maanantai 22. lokakuuta 2018

Pienimmän nurkkauksessa


Kun viimeksi vilautin tätä makuuhuoneen nurkkausta, siellä ei juuri muuta ollut kuin vauvansänky. 
Nyt tilaan on tuotu monenlaista mukavaa juttua, ja huoneen kulmaus onkin vihdoin saatu sisustettua somaksi paikaksi pienimmälle pojallemme.
Vielä ei poju tilassa juurikaan leiki, vaan lähinnä huone toimii vain yölepopaikkana. Jahka pieni hiukan kasvaa - ja saamme vintin muutkin huoneet kunnolla toimintaan - on varmaa, että tila tulee vielä aktiiviseen leikkikäyttöön ♥.

Nurkkauksen kuvaus oli haastavaa ja vaati hiukan jopa akrobatiaa - enkä harmikseni voinut käyttää ollenkaan jalustaa. Keskellä huonetta oleva suuri pylvässänkymme, joka hallitsee vahvasti koko tilaa, ei oikein anna tilaa kuvaukselle. Selkeämmät ja laajemmat otokset jäivät nyt haaveiksi, mutta ihan mukavia kuvapaloja sain otettua kuitenkin.


Pikkuhiljaa alkaa pienimmäisemme nurkkaus näyttää valmiilta. Vielä tavarat hiukan hakevat paikkaansa ja ainakin talohylly kaipaa pientä hienosäätöä, mutta ajan kanssa sitten nekin - näinkin on oikein hyvä. Melkolaisen tyytyväinen kuitenkin olen siihen miten pieneen tilaan saimme kivan sopin kuopuksellemme luotua. Tähän tilaan emme ole edes juuri paljoa uutta hankkineet, ja pääasiassa lähes kaikki onkin vanhemmilta sisaruksilta perittyä. Uusia ostettuja ovat vain lähinnä taulu, juuttimatto ja karhutyynynpäällinen (H&M)
Talohyllyn annoimme nyt 1-vuotissyntymäpäivälahjaksi.


Meidän kuopus täytti tosiaan ihan vasta vuoden verran - ja tällä viikolla vanhenevat vuodella myös toiseksi nuorin sekä esikoisemme. 
Eilen sunnuntaina juhlittiinkin tätä synttärisankaritrioamme, ja olihan meillä vain vilinää(!)
Jahka tässä pikkuisen palaudun (*eh*), kirjoittelen meidän kauniista joutsenteemaisista synttärijuhlista oman postauksen.

Kaikkea hyvää alkavaan viikkoon!

8 kommenttia:

  1. Kauniin seesteinen nurkkaus <3 Talohyllyllä tulee varmasti olemaan paljon käyttöä, kiva kun lapsi voi itse muotoilla leikkinsä tuonne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi ♥. Ja talohylly tosiaan on kyllä mukavan monipuolinen, kun voi toimia mille vain (leikeille, kirjoille, vaatteille, koriste-esineille jne.).

      Poista
  2. Voi,että miten kaunis nurkkaus ja ihania yksityiskohtia<3
    Ei se aina vaadi montaa neliöitä, että saa kivan paikan lapselle.Lämpöiset onnittelut kaikille synttärisankareille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana, kiitos!!! Ja näinhän se on, ettei lapsi montaa neliötä tosiaan tarvitse ♥.

      Poista
  3. Ihana viihtyisä nurkkaus ❤️ Mukavaa päivää 😘

    VastaaPoista
  4. Mistä tuo talohylly on ostettu vai onko itse tehty? Ihanan monikäyttöinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talohylly ostettiin/tilattiin Jollyroomilta. Oli alunperin sellainen vaaleanpunakattoinen, mutta sai maalilla uuden sopivamman värin pojallemme. Tähän hyllyyn juuri päädyin itsekin, koska on niin monikäyttöinen (-menee kirjat, tavarat, vaatteet, lelut, nukkekotina jne.).

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.