torstai 16. heinäkuuta 2015

Part of Inspiration

Toukokuun lopulla tässä postauksessani hiukan jo vihjailinkin, että jotain kivaa muutosta on tapahtumassa osoitteenvaihtumisen lisäksi blogissani. Joku onkin mahdollisesti ehtinyt asian huomatakin, mutta kerron sen nyt täälläkin: Lumimäellä on ollut siis jo toukokuusta lähtien osa Indiedays Inspiration -familyä. Tämä on kyllä mielettömän kiva juttu niin blogille kuin minullekin. On todella upeaa, kun oma pieni blogi saa näin kivaa tunnustusta! :) 

Ilmoitus tästä asiasta täällä blogin puolella onkin vähän jäänyt, ja osasyynä myös hetken odottelu Indiedaysin bannereiden saamista blogiini. Nyt kuitenkin kaikki on näkyvillä blogissanikin, vaikka jo toukokuusta lähtien blogia onkin siis voinut seurata Indiedaysinkin kautta. 
Minut esittelytekstini kanssa löytää muuten täältä.

Jään hyvin mielenkiinnolla odottamaan mitä kaikkea uutta tämä jäsenyys=perhe tuo tullessaan. Tuntuu hyvin mukavalta olla osa tätä yhteisöä ja tuntea myös kuuluvansa johonkin ♥.


[ Kuva Instagramistani. ]

Sopivaan saumaan tuli myös Indiedays-portaalin lukijatutkimus, joka on meneillään vielä muutaman viikon ajan. Tutkimuksella kartoitetaan millaista sisältöä blogien lukijat toivovat ja mikä blogeissa (esim. omassani) teitä kiinnostaa eniten. Toivoisinkin, että kävisitte vastaamassa siihen, ja vastailu kestääkin ainoastaan noin 5 minuuttia. Olisin kiitollinen, jos voisitte myös antaa palautetta omasta blogistani, sillä siten voisin kehittää tätä teille suotuisaan suuntaan ;).
Vastaamalla kysymyksiin osallistutte samalla myös arvontaan, jossa palkintona on kolme 100 euron arvoista lahjakorttia ja 30 kauneustuotepakettia.

Lukijatutkimukseen pääsee mm. tästä, jos et jo bannerin kautta siihen mennyt.

P.S. Kaikki tutkimukseen annetut tiedot käsitellään anonyymisti, eikä niitä käytetä markkinointiin tai luovuteta kolmansille osapuolille ilman vastaajan suostumusta. Yhteystietoja käytetään ainoastaan mahdollisen palkinnon toimittamiseen.

ILOISTA TORSTAITA!

30 kommenttia:

  1. Arvasinhan minä tämän 😉 Isot Onnittelut! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Hauska kuulla, että uumoilit ihan oikein :D Kiitos ♥

      Poista
  2. Onnittelut, olet paikkasi ansainnut! <3 :-)

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Niin on!! Kivaa päästä samaan perheeseen sinunkin kanssa Laura ♥

      Poista
  4. Oii, kiva kun olet mukana Indiedays-porukassa♡♡♡ Hieno juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon "blogisisko"! :D Tämä on kyllä tosi kiva homma.

      Poista
  5. Ihanaa, että pääsit mukaan, iloitsen puolestasi, blogisi on yksi lemppareistani!

    Leppoisaa torstaita sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos sanoistasi Sari ♥ Arvostan niitä todella paljon! :)

      Poista
  6. Hienoa! Kovasti onnea, olet ehdottomasti ansainnut paikan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kommentti oli todella ihana lukea! Kiitos paljon ♥♥♥

      Poista
  7. Heippa! Blogissani on sinulle jotain :) http://ruttu-nuttu.blogspot.fi/2015/07/arvonnan-voittajat.html

    Terveisin:
    Mutturallan Annika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin jo kurkkaamassa. Kiitos Annika ihan hurjan paljon! Tämä oli ihan mielettömän ihana yllätys ♥♥♥ Olo on mitä onnekkain! Mailia laitettu tulemaan :)

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos paljon Katri! Tämä oli kyllä niin hieno juttu ♥

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.