tiistai 7. huhtikuuta 2015

Pääsiäisterkut


Niin se pääsiäinen meni ja blogikin piti samalla hiukan lomaa.
Arki jatkuu jälleen ja ehkä hiukan lomalla käsistä karannutta herkutteluakin täytyy hillitä.
Pääsiäisenä kuitenkin lehtien ja blogimaailman herkulliset kakkukuvat saivat minutkin inspiroitua juustokakun tekoon. Kakun tein vähän niin kuin omasta päästä ja niinhän siinä kävi, että turhan vähäiseksi kakun mauksi valitsemani mangon maku lopulta jäi. Päädyin sulattamaan sekaan vielä valkosuklaalevyn ja laittamaan mukaan myös sitruunaa makua pelastaakseni. Loppujen lopuksi kakun maku jäi edelleen makuuni hiukan liian laihaksi, mutta onneksi keksipohjan ja suklaakoristusten makuun voi aina luottaa, ja ne paikkasivatkin kakun makua kokonaisuudessaan erinomaisesti ;).


Täällä on tapana virpoa vasta lankalauantaina, ja niinpä meiltä lauantaina liikenteeseen lähtikin iloinen kolmikko: kaksi munamiestä ja yksi ämmä.
Keskimmäinen halusi vielä tänäkin vuonna olla munamies, vaikka pituus alkaakin hiukan tulemaan vastaan tässä roolissa :D - ei oikein tuota tyynyvarustusta ihan niin paljoa voi laittaa kuin olisi oikeasti tarpeen. Ehkä ensi vuodeksi keksitään jotain uutta hänelle sitten. Pienin muru oli jotenkin niin hellyyttävä kun hänelle vaatteita laitoimme. Toinen seisoi niin tyytyväisenä ja maltillisena paikallaan pukemisen ajan. Pienin ehti virpomiskierroksen aikana kaatua/kompastua useamman kerran, mutta onneksi laskeutuminen oli "turva"tyynyn kanssa aina hyvin pehmoinen ;). Virpomassa käytiin naapureillamme, mummoloissa, isomummolassa ja parin ystävän luona. Kyllä oli lapsilla ilon päivä!

Viime vuoden pääsiäisen munamiehiämme sekä ämmäämme pääset kurkkaamaan tästä. Sieltä muuten näkee hyvin viime vuoden lumitilanteen, joka on hiukan eri kuin nyt. Toki tänä vuonna pääsiäinen olikin kyllä aiemmin, mutta kyllähän tuota lunta täällä on hurjan paljon.


Sunnuntaina järjestin kahdelle vanhimmalle perinteisen pääsiäismunaetsinnän. Se on kyllä ihan joka vuosi takuuvarma hitti ja niin odotettu juttu.
Joka vuosi hiukan muuntelen munanetsintää ja teen siitä ikään kuin "ikää vastaavan". Esimerkiksi viime vuonna lukutaitoiselle eskarilaisellemme kirjoitin sanavihjeet, mutta tänä vuonna tälle ekaluokkalaiselle hiukan vaikeutin ja neiti päätyikin pohdiskelemaan matikan laskujen (vastauksista muodostui uudet sanavihjeet) ja pienten kirjoitetettujen sanallisten arvoitusten/ohjeiden kanssa. 5-vuotiaallemme olen jahdin järjestänyt vielä pelkin kuvavihjein.

Pääsiäiseemme mahtui niiden kaikkien herkkuruokien, kaiken kivan ja jännittävän puuhan lisäksi myös ihan paras seura. Oli ilo käydä tapaamassa ystäviä, ja olimme myös itse niin onnekkaita, että saimme vieraita niin kaukaa etelästä kuin pohjoisestakin. Ihanaa kun sai pitkästä aikaa nähdä rakkaita ystäviä perheineen. Kunpa tällaisia lomia olisi useammin

***
Ihanasti on aurinko nyt hellinyt meitä valollaan ja lämmöllään. Toivottavasti jatkaa samaan malliin :).
Keväistä viikon jatkoa!

20 kommenttia:

  1. Ihania munamiehiä ja yksi ämmä siellä<3
    Meilläkin on kaapissa mangojuustokakun tarvikkeet, tytär haluaa kokeilla;)
    Mukavaa, kun aurinko on meitä hellinyt, nyt tuntuukin tuulevan melkosesti!

    Kivaa keskiviikkoa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! :)
      Kova tuuli onneksi on nyt laantunut, mutta kovin harmaata ja koleaa nyt on. Kyllä se aurinko takaisin taas tulee!

      Poista
  2. Ihanat pienet virpojat! 💜
    Kiva kun kävitte koko perheen voimin virpomassa 😃

    Herkuteltua on kyllä tullut ihan liikaa, nyt takasin ruotuun!
    Meilläkin on muutamat isommat juhlat kevään mittaan tulossa, joten johonkin mekkoon olisi kiva mahtua.... 😉

    Mukavaa keväistä viikkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilo oli käydä!! ♥♥♥
      Herkuista on nyt taas kyllä vaikea luopua kun niiden makuun niin taas pääsi :D Jaiks. Onneksi meillä ei ole suurempia juhlia tiedossa, joten "rantakuntoon 20XX -projekti" jatkukoon hiljalleen :D

      Poista
  3. Voi mitkä ihanat virpojat, ihanat ilmeet!
    Upea kakku, tekisi mieli iskeä hampaat siihen :D

    VastaaPoista
  4. Ihanalta kuulostaa teidän pääsiäisloma❤️ Ja niin suloiset pienet trullit siellä, mukavaa viikkoa teille! ❤️

    VastaaPoista
  5. Suloisia virpojia ❤ tosi hauska idea teillä poikien asuissa :) Ja ihanalta näyttää juustokakku- suklaa pelastaa kyllä joka tilanteessa :) Kivaa keskiviikkopäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! ;) Ja juu, munamiehenä on pojat menneet aina tähän asti. Isommalle vain ei oikein ko. asu enää niin hyvin toimi.
      Ja totta: suklaa kyllä pelastaa joka asiassa, hih.

      Poista
  6. Voi miten suloisia trulleja teillä liikkuu!
    Ja kakku on niin herkullisen näköinen ja kevään kruunaus!

    VastaaPoista
  7. Voi vitsit, mitä söpöläisiä tyyppejä :-D
    Alkoi lisäksi tekemään mieli suklaamoussekakkua.
    Niin houkutteleva tuo sun kakku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ♥
      Minutkin sai muiden herkulliset kuvat kakun tekoon :D

      Poista
  8. Ihania trulleja ja kakkuja täällä! Nam nam :)

    VastaaPoista
  9. Ihanan näköinen kakku! Ja nuo söpöläiset trullit ne vasta suloisia ovatkin <3 mukavaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.