maanantai 23. maaliskuuta 2015

Kevättä vaatetukseen


Joskus on ihan mukava löytää hiukan uusia vaatteita itsellekin - yleensä kun vaateostokset tahtovat tosiaan olla pääasiassa lapsille.
Nyt löytyi kuitenkin useampia kivoja juttuja H&M:ltä. Hauskaa miten kerrankin näin sattui, että olin ollut liikkeessä vasta viitisen minuuttia ja käsivarteni oli jo ihan täynnä kivannäköistä kokeiltavaa. Aina en edes jaksa vilkaista naisten vaatetarjontaa kun tuntuu etten koskaan oikein tahdo löytää mitään omannäköistä ostettavaa (tai edes sitä kokeiltavaa). Ja harvemmin jaksan tosiaan edes lähteä kiertelemään vaatekauppoja, jos ei ole jotain tarvetta jollekin.
 
Loppujen lopuksi kaikki kokeilemani vaatteet lähtivät siis mukaani. Hinnallakaan eivät olleet pilattuja.
Oikein ovat kivoja nyt kevääksi.


Pysyttelen vaatehankinnoissani aina tutussa ja turvallisessa värimaailmassa sekä suht simppeleissä ja mukavissa vaatteissa. 
Ja yritän myös aina löytää sellaisia vaatteita, jotka olisivat helposti yhdisteltävissä jo olemassaoleviin vaatteisiini. Siitä nimittäin on huima etu kun kotona päällepantavaa valitsee.


Ostamani perhospaita on sopiva juuri näin kevääksi; ihanan ohut ja suloinen haalean vaaleanpunainen. Kangas tosin hiukan vaikuttaa nyppääntyvältä, mutta eipä tuolla hintaakaan ollut kuin vajaa 10 euroa. (Ja aina voi käyttöikää hiukan jatkaa nypynpoistajalla.)

Lintupusero sykähdytti oikein kunnolla! Pusero ollaan lasten kanssa nimetty leikkimielisesti 'Petteri-kurki'-puseroksi. Meillä kun lapset tykkäävät katsoa vuodelle 1980 sijoittuvaa dokumenttia kurjesta, jonka ihminen kasvatti - ja nimi siis siitä peräisin.
(Suosittelen ohjelmaa. Dokumentti kestää 25min ja on mielenkiintoinen ja jotenkin niin suloinen ja herkkä. Löydettiin dokumentti aikanaan kun etsittiin netistä videoita kurjista. Meillä kun niitä on satapäin tuossa joella syksyisin ihmeteltävänä. Ylen arkistosta löytyy täältä.)
 Tykkään pitää puseroa legginssien ja pitkän topin kanssa. Se on sellainen väljä/löysä ja lyhkäinen malli. Ei siis haittaa vaikka on vähän 'huono mahapäivä' (ilmaisuni päiville, jos vähän tai vähän enempi pömpöttää, hehe).

Raidallinen tunika puolestaan on aivan ihastuttava! Sitä pidän legginssien kanssa myös. Legginssit taitavatkin olla yleensäkin oma alaosasuosikkini. Ne on jotenkin niin vaivattomia ;). Tunikasta ei muuten kuosinsa puolesta heti uskoisi, että on 'henkkamaukkaa'. Tunikassa ihaninta on sen malli ja hauskat taskut. Olo on kuin Pikku Myyllä se päällä - varsinkin, jos on nutturapäivä :D.


Alkaa olla muuten aika tungosta mulla vaaterekissä. Voi kunpa vintille sitten mahtuisi näitä kaksi! (Saa ainakin haaveilla...)



***
Kello vaihtui juuri maanantain puolelle ja nyt täytyy lähteä jo nukkumaan.
Silmätkin seisovat päässä eikä ajatukset oikein enää kulje.
Uusi viikko on jälleen edessä ja niin vain aletaan muuten viettää jo maaliskuun loppua. Kyllä tämä aika nyt vain lentääkin!
Täällä on ollut hirmuisen koleaa nyt muutaman päivän, mutta kyllä se aurinko taas palaa lämmittämään.

Kaunista viikkoa! 

-H-

25 kommenttia:

  1. Voi kuinka hienoja löytöjä olet tehnyt! Kurki-paitaan ihastuin ihan kybällä :) Kävin Rovaniemellä jo vähän hypistelemässä kesäisempiä vaatteita...uskaltaakohan sitä kaupunkiin uudelleen lähteäkään ? ;) Sama värimaailma näyttää muuten meillä molemmilla olevan...

    Täällä nukkumasa myöhässä ja pahasti, nyt täkin alle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti T! Ihan itsekin hölmistyin kun kerrankin näin monia kivoja juttuja löytyi :D. Kurki-paita on kyllä tosi hauska! Mahtava kuosi - varmasti moneen makuun. Tämän tyyppisiä toivoisin paljon lisää :D.

      Poista
  2. Kivoja vaatteita olet löytänyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt löytyi kyllä tuurilla monta kivaa päällepantavaa :D.

      Poista
  3. Ihania vaatteita! Mullakin on tuo perhospaita, ihastuin siihen heti kun näin. Olen pessyt muutaman kerran eikä vielä ainakaan ole nyppääntynyt. Jotkut kankaat yllättävät positiivisesti. Tuo raitamekko vaikuttaa kans mukavalta ja lintupaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sullahan sitten hyvä maku onkin!! ♥ Ja ihan mahtavaa tietää ettei ole nyppääntynyt. Omani on juuri pesuun menossa ja nyt hiukan jännitys lieveni miten sen käy :D. Ja tosi on, että joskus onneksi tulee myös niitä myönteisiäkin yllätyksiä, kun tahtoo nykypäivänä aina olla toisinpäin...

