...nyt on Lumimäen rouvalla kevätfiilis vähän kateissa, ja pääsiäinenkin lähestyy kovaa kyytiä(!)
Lunta
on täällä enemmän varmaan kuin ikinä tähän aikaan (tai ainakin tuntuu siltä) ja lisää vain puskee jatkuvasti.
Ensi viikolla on luvassa taas "miehetön" viikko, joten pulassa täällä ollaan (taas), jos tätä menoa jatkuu tuo lumen tulo.
Koitan kuitenkin
kaikesta huolimatta pysyä positiivisena vielä tämän lumimäärän kanssa sillä
muutenhan täällä pää leviäisi kevättä odotellessa :D. Mutta valehtelisin, jos väittäisin, etteikö tämä lumimäärä kevätfiilikseen vaikuttaisi.
Ja (masentavien) lumisten pihakuvien sijaan jaankin tänään teille pienen palan meidän keittiöstä, heh.
Kevättä olen kotiin laittanut vasta todella vähän - ehkä osasyynä laiskuudelle juurikin se tunteen puuttuminen ;). Täytyy varmaan nyt koittaa tsempata loppuviikosta lasten vuoksi ;).
Pääsiäinen tulee onneksi ilman aurinkoa ja niitä osittain sulaneita pihan paikkojakin :D. Niitä vain jotenkin automaattisesti odottaa pääsiäiseksi.
Onneksi nämä kylvetyt ohraruohot tuovat palan kaivattua kevättä sisälle. Jotenkin ne toimivat pienenä terapiana tähän pitkittyneen kevään tulon odotteluun :D. Ja ehkäpä ruohot sekä muut pääsiäiskoristeet ja pastellivärit tuovat vielä hetkellisesti kadotetun kevätfiiliksen takaisin! :)
Onneksi huhtikuu on ihan just huomenna täällä!
Kyllä nämäkin älyttömät lumimassat vielä alas saadaan täältä meiltä Torniostakin ;). Eihän siinä koskaan loppujen lopuksi mene kuin pari viikkoa.
Kyllä vappuna jo näyttää varmaan täälläkin maisema erilaiselta.
Kyllä vappuna jo näyttää varmaan täälläkin maisema erilaiselta.
Mukavia maaliskuun viimeisiä hetkiä
& hyvää huhtikuun alkua!
(Ja muistakaahan olla valppaina huomenna aprillipäivänä!)
Löysin tieni tänne blogiisi ja lukijaksesi jäin ❤️ Täällä päin satanut räntää eilen ja tänään vettä, masentaa tuo ilma niin että itselläkään ei ole kevätfiilis mitenkään huipussaan...odottelen että lämpöiset auringoiset kevätpäivät olisi pian ilonamme ❤️
VastaaPoistaOi, kiva kuulla! Tervetuloa ♥
PoistaRäntää on muuten tullut nyt täälläkin myöhemmin päivällä ja ihan älyttömässä loskasohjossa nyt koko piha! Huh.
Ja kyllä se aurinkokin taas varmasti pian kurkistelee meille ja tuo todennäköisesti myös kevätfiiliksen tullessaan. Iloa pääsiäisen odotteluun!
Ilmat on kyllä niin talviset, että aamula kun ikkunasta katto, tuntu enemmänki joululta, puut ja pensaat paksussa lumikuorrutuksessa!
VastaaPoistaEi uskois, että huomena on huhtikuu?
No, nyt pääsiäinen on vähän eri aikaan kun viime vuona...
Ihailen niin sinun keittiötä, on niin sievää ja tyylikästä!
Nuo pussit on ihania, mulla ei ole nuita vielä yhtään, häätyy ostaa kun jossain näkkee;)
Mukavia pääsiäistouhuiluja sinne<3
Niinpä! Ihan kuin jouluna tosiaan :D Nyt on vaan niin älyttömästi lunta tullut. Toki ne varmasti lähtevät ihan yhtä nopsaa kun vaan se aurinko saadaan. Nyt vaan ei enää pakkasta taikka lunta lisää -kiitos :D
PoistaJa totta se on, että viime vuonna taisi pääsiäinen olla ainakin viikon tai peräti kaksi viikkoa myöhemmin. Eli onhan tässä aikaa hyvinkin lumien sulata ;) Hih.
