perjantai 21. maaliskuuta 2014

Pako

Koska pirtti on toiselta puolelta täynnä tavaraa ja toiselta puolelta maalausvaiheessa, palasin mieluusti hetkeksi katselemaan näitä jokin aika sitten otettuja kuvia (jotka ovat jääneet julkaisematta täällä blogissa). Pieni pako tähän väliin todellisuudesta näihin menneisyyden kuviin.
Ja täytyy todeta, että kyllä silmä lepää näitä katsoessa.
Sain uutta voimaa näistä kuvista ja ehkä siis vielä hetken taas jaksan tuota remonttikaaosta ;)
Onhan tuota lattiahommaa jo kolmisen viikkoa rehkittykin, joten alkaa se remppaväsymys jo nostaa päätään.
Nyt muuten kun tämä turkoosi-into tänä keväänä sitten yllättäen iski, niin vihdoin tuli aika nostaa vuosien jälkeen joskus muinoin Indiskasta hankkimani kulho esille. Ja eipä se voisi kauniimpi olla(!)
Onneksi en siitä ole luopunut, sillä hyvin usein olen miettinyt sen kirpparille kiikuttamista.

Ja kyllähän tuo helmililja on vain aina yhtä kaunis. Varsin kuvauksellinen rönsyilijä ;)
Tämäkin yksilö on toki jo nyt ylikukkinut ja nuupahtanut -- melkein kuin itsestäni puhuisin, hehee.
 Ihanaa viikonloppua jokaiselle täällä piipahtavalle!

Me vielä jatketaan viimeinen pätkä tuota maalailua.
'Huh', mutta samaan aikaan 'oih'

P.S. Saatiin viime yönä oikein kunnolla lunta tänne. Aivan kuin entisiä ei olisi ollut ihan tarpeeksi. Se siitä aikaisesta keväästä. Snif. Mutta toisaalta; eiköhän se aurinko ala taas lämmittään ja sulata moiset pois ;) Toivottavasti sanonta "uusi lumi vanhan surmaa" pitäisi nyt paikkansa.

16 kommenttia:

  1. Helmililja on niiiin kaunis ❤ Täälläkin on tullut lunta viikon ajan ihan riittämiin, onneksi tänään näkyi jo hiekaa pihassa, ja minkä ilon siitä saikaan! :D Kevät tule jo! :) Pieni pako on aina tarpeen, jaksaa taas uurastaa :) Ihanaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumen tulo tosiaan voisi loppua. Vaikka hassua kyllä; normaalistihan täällä päin on vielä täysi talvi käynnissä tähän aikaan, mutta kun tämä talvi on ollut normaalia leudompi ja keväänmerkitkin olleet hyvissä ajoin näkyvillä, ei enää millään tahtoisi palata takaisin talveen. Joskus aikainen kevät täällä pohjoisessa olisi kyllä tosi kiva ja superjuttu!!!

      Poista
  2. Kauniita kuvia ja mitkä ihmeen ihanat vanhat puutuolit kuvissa näkyvät? Ovat kyllä niin hienot!!!!
    Helmililjoista tykkään myös!
    Mukavaa viikonloppua sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satuttiinkin samaan aikaan tänne :D Kiitos sanoistasi! "Vanhat" tuolit ovat Tanskasta, Kaunis pieni elämä -shopin kautta vuosi sitten tilatut. Ne on kyllä niiiiiiin ihanat! Ja ennen kaikkea siis kauniit, eivät välttämättä niin käytännölliset... ;D

      Poista
  3. Kauniita ja suloisia kuvia! Helmililjat ovat kyllä ihania!

    VastaaPoista
  4. Todellakin kauniita ja rauhoittavia kuvia... Miehellekin sanoin, että miksei meillä näytä koskaan noin harmooniselta.. ;-)
    Tsemppiä loppurutistukseen, ja ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! No äläs nyt! Teillähän on myös niin ihanaa ja lämmin tunnelma <3 Ja tämäkin on tosiaan vain pala meiltä. Muistais vain, että oliko muuten kaaos tuolla ympärillä :D Ja kiitos tsempeistä. Kyllä niitä kaivataankin ;)

      Poista
  5. Pirtistä tulee ihana, kun lattia on valmis, huokaus! Teillä on niiiiin kaunista. Kiva on käydä täällä hakemassa inspiraatiota omaan remonttiin ( joka etenee ihan liian hitaasti tällaiselle hätähousulle!). Tikahdun lastulevyseiniin, vinyylitapetteihin ja kellastuneen puun väriin.
    Piti vielä kysymäni, että mitä teidän keittiön työtasot on? Meillä valkoiset haussa...
    Kivaa remppalauantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanni! :) Hyvä kyllä tämä blogimaailma kun voi hakea sitä kaipaamaa inspiraatiota omaan tekemiseen muualta! Ja arvaa olinko itse jo niin totaalisen täynnä tuota kellastunutta mäntylattiaa. Huh! Nyt saa mennä ja (maali)kerros kerrokselta on helpompi hengittää.
      Keittiötasot ovat nekin Ikeaa (kuten siis kaapitkin). Tasot ovat sitä korkeakiiltoista, vaikka ensin olin kovin epäileväinen niitä kohtaan... Onneksi osoittautuivat eivät-niin-moderneiksi :D ja passaavat hyvin tuon posliinialtaan kanssa. Sitä en kyllä tiedä onko tätä samaa vielä saatavilla, kun Ikeassahan meni keittiöt ihan uusiksi jokin aika sitten. Tsemppiä sinne teillekin remppaan! <3

      Poista
  6. Kauniita kuvia, oih! Hirmuisen paljon tsemppiä remppailuun! Se on välillä hermojaraastavaa tuo remppailu, mutta onneksi lopputulos palkitsee♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis!! <3 Tsemppiä kyllä kaivataan nyt loppumetreille. Ja eihän tätä tosiaan jaksaiskaan, jollei lopputulos olis mitä se on eli SUPER-IHANA!!! :D

      Poista
  7. Ihanalta näyttää, kuten teillä aina.:)
    Voin kyllä kuvitella sen "totta toinen puoli"-osion tuvastanne. Meillä pelkästään kahden huoneen päikseen vaihto aiheutti viime viikolla lievän kaaoksen...tulevaa remppa-aikaa odotellessa!

    Olipa kiva kun kävitte kylässä <3
    Meille voitte jatkossakin tulla 'pakoon' remppaa ja toki muutenkin. Muistinkos jo kiittää saamastani helmililjasta, se ON ihana!

    Mukavaa uutta viikkoa teille, näistä loppumattomista ja loskaisista lumista huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen! :D Juu, kyllähän nämä rempat aina raastaa, mutta onneksi ne kestävät (kai?) vain tietyn aikaa ;) (Meillä on siis lattiat valmiit, mutta listat, ovet, ovenpielet jne. odottavat,maalaajaansa...)

      Teillä on aina niin mukava vierailla. Juttuakin riittäisi varmasti yötä myöten <3

      Poista
  8. Tsemppiä maalaamisen loppumetreille! Kauniita kuvia - teillä on ihana koti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jane! Lattiat valmistuivat sunnuntaina, mutta kovin on vielä keskeneräistä, kun on niitä listoja, ovia, ovenpieliä, leivinuuninpäällinen - ja lisäksi olen kehitellyt useamman huonekalun uudelleenmaalaushaasteen itselleni. Eh. :D Kaunista viikonloppua!

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.