keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Perhosia ynnä muita


Kevään ensimmäiset perhoset bongattu Lumimäeltä! Ihanaa :D
(Vaikkei kaikki lumet edes ole vielä sulaneet...)
Tai 'ihka eka' bongattiin keskimmäisen kanssa kyllä jo huhtikuun puolella muutama päivä ennen vappua.
Se vuoden ensimmäisen perhosen näkeminen on jotenkin aina yhtä riemastuttava tapahtuma. Siitä aina tietää, että kesä on ihan nurkan takana 
- ja mikäs sen parempaa ;).

Muitakin mukavia luontojuttua olemme saaneet viime aikoina seurailla; suurimpana toki aina joutsenten saapuminen joelle (jo kk sitten), mutta myös kuovien ja uusimpina tulokkaina pihapiirissämme hauskan töyhtöhyyppäpariskunnan seuraaminen. Kuopuskin viihtyy ikkunan vieressä pihalla hyppiviä otuksia katsellen ja suu sekä silmät pyöreinä huutelee "ti-tyy" ja "oh-hoh". Pienen riemua ja ihmetystä on niin mukava katsella.
(Eikä yhtään harakkaa tai muuta ti-tyy:tä saisi jäädä välistä! :D )

Hauskasti sattui tässä muutamia päiviä sitten kun juuri lasten kanssa katselimme suurta räkättiparvea pihalla. Yhtäkkiä nimittäin pyrähti koko rastassakki lentoon kanahaukan heitä hätyytellessä. Eipä ollut meillä ikkunan vieressä katsojilla ja haukalla kuin muutama hassu metri välissä. Ja ihan suoraan silmien edessä. Oli kyllä huikean upea kokemus! Ikinä en ole haukkaa noin lähellä nähnyt livenä/luonnossa.

Eilen ja jälleen tänään bongattiin pihalta myös sepelrastas (onko tuttu?), jota en muista aiemmin nähneeni. Tai en ainakaan tunnistanut (hiukan erilainen on kuin mustarastas). Piti tuo rastaslaji ihan googlettamalla etsiä. Harvinainen laji onkin kyseessä, kun niitäkin on Wikipedian mukaan vain 100-200 paria Suomessa (Lapissa) ja elinympäristönä tunturit sekä vaarat. Muuttoaikoina voi tosin tavata kivikkoisilta alueilta - eli esimerkiksi nyt sitten vaikkapas meän leikkimökin viereiseltä kivikasalta :D.

Ikä se alkaa näemä minuunkin vaikuttaa kun lintujakin jo tähän tapaan tulee seurailtua. Miehelle jo vinkkasinkin (puoliksi leikilläni) sää/eläinhavaintomuistikirjan ostamisesta :D.

Vappu meni meillä kotoillessa ihan oman perheen kesken, kun perinteinen vappuseura (ystäväperhe) sairastui. Simaa saimme juotua ja munkkeja sekä muita herkkuja syötyä kyllä yllin kyllin. (Sehän me kyllä osataan ilman seuraakin :D.)
Toisaalta kotivappu vailla sen kummempaa ohjelmaa oli ihan mukava niinkin ja saimmehan hyvin aikaa käytetyksi keskimmäisen synttärivalmisteluihin.
Toki mies käytti lapsia kaupungilla katsomassa vappupäivänä perinteistä kulkuetta - ja itse puolestaan hyödynsin tuon rauhallisen hetken ja tanssahdin imurin/luudun kanssa kotosalla ;).

Keskimmäisen synttäreitä tosiaan juhlittiin viime sunnuntaina ja koitan saada kuvia tänne blogiinkin teille kemuista nähtäville. Instagramin seuraajat saivatkin viime viikolla hyvän vinkin mihin teemaan se tämä tuore 6-vuotias poikamme oikein päätyikään... :D (Hiukan haastetta mulle, mutta oikein kivat ja kivannäköisetkin juhlat aikaan saatiin lopulta!)