Ja kiitos kauniista sanoistasi! Loppukeittiö ei ihan näin söpönen olekaan. Yritän kovasti toki sitä saada sellaiseksi! ♥♥♥
Mukavastihan teillä on kevättä ja pääsiäistä keittiössä :) Loskan keskellä kevätmieli on kyllä kateissa, mutta kyllä se sieltä palaa.
VastaaPoistaKiitos! Tuo meän pieni pääsiäisruoho taitaa tosiaan tehdä ihmeitä näihin kuviin :D ♥
PoistaLoskaa ja lumikasoja - niin tylsä kevättalven vaihe, mutta kyllä tämä tästä taas iloksi muuttuu! Kiitos tsempeistä :)
no kyllä siellä varmaan lumet lähtee vapuksi, ainahan sielläpäin lähtenyt vaikka toivottomalta on tuntunutki... mä en ikinä totu tähän et täällä Kuusamossa on vielä vappunaki lumimaassa..ja viimevuonnaki lähti vasta toukokuunlopulla ja tuli suoraan kesä..kaipaan kunnon kevättä... mut hyvää pääsiäistä
VastaaPoista:D No niin se kyllä menee! Niin ne lähtee vaikka toivottomalta tosiaan aina tuntuu. Ja vitsit miten turhaan valitan, jos teillä vielä toukokuussakin on lunta :) Onneksi sentään kesä sinne tulee ihan normaalin aikaan ♥ Iloa pääsiäiseen ja helmikuuhun! Toivottavasti saatte kevään tänä vuonna.
PoistaIhanan keväiseltä näyttää ainakin kotonasi ja tuo vihreä ohra ihanaisten paperipussukoiden kera =)
VastaaPoistaVoi kiitos paljon ♥ Kyllä ruohossa on taikaa! ;)
PoistaKyllä sitä tosiaan saa hiukan pinnistää sitä kevätfiilistä, kun aamulla herätessä vain räntää sataa ja kylmä tuuli menee luihin ja ytimiin. Kuvista päätellen teillä on jo paljon keväisemmän näköistä kuin meillä :) Mutta pikkuhiljaa se kevät tähänkin kotiin varmaan tulee :)
VastaaPoistaNo sanos muuta! Inhottavaa tämä tämmöinen loska-aika, mutta toisaalta en enää kyllä pakkastakaan kaipaa. Loskasohjot on aina himpun verran lähempänä kevättä kuitenkin ;) Kyllä ne hanget meilläkin pikkuhiljaa alkaa tuosta putoamaan kunhan plussa-asteissa pysyy. Aurinkokin ihan takuulla pian meille taas näyttäytyy!
PoistaJa se kevät: kyllä se saapuu meille niin kotiin kuin pihaankin vielä ♥♥♥
Samat kadoksissa olevat kevätfiilikset on tämänkin pirtin rouvalla, en kyllä muista että viime kevät ois ollut näin paljon myöhässä...vai tekeekö muisti sittenkin vain kepposet ? Ei kyllä ole meilläkään juuri yhtään pääsiäistä laitettu, mutta eipä sitä enää kovin paljon tule muutenkaan enää niin laitettua kun tytötkin on jo noin isoja 😊 suklaamunia kun vain ostaa riittävästi niin ovat tyytyväisiä.
VastaaPoistaKauniita kuvia olet kyllä onnistunut taas teiltä napsimaan ❤️
Mukavaa pääsiäisen odotusta teille, kyllä se kadoksissa oleva fiiliskin loppuviikosta varmaan viimeistään löytyy!
Puuh. Parasta tässä olossa ilman sitä kevätfiilistä näyttää nyt olevan se ETTEN OLE AINOA! :D Hihii.
PoistaKyllä ne suklaamunat taitaa olla tässäkin perheessä se pääasia! ♥♥♥ Toki vähän pupusia, ruohoa, pajunkissoja sekä väriä täytyy esiin saada. Ja niinhän se fiilis varmaan sieltä löytyy - kunhan ei katso ulos :D
Ja kiitos sanoistasi vielä :). Mukavaa pääsiäisen laittamista sekä kevätfiiliksen etsintää sinne alemmas!
Tuskaa oli katsoa eilen ikkunasta kun koko päivän tuli lunta vaakana taivaalta. Lumi oli niin painavaa, että kolaaminen kävi todella voimille.
VastaaPoistaOnneksi tämänpäiväinen vesisade on sulattanut suurimman osan eilen sataneesta lumesta.
