tiistai 15. maaliskuuta 2016

Favorite place to be


Niin se vain aika vierähtää - ja tällä samalla mallilla kun jatkan niin ollaan muutaman postauksen jälkeen jo taas joulukuussa! :D (Eh-eh.)
Joulusta puheen ollen - on ehkä ihan pakko myöntää, että viimeiset joulukoristeet lähtivät varaston huomaan vasta viime viikolla. 
(Kylläkin olivat melko neutraalit, eivätkä niin kovin jouluisetkaan, mutta kuitenkin... Saamattomuutta sanoisin.)

Nyt äkkiä joulupuheet kuitenkin pois ja katse kohti kevättä ja aurinkoa(!) 
Tänäänkin täällä meillä on paistanut niin upeasti, ja vesi tippuu räystäistä ennätysvauhtia. Lämpöasteitakin on lähemmäs 10!
Kuvailukin alkaa taas hiukan paremmin maistumaan, kun valoisaa aikaa alkaa olemaan jo varsin ruhtinaallisesti hereilläoloajasta.
Nämäkin makkarikuvat otin vasta myöhäänmyöhään iltapäivällä.
(En tosin tänään vaan ehkä noin viikko sitten.)


Tilaamistani Desenion julisteista lupasin ottaa kuvia ja tässä näkyvätkin seuraavat kaksi ihanuutta, jotka alunperin ajattelinkin tilausta tehdessäni juuri tähän makkarin sängynpäädyn seinähyllylle.
Ilme ja tunnelma makkarissa muuttuivat kerta heitolla. Tykkään!
Erityisen ihastunut olen tuohon La Lune -julisteeseen, jossa komeilee tuo upea tumma kuu ♥. Jotenkin juliste toimii nyt aika kivana katseenvangitsijanakin muuten niin vaaleassa huoneessa.
Kehyksiä hain Ikeasta vähän fiiliksen mukaan eri väreissä ja koissa. Hain ne jo etukäteen (ennen siis koko julistetilauksen saapumista), mutta onneksi aika hyvin passasivat - ja ainahan on suhumaali keksitty, jos tuntuu ettei raamien väri miellytä :D.


Together-julisteen kanssa kävi hauska sattuma. Teksti ei ollut minulle entuudestaan tuttu, mutta kun olin tilauksen tehnyt niin jopa aloin printtiä bongailemaan milloin mistäkin; mm. katse tarrautui erääseen nettilehtikuvaan, jossa esiteltiin Kimin ja Mintun makkaria... :D 
Mutta väliäkös sillä; teksti osuu ja uppoaa.

***
Olen niiiin tyytyväinen näihin pieniin, mutta silti niin suuriin muutoksiin minulle meille - varsinkin kun sisustelu on jäänyt hyvin minimiin nykyisin.
Se on loppujen lopuksi aikan yllättävää miten ihan muutamalla kauniilla julisteella saa todella helposti uuden ilmeen ja tunnelman huoneeseen.

Makkarin suhteen on suurempiakin suunnitelmia kevään varalle luvassa, mutta katsotaan päästäänkö niitä yleensäkään toteuttamaan :D
- eli nyt nautitaan tästä hetkestä ja näkymästä 

One of my favorite places to be.

14 kommenttia:

  1. Niin kaunista ❤ Kivaa kevään jatkoa sinne Lumimäelle!

    VastaaPoista
  2. Niin kaunista ja valoisaa. <3
    Itseänikin on kuvailu alkanut taas kiehtomaan valon takia. Aivan ihanaa kun on valosaa jo heti kun silmänsä avaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ihanan valoisaa nyt todella onkin! Kyllä nyt saadaan nauttia ♥
      Valo kyllä helpottaa aamuheräämisiä :D

      Poista
  3. Oi, kuu on aivan upea taulussa!

    Aurinko tosin on enemmän mielessä kun keväässä ollaan. Ja onpa tosiaan ihanaa ko päivä on pitentynny :) Sieki jo näet ko vilkutan ohimennessä...heh :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta! Aurinko kyllä päihittää kuun mennen tullen :D
      Kuu sopii rauhallisuutensa vuoksi juuri makkariin, mutta muuten saa aurinko kyllä paistaa!

      Ja juu(!) toki olen joka aamu kurkkimassa ku pörhällät ohitte :D
      Kai sie joka päivä näet minut ikkunassa kovasti huiskuttamassa?

      Poista
  4. Ihanan valoisia kuvia <3 Ja kuu on kyllä hieno!

    VastaaPoista
  5. Ihana, ihana makkari, tosi kauniisti olet taas sisustellut!
    Nuo julisteet ovat kyllä hienoja ja tuo hylly sopii upeasti sängynpäätyyn, kiva idea!

    Piristävää, kun vihdoin on paistanut aurinkokin :)
    Mukavia maaliskuun päiviä sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanainen kiitos kauniista sanoistasi ♥
      Ihanaa kevään alkua sinne hiukan ylemmäs!

      Poista
  6. Oi miten kaunis makuuhuone ♡ Julisteilla saa kivaa vaihtelua helposti :) Aurinkoista maaliskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna ♥
      Julisteet on kyllä todella edullinen ja helppo apu uuden ilmeen tuomiseen. Ihan huippuja!

      Poista
  7. Ooh tuo kangas? Miten se on kiinni katossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! :D Meillä on siis tosiaan pylvässänky, mutta näemä se on jotenkin onnistunut rajautumaan pois / jäämään verhojen alle kuvissa.

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.