin edes hieman aurinkoa tänään!
Kiitos ♥
PoistaKoulutus liittyi työhön :)
Ja ihan mahtavasti on kyllä huhtikuu alkanut - ainakin kelien suhteen :D Nautitaan!
Heh, näemmä olen pudonnut kartalta ihan totaalisesti kun puhut työkuvioistakin, hmm. Eipä silti, olen kyllä ollut viime aikoina ulkona niin monesta asiasta ettei ole ihmekään.
PoistaMukavaa arkea teille sinne Lumimäelle kuitenkin, vaikka säät nyt on muuttuneet täysin - ainakin lumet saa kyytiä, jee!
:D Ymmärsin jostain aiemmasta kommentistasi taannoin, että tiesit jo jotain asiasta.
PoistaJa sais tosiaan tulla nyt sitä vettä vaikka viikon putkeen niin saatais nuo lumikasat veks - ja sit ei muuta kuin aurinkoa monta kuukautta kiitos :D
Ihanaa kevään odotusta teille!!! ♥♥
Tosiaankin, taisihan siitä töihinmenostasi joku joskus pikaisesti ohimennen mainitakin, mutta kun ei ollut yhtään sen enempää puhetta että mihin, niin kaiketi aihe meni sit ohi multa kokonaan.
PoistaTaitaa minun kohdallani olla jotain muutakin kuin pelkkää kevätväsymystä ilmassa :(
Toivotaan todellakin että saatais vähitellen nuo lumet jo pois maisemasta.
Iloa & valoa Lumimäelle! :)
Tosi kaunista! Minusta keväiset kasvit riittävät tuomaan keväistä tunnelmaa kotiin, ei sitä enempää tarvitse!
VastaaPoistaKiitos Anu ♥
PoistaNiin totta! Eipä tosiaan mitään kummoisia kevätsisustusjuttuja tarvita, kun kasvit tuo koko tunnelman ♥
Kaunista <3 :) Mulla on muuten ihan samanlainen pitsiliina aavistuksen pienempänä, sama kuvio, sama lanka ja väri. Joskus olen kirppikseltä löytänyt :) Varmaan ollut joskus ohje jossain lehdessä ja tuota lankaa ollut ohjeessa?
VastaaPoistaVoi kiitos ♥
PoistaOma liinani on myös kirppislöytö - tosi ihana sellainen! Näitä liinoja oli vaikka ja minkä kokoista ja mallista kun omani ostin. Ostin lisäksi myös yhden pienen nukensänkyyn päiväpeitteeksi. Kaunis malli!
Toi tauluhan sopii teille aivan täydellisesti!! <3 Onneks kävit sen ostamassa :) Meillä meni pääsiäisen suunnitelmat uusiks sairastelujen vuoksi. Toisaalta hyvä niin, sillä olikin tosi rento loma kotosalla, vailla suunnitelmia ja aikatauluja. Ihanaa viikkoa sinulle! <3
VastaaPoistaHih, kiitti. Kyllä sitä tovin mietin, mutta löytyihän sille täydellinen paikka meiltä! :D
PoistaToivottavasti olette jo tervehtyneet ♥
Kasvienergia on kyllä kaunista, anna jyllätä vaan=) Mekin saatiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa täälä uudessa talossa pikkunoitia oven taakse. Ihan hassua kun edellisessä asuinpaikassa meillä kävi päälle 50 trullia ja nyt sitten kaksi=)
VastaaPoistaKasvienergia on kyllä todella kaunista ja voimaannuttavaa ♥
PoistaIhan älytön miten paljon teillä on ennen käynyt pikkunoitia(!) Siinä on saanut varautua "muutamalla" namupussilla :D. Itse olemme vissin aina sattuneet asumaan sellaisella alueella ettei oikein ämmiä ole oven takana käynyt kolkuttelemassa. Vähän sellaisia olen kaivannut kuitenkin ja olin niin iloinen tämän vuotisesta ylläristä. Ja nyt tiedän sellaisia saavamme seuraavina vuosinakin ;) (Olivat tuttuja lapsia!)
Kaunista! Ihanan kodikas tunnelma.
VastaaPoistaMukavaa tiistaita ♡
Kaunis kiitos Kati ♥♥♥
PoistaIhania kuvia <3 Mukavaa viikkoa!
VastaaPoistaTäällä on kans höyrähdetty pikkuliljoihin, ne on vain jotenkin niin söpöjä :).Narssissit ja ruohot jäi tänä pääsiäisenä kokonaan pois ja hyvinpäs pärjäs ilmanki. Jotenkin tuli liian aikaisin, vastahan toipu hiihtolomasta :).
VastaaPoistaTänään satoi vettä ja jee, kohta tulee kesä...on sitä odotettukkin.
Helmililjat on kyllä kauniita! Ovat perunanarsissin ohella lempikevätkukkani ♥
PoistaOhraa meillä laitettiin muutamaan kulhoon kasvamaan lasten iloksi ;D.
Eikös olekin ihanilla keleillä huhtikuumme alkanut?! ♥
miten ihania kuvia!
VastaaPoistaValoisaa loppuviikkoa teidän perheelle!
Voi kiitos Micu ♥
PoistaIhanaa viikonloppua teille!!!
Oih! Pitää ehkä käydä hakemassa myös tuollainen taulu!
VastaaPoistaTaulu on kyllä superkiva! Niitä oli niiiiiiin monta kivaa vaihtoehtoa ♥
PoistaKauniita kuvia ja mukavan kuuloista touhua lasten kanssa.
VastaaPoistaTuuppas käymään Aurinkokujalla ja osallistu arvontaan.
Hyvää alkanutta viikkoa.
Kiitos paljon!
PoistaJa kiitos myös kutsusta blogiisi. Täytyy tulla kurkkaamaan mitä siellä arvotaan :D
Iloa viikonloppuun!