Meillä tuli vielä tänäänkin varmaan joku kymmenen senttiä. Plööh. Onneksi loppu taisi tulla enää sitten vetenä, joten hiukan laski pintaa. Ja olihan totisesti kolaaminen raskasta puuhaa! Yhdessä miehen ja keskimmäisen kanssa tehtiin lumityöt ja silti meillä meni lähemmäs kaksi tuntia. Hyvät liikunnat kuitenkin saatiin :D. Kestää nyt hyvin syödä herkkuja pääsiäisenä, hehe.
PoistaSama täällä- mutta täytynee keskittyä pääsiäisenä suklaan syöntiin niin unohtuu tuo räntäsade ;) Mukavaa pääsiäisviikkoa teille joka tapauksessa!
VastaaPoistaSinäpäs sen sanoit!!! Onneksi tulit muistuttamaan mulle mikä pääsiäisenä on tärkeintä; eli ne suklaat eikä mikään sää! ♥♥♥ Halit!!
PoistaEipä meinaa pääsiäinen saapua tännekään, mutta onneksi bongasin juuri tänään instassa jonkun maalaavan pääsiäismunia - minä olin ihan unohtanut sellaisen hauskuuden! Josko siitä vähän iloa ja väriä pääsiäiseen..
VastaaPoistaHehee. Melkein jo nautin tästä kun muuallakin alkaa olla masentuneita ihmisiä :D! No ei sentäs. Kyllä me se pääsiäinen saadaan vaikka sataisi mitä. Parasta juuri keskittyä olennaiseen eli nauttimaan kivoista sisäjutuista: askarteluista ja herkuttelusta.
PoistaLapset meillä olivat muutamat munat mummulassa jo maalanneet, mutta kyllä voitais kotonakin kokeilla taas pitkästä aikaa. Eli hyvä kun muistutit myös minua tästä ilosta ;)
Samat tunnelmat täällä...tuo remppa vie kaikki mehut ja koti, sekä koirat hiukan "hunningolla" jos ihan suoraan sanotaan! Vettä ja räntää tulee täällä vuorotahtiin, mutt kyllä se kevät sieltä vielä tulee!
VastaaPoistaAurinkoa toivotan viikkoosi ja mukavaa pääsiäisen odotusta lumesta huominatta! <3
-marita
http://villejalupiineja.blogspot.fi/?zx=a2c9cc5aeb6598a4
Ihanaa kun täältä löytyy näin paljon vertaistukea :D
PoistaJa niin se on, että kyllä se kevät saapuu. Tämä on nyt hetkellistä takapakkia, mutta kohta mennään kaasu pohjassa! ;)
Ihanaa pääsiäisviikkoa Sinullekin Marita! ♥
Niin ja ihanat kuvat! <3
VastaaPoistaHih, kiitos paljon ♥
PoistaKarmeet kevätsäät täälläkin...Kivoja kuvia! Ihanaa pääsiäisen aikaa :)
VastaaPoistaNyt taitaa vaivata samat kurjat kelit tosiaan koko Suomea. Huh-huh! Onneksi tämä sohjoaika on kaiketi kuukaudessa ohitse (täällä siis) :D Kiitos kommentistasi ja iloa pääsiäiseen! ♥
PoistaJuuri kun me vihdoin pääsimme eroon tuosta lumesta täällä Bostonissa, niin sinnekö Suomeen se sitten tuli?! Höh!!! Tosin eipä ole kovin lämmintä täälläkään. Pakkasta joka yö edelleen.
VastaaPoistaIhana toi (onko se nyt) rosmariinipuu!? Ootko saanut pidettyä sitä kauan hengissä vai onko ihan uutukainen?
Hih, no tänne Suomeenpa hyvinkin! :D Vaikka toisaalta meillä täälltä pohjoisessa onkin lunta vielä nietoksittain, mutta myös etelään on nyt sadellut kunnolla takatalvi. Nyt kuitenkin jälleen aurinko paistaa ja maailma näyttää taas paremmalta :D Tälläkin on loska ja pakkanen vuorotellen. Tsemppiä sinne kauas! Kyllä se kesä meille vielä saapuu ♥.
PoistaJa on tosiaan rosmariini! :) Kuukauden vanha ostos vasta, joten vielä en uskalla kertoa hoito-ohjeita. Kaunis se on ja toivon kovin, että ilahduttaisi meitä pitkään ♥♥♥