keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Vintin aulan ideointia


Haaveilut ja suunnitelmat vintin osalta jatkuvat. Vuorossa ideointimietinnässä makuuhuoneen jälkeen aulatila.
Tila, joka tulee olemaan koko kerroksen keskikohta - tila, josta pääsee jokaiseen vintille kaavailtuun huoneeseen/paikkaan: meidän vanhempien makuuhuoneeseen, vessaan, pieneen varastoon ja työhuoneeseen sekä tietysti alakertaan vievään portaikkoon.

Aula tulee olemaan vintille sijoittuvan vessan tavoin hyvin pimeä, sillä sinne ei tule luonnonvaloa muualta kuin kahdesta pikkupikkuikkunasta, jotka sijaitsevat eteläpuoleisen seinän alaosassa. Valosuunnittelutilaan täytyy kyllä miettiä huolella...
Lattia-, seinä- sekä kattopinnoiksi tullaan hyvinkin suurella todennäköisyydellä valitsemaan mahdollisimman vaaleita ellei jopa ihan valkoisia materiaaleja. Tapetteja tähän tilaan ei varmaankaan seinille tule. 
Haaveilen lähinnä jostain hyvin simppelistä valkoiseksi maalatusta raakalaudasta ;D.

Aulatila tulee olemaan pimeyden lisäksi myös hyvin ahdas sillä siinä ei ole kuin käytävän kohdalla varsinaisesti seisomakorkeutta. Laskevan katon alle talon eteläseinustalle olemme kuitenkin suunnitelleet jonkinmoista löhöily- ja elokuvien katselupaikkaa/nurkkausta. Joten huoneen suunnitelma onkin aika helppo kun tilaan ei juuri muuta mahdukaan; ehkäpä jokin hyvin matala sohva, paaaaaljon tyynyjä, muutama lattiatyyny, pieni sohvapöytä sekä televisio. Toisaalta eipä sitä oikein muuta kaipaakaan.

Pinterestistä hain jälleen itselleni ideakansiooni muutamia kuvia, joista saan kyllä suurta inspiraatiota aulan ulkonäön mietintään.
Haaveissa siis olisi nimenomaan mahdollisimman valoisa ja rauhallinen koko perheen rentoutumispiste, jossa kehtaisi/olisi mahdollista jopa vieraita majoittaa.

[ Löhöilypiste tulee aika vastaavasti vinokaton alle kuin tässä kuvassa. Meille ei vain kattopalkit jää harmikseni noin kivasti näkyville - joutuvat tylsästi eristeiden alle. ]

 
 
[ Näistä kahdesta edellisen kuvan tilasta voisin napata aulaamme sävymaailman, kutsuvan matalan sohvan ja kivat istuintyynyt - ja ennen kaikkea raikkauden ja valoisuuden. ]

[ Tine K Homen tarjotinpöydästä olen haaveillut jo muutaman vuoden, ja se olisikin hyvin tervetullut lisä - oikeastaan minne vain kotiimme! ]

Haaveilut jatkuvat...

[ Kuvat: Pinterest.com ]

16 kommenttia:

  1. Aivan ihania haaveiluja.... <3 näissä kuvissa niin ihanaa tunnelmaa :)

    VastaaPoista
  2. ihania säyjä kuvissa. just niitä minun mieleisiä.

    VastaaPoista
  3. Ihania inspiraatiokuvia olet kerännyt :) Värimaailma, tyyli ja raikkaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna. Kyllä näitä kuvia vain jaksaa katsella ja niiden tunnelmista tosiaan unelmoida ♥.

      Poista
  4. Aivan ihanat inspiskuvat, värit sopis meillekki ja mieki olen tuota samaista tarjotinta huokaillut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, niin sopis kyllä ihan ehottomasti teillekin!!! Menee meillä niin maut yhteen ;). Ja tuo tarjotinpöytä: voih!!!! ♥♥♥

      Poista
  5. Jep samaa pöytää olen minäkin himoinnut:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä jonain päivänä haaveemme vielä käyvät toteet - eikös vain?! :D Näin kovin toivon ♥. Kyseinen pöytä vaan on niiiiiin ihana.

      Poista
  6. I h a n a t ! Kuvat, värit, tunnelmat...ja just niiin sopivat teille! :-)
    Kyllä ne haaveet vielä käy toteen ;)
    Muuten, ei sulla pohjapiirrosta olisi laittaa näytille?

    Ihanaista loppuviikkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Kyllä näistä niin kovin haaveillaankin - eikä nämä ole edes kai ihan mahdottomia(?) :D Ehkä ne tosiaan jonain päivänä ovat totta.

      Tuota pohjapiirrosta olen miettinyt itsekin, sellaista kun ei ole. Pitäisi kömytä vintille ottamaan vähän mittoja ja piirtää jollain ohjelmalla jokin hiukan havainnollistava piirros. Joten katsotaan saanko aikaiseksi... :D

      Poista
  7. Ihana blogi sulla! Nämä kuvat todella herättää inspiraarion :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! Onneksi netistä löytää helposti näitä inspiraatiokuvia - ja saa ikään kuin omat mietteet "todellisiksi" ideakuvien avulla ;).

      Poista
  8. Joitain samoja kuvia olen minäkin valoisuuden ja selkeyden kaipuussani ihastellut :) Ihania suunnitelmia teillä yläkertaankin! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin! Valoa sitä kaipaa aina vaan ;).
      Kiitos ihanasta kommentistasi ♥.

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.