tiistai 28. heinäkuuta 2015

Pieni pala


Hih, olihan tämä pakko tänne blogiinkin laittaa, kun kuuluukin melko oleellisesti osaksi tätä :D.
Eli jeps! Kyllä vain oli pieni pala minusta/kodistani/blogistani uusimmassa Unelmien Talo & koti -lehdessä (7/2015). Oli todella kiva juttu, kun kaimani lehdestä kyseli minua mukaan ruokailutilasta tehtyyn juttuunsa. Muutamat teistä Instassa jo kertoikin bonganneensa minut ♥.

Hauskaa muuten oli, että kyläkaupallakin oli minut heti lehdestä bongattu. Kivaa tällainen pieni julkisuus (hihi) - toki samalla kertaa myös oikeastaan vähän hämmentävääkin :D.


Eräs toinen pirttiin haaveilemani asia, joka ei ollut lehden juttuun mahtunut, on toteutumassa ihan piakkoin. En uskalla sitä vielä teille paljastaa ennen kuin aarteen kotiin asti saan. Kaupat on sovittuna, mutta muutamaa asiaa vielä selvitellään sen osalta. Jännittävää. 
Kerron kyllä heti, kun vain on kuvaakin antaa näytille! ;)

***
 Ja kuka huomasi, että pieni pala porstuaakin on nyt näissä kuvissa nähtävillä(?)
:D
Meillä mökkielämää tiedossa - säätä uhmaten!
Ihanaa viikon jatkoa rakkaat

39 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen juttu :) Täytyypä seuraavalla kauppareissulla napata lehti mukaan!
    Kuvia uudesta hankinnastasi jään odottelemaan :)
    Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna ♥
      Jännällä odotan minäkin milloin sen jutun kotiin saan! :D

      Poista
  2. Hienoa Hanna <3 Kylän julkkis, saanko nimmarin heti, hih :D Täytyypäs koukata lehtihyllyn kautta!!!

    VastaaPoista
  3. Onnittelut lehtijutusta! Täytyypä seuraavalla kauppareissulla napata lehti mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ♥ Oli kyllä kiva tällainen pikkujuttu :)

      Poista
  4. Onnittelut Hanna! Hieno juttu kerrassaan!
    Mukavaa mökkeilyä:)

    VastaaPoista
  5. Pitääpä seuraavalla kauppareissulla kurvata lehtihyllyn kautta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsit miten hienolta tuntuu, kun niin monia alkoi juttu kiinnostamaan! ♥ Ja minä saan vasta näin loppukuusta aikaiseksi ilmoittaa... Toivottavasti lehteä vielä löytyy! :)

      Poista
  6. Onnittelut sinne ja pitääpä heti kurkata lehti :)

    VastaaPoista
  7. Hieno juttu, Onnea <3
    Täytyykin itsekin seuraavalla kauppareissulla ostaa lehti kotiin :)
    Kuvia jään jännityksellä odottamaan uudesta hankinnasta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ♥
      Toivottavasti vielä sinullekin lehti löytyy. Yllätyin, että olette niin kiinnostuneet asiasta. Ja ihan pieni se juttu oikeasti on :D.
      Ja kyllä niin jännityksellä odotan itsekin sitä kotiin! Saa nähdä koska se onnistuu... Lupaan ihan HETI laittaa edes instaan sitten ♥

      Poista
  8. Onnea! Tosi kiva juttu ja onhan se aina yhtä jännää, kun oma juttu löytyy lehdestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos S!
      Ja niin totta: on se todella niin kivaa, mutta samalla myös kovin outoa katsoa omaa naamaa ja omia kuvia painetusta lehdestä.

      Poista
  9. Onnea :) Täytyykin napata lehti seuraavan kerran kaupassa käydessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Jani! ♥
      Ihan parhautta lukea teidän kaikkien kommenttejanne ja kiinnostustanne asiaan. Ja iiks(!) - juttu on tosiaan ihan pikkuinen. Ethän kovin suuria odottele :D.

      Poista
  10. Kiva, että löysin blogiisi kurkkaamaan. Ihana koti sinulla. Jään ehdottomasti lukijaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihanaa, kun uusia lukijoita vielä tänne eksyy ja jääkin! ♥♥♥
      Kaunis kiitos sanoistasi :) Olet hyvin lämpimästi tervetullut!

      Poista
  11. Onnittelut! :)
    Pitääpä katsoa onko lehteä vielä saatavilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kikka!
      Toivon todella, että lehteä vielä löytyy. En arvannut, että tämä näin kiinnostaisi monia... ja nyt tietysti harmittaa, kun sain vasta loppukuusta tämän asian puheeksi :D.

      Poista
  12. Onnittelut lehtijutusta, hieno juttu! :-D

    VastaaPoista
  13. Tuosta yli ihanan lehden kautta löysin blogisi, ja tykkään kovasti postauksistasi ♡ innolla aina odottaa milloin tulis uusia postauksia! Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten hieno juttu Ani! Kiitos paljon ♥ Ja olet hyvin tervetullut lukijakseni. Kommenttisi lämmitti niin kovin mieltä, että oikein sen miehelleni luin ääneen :D.

      Poista
  14. Hieno juttu kaima! <3 Kyllähän se oli hauska löytää ystävä kuva ja juttu lehdestä. =) pongasin sen heti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥! Olikin tosi kiva päästä yllättämään tuttavapiiri :D. Kyllä sitä tiesi, että monet ko. lehteä lukevat.

      Poista
  15. Upea juttu! Onnittelut <3
    Mielenkiinnolla jään odottelemaan mikä aarre pirttiin on saapumassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ♥
      Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, niin aarre saapuu pirttiin ihan pian! :)

      Poista
  16. Vautsi! Pitääpä ostaa tuo lehti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan sinua! ♥ Nyt taidat olla jo myöhässä. Uusin lehden numero on tainnut jo vallata paikan lehtihyllystä ;).

      Poista
  17. Aivan mahtavaa!!!! Onnea <3 kyllä teidän koti voisi olla useamminkin lehdesse, sen verran kaunis <3

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.