Hiihtoloman aikaan ostamani Annon puinen sieni löysi muuten lopulta paikkansa huonekuusimetsästä eteisestä, josta tämä näkymä siis tuonne meidän "kodinhoitohuoneeseemme" on (josta kuvia siis tällä kertaa perhosjulisteen inspiroimana). Ehkä himpun verran syksyistä, mutta kyllä näitä katselee kesän täällä eteisen puolella :D.

Eipä mulla muuta kuin aurinkoisia kevään jatkoja jokaiselle täällä piipahtavalle!
Kiireitä on koko kuu täynnä, mutta koitan aina väliin tännekin ehtiä.

Haleja jokaiselle!

18 kommenttia:

  1. Upea tuo perhostaulu<3
    Kuusimetsäkin on lumoava sienineen!
    On kyllä huippua tämä aika ja kesä, täälläkin eka perhonen muuten bongattu;)

    Leppoisaa loppuviikkoa sinne<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Taulu on Ikean ja tykkään kovin itsekin ;)
      Niin se kesä tulee - tänne pohjoiseenkin ♥♥♥ Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  2. Kaunista ♡
    Heh... minulla oli viime vuonna kalenteri, jossa oli jokaiselle päivälle säätietojen paikka. Arvaappa löytyykö säämerkintöjä monenkaan päivän kohdalta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥
      Juu, ei varmaan tulisi tosiaan joka päivä kirjoiteltua, mutta josko syksyisin ja keväisin lintu/eläinhavainnoista ja vaikka jäiden lähdöstä ja lumen tulosta :D Ehkä sitten joskus!

      Poista
  3. Mukava lukea teidänkin kuulumisia! ♡ :-) Kyllä se vain on kiva seurailla luonnon merkkejä kesän saapumisesta, itselläkin tullut myös lintuja bongailtua.. ;-) Ja niin ihanan lämmintäkin jo ollut! :'-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna ♥ Kyllä mie täällä oon, mutta harvakseltaan ehtii kameran kimppuun / koneelle.
      Ihana kun kesä tulee! Kaikki heräilee - niin minä itse kuin luontokin :D

      Poista
  4. Ihania kuvia ja teillä on niin kaunista :)

    VastaaPoista
  5. Jälleen kerran ihania kuvia :) Katsoin ensiksi tuota lammastyynyä oikeaksi lampaaksi!!! Hih, niin hyvin maastoutui lampaan pää tuonne tuoliin :D

    Mukavaa torstaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! :D Ihan naurahdin ääneen tuota lammaskommenttia. Miten mahtavaa oliskin! ;)

      Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  6. Ihana tuo perhostaulu <3 Iki ihana! :-)

    Ja voi nämä kuvat... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikeaa tuo ihanainen taulu on :). Olen saanut sen muutama vuosi sitten joululahjaksi äidiltäni :) Todella kaunis kyllä!
      Ja lämpöinen kiitos sanoistasi ♥

      Poista
  7. Kauniita tunnelmia ♥ Meillä mies tunnistaa lintuja, minä en- mutta kaikenlaiset "kevään eka" havainnot ovat kyllä ihania! Ja niitä on onneksi taas ehtinyt tehdä harva se päivä. Oikein mukavaa viikonloppua teille ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥
      Mie olen meillä lintuasiantuntija, mutta mies sitten taitaa kalahommat ;)
      Ja niin totta: mitä vain keväällä ensimmäisiä juttuja tapahtuukaan, niin kaikki aina yhtä kivoja. Kesän tuloa ei taida voittaa mikään!

      Ihanaa viikonloppua teillekin ♥

      Poista
  8. Tosi ihanan näköistä <3 Niin kaunis tuo taulu ja muutenkin kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kauniista sanoistasi ♥ Tuli tosi hyvä mieli :)

      Poista
  9. Ihania kuvia, kaunista. Hauskasti tuo lampaanpäätyyny tuossa taljan päällä. Nopeasti katsottuna näyttää, että se on hyppäämässä tuolilta alas :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! No ihan totta :D Itse sitä ei osannut ajatellakaan, mutta nyt kun sanoit niin aika hassuhan se on.
      Ihanaa viikonloppua ja kiitos kommentistasi Kati! ♥

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.