      Poista
  4. Mä rrrrrkastan perhosia. Pitää ehdottomasti käväistä HenkkaMaukalla lähipäivinä. Ja tuo pikkumyy tunikakin on ihana. Taidanpas koitaa bongata sellaisenkin. Ihan loistavia nuo tunikat töissä ja niin, muutaman ylimääräisen kilon keränneenä noi leggarit on ihan must!!! Ihanaa tätä viikkoa kaimaseni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samma här!! Perhoset on kyllä kauniita ♥. Toivottavasti vielä löytyy myös sinun vaatekaappiisi nämä ihanuudet!

      Poista
  5. Kauniita sävyjä, perhospaidasta tykkään erityisesti! Mukavuus ennen kaikkea :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa ♥. Ja niin totta: kyllä se mukavuus menee monessa edelle :D! Onneksi vaatetarjontaa riittää moneen makuun - ja että niitä kauniita mukaviakin vaatteita löytyy hyvin.

      Poista
  6. Ai miten kauniita vaatteita! Voisin kotiuttaa niistä kaikki. :)

    VastaaPoista
  7. Ihanan keväiset vaatehankinnat! ❤ tuon raitatunikan voisin kotiuttaa itsellenikin ja tuo on niin totta, että sitä tahtoo aina katsella vaatteita enimmäkseen aina vain lapsille...ja vaikka meilläkin ovat jo teini-ikäisiä, niin mammalla on samat vanhat tavat eli se itselle ostaminen tuppaa jäämään vieläkin taka-alalle. 😁

    Voi, ihana kun muistutit tuosta Petteri-kurjesta! Oli nimittäin isäni ystävä tämä mainitsemasi ihminen, joka kurkea kasvatti ja minullakin on ollut aikoinaan ilo "tavata" Petteri ❤ Täytyykin pikimmiten katsoa kyseinen dokumentti, muistan kyllä kun se televisiostakin joskus tuli.

    Oikein mukavaa alkanutta (aurinkoista!) viikkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari ♥♥♥ Raitatunika on niin ihana! Suosittelen. Ja niin se menee varmaan pitkään, että lapsille katsoo ennemmin. Jotenkin tuntuu, että niille on niin paljon helpompi löytääkin ;).

      Ja ei oo totta! Eipä varmaan olis ikinä tullut puheeksi, jos en tänne olisi kirjoitellut 'Petteristä' :D. Ihan mahtavaa! Sinun pitää kyllä meän muksuille kertoa tapaamisestasi ja muutenkin halutaan kyllä kuulla miten kurjen elo jatkui, jos vain jotain siitä tiedät ♥. Ehkä isäsi muistaa jotain :D.

      Poista
  8. Raidallinen tunika on kertakaikkiaan ihana ♥

    VastaaPoista
  9. Voi mitä löytöjä olet tehnyt! Ihania! ♡ Perhospaita olisi varmaan oiva valinta minullekin, yleensä kun enempi ja vähempi pömpöttää... :'-D Ollapa noin siisti vaaterekki itselläkin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Minna! Nyt vain siitä shoppailemaan kevätuutuuksia ♥♥♥.

      Poista
  10. Tosi kivoja vaatteita oot löytänyt! Pitäisikin käydä katsomassa hm:n tarjontaa. Mukavaa viikkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥. Mukavasti oli kyllä nyt kauniita arkivaatteita tarjolla. Suosittelen piipahtamaan ;).

      Poista
  11. Kivoja vaatteita olet löytänyt, etenkin tuo raidallinen tunika <3 Mie aloin vaate ostolakkoon tammikuussa ja on vielä pitänyt :). Kesä tulee, niin saa nähä malttaako olla ostamatta mitään ? Vuoden meinasin olla. Nizzan matka kyllä tulossa, saa nähä pystyykö siellä olemaan ns. laput silmillä :/. Kenkiä ja laukkujahan se ei koske :) Pitää välillä testata itteään. Mie olen kans sellainen ostaja, että mietin että mikä passaa minkäkin kanssa...toimiva vaatekaappi on kaiken A ja O :) Mukavaa viikkoa, täällä neiti örkkätaudissa ja ite otin 10 valkopippuria,ettei tauti iske...päiväkoti tätien taktiikka kuulema :)

    Muuttuvaktoini Päivi S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi :).
      Uskon, että tuosta raidallisesta tunikasta tulee vielä hittituote. Sitä oli muuten myös tummansinisenä valkoisilla raidoilla. Voi kunpa tekisivät näitä eri kuosein vielä jatkossakin ♥.
      Ja voi vitsit tuota vaateostolakkoa! Aika hyvä. Toisaalta mulla vois toimiakin suht helposti kun tuntuu että harvemmin mitään itselleni löydän edes. Minun tuurillani siinä kuitenkin kävisi niin, että johan alkais vaatetta löytymään ja sitten harmittaisi kun pitää "lakkoilla"! :D Tsemppiä lakkoon.

      Toivottavasti pippurit tepsivät! Aurinkoista viikkoa.

      Poista
  12. Voi miten kauniita vaatteita. Voisin kotiuttaa nuo kaikki minulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥. Nämä kyllä varmasti miellyttävät monen silmää: ovat kyllä todella sieviä ja niin käyttökelpoisia arjen keskellä.

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.