lauantai 13. syyskuuta 2014

★ Vauvakutsut ★

 

Heinäkuisista ystäväni vauvakutsuista lupasin postauksen täällä, ja tässä se nyt vihdoin tulee.
Näissä showereilla juhlittu vauvakin muuten ehti syntyä ennen tätä postausta (pari päivää sitten), eh-eh... :D


Juhlat järjestin yhdessä odottavan ystäväni vanhimman siskon kanssa. Oltiinkin melko tehotiimi :) Yllätyskutsut päätettiin järjestää meillä.
Koska vauvan sukupuoli haluttiin pitää salassa, kutsujen teemaväreiksi valittiin tulevan äidin kaksi lempiväriä: turkoosi & pinkki.
Tähtikuvio valittiin syntymän symbolina - tai oikeastaan päätöksen sinetöi kivat tähtiservetit :D


Vauvakutsuihin sopivasti (mehu)booli nautittiin vauvansosepurkeista :)
Tuunasin hiukan purkkeja pienten kakkupaperien ja paperinarun avulla söpömmiksi. Pilleihin teippasin palat tähtiteippiä.


Koska tulostin ei antanut itsestään mitään pihalle, kyhäsin kyltin pikaisesti ihan vanhanaikaisesti piirtämällä (ja toki ihan viimeminuutille meni..) ;) Kyltin liimasin pillin päähän ja tökkäsin poppareiden sekaan.


Vaikka koristelut hoidin itse, tarjottavat juhliin kuitenkin järjestettiin kutsuvieraiden kesken nyyttikestiperiaatteella. Tarjolla olikin monenmoista herkkua. Ystäväni sisko oli leiponut ihan mahtisuloisen ja täydellisesti teemaan sopivan kakun!!! 


Iltaa istuttiin, seurusteltiin, syötiin ja juotiin sekä muutama mukava leikkikin vedettiin.
Kyllä meitä kaikkia niin lapsetti eli hauskaa siis oli - ja ilman palkintojakaan ei tarvinnut voittajien lähteä.


Leikkimielisten kisailujen ja vauvalahjojen availujen ohella pääsi odottava äiti myös testaamaan vaipanvaihtotaitojaan nukella.
Kuivaharjoittelu siis suoritettu ja nyt onkin jo tosi kyseessä :D


Jokainen vieras jätti vielä terveisensä vauvalle ja syntymätietoarvauksensa (syntymäpäivä, -aika, -paino ja -pituus)  joko pinkille taikka turkoosille tähtikortille sen mukaan kumpaa sukupuolta vauvan arveli olevan. Mielenkiinnolla nyt kuulisin kuka osui lähimmäksi oikein :D

Toivon kovin, että tuolloin vielä tulevalle mammalle nämä yllätyskutsut olivat mukavat ja mieleenpainuvat

28 kommenttia:

  1. Olipas herkun,näköiset babyahowerit!!,:) huikeat on aina odottavalle tuollaiset juhlat, itse,ainakin tykkäsin todella paljon kun ystäväni järkkäsivät minulle salaa kutsut.<3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saikku! Ja niin tottavie olivatkin :D Olen iloinen kun pääsin kutsuja suunnittelemaan ja toteuttamaan ystävälleni. Itselleni ei ole koskaan vauvakutsuja järjestetty (en ole osannut odottaakaan), mutta onneksi olet nyt päässyt osallistumaan isommallakin roolilla ystävieni juhliin ♥

      Poista
  2. Kivoja tuollaiset kutsut!
    Kaunis kattaus ja herkku syötäviä:)
    Mukavaa iltaa sinne naapurikuntaan<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ♥ Ja niin on! Näistä kutsuista ei kyllä saa kyllikseen. Vauvajuhlat ovat aina niin ihania!

      Poista
  3. Vitsit, miten kivat :)
    Minun pitäisi nyt järkkäillä helmikuussa syntyvän kummi-ipanan äidille kutsut ja tästä sai kyllä ideoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elisa :) Hyvä, jos löytyi jotain ideoita. Kiva kuulla aina palautetta ♥ Voin sinulle kertoa, että järjestin vasta myös toiset vauvakutsut, joten niistä tulossa myös postausta. Ehkä niistä saat myös jotain ideoita "omillesi" ;) Kutsuja on totisesti mukava järjestää.

      Poista
  4. Hurmaavat vauvabileet ja kivat ideat kattaukseen!
    Värit myös pirteät ja raikkaat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Susanna ♥♥♥ Värit olivat kyllä ihan nappiin ystäväni tuntien ;)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Näitä oli ilo suunnitella ja toteuttaa :)

      Poista
  6. Upeat kutsut teillä olleet! Ja niin mahtavia yksityiskohtia koristeluissa :-) Varmasti oli mieleenpainuvat bileet kaikille :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Minna ♥ Mukava aina saada palautetta omista puuhista, hih. Kyllä varmasti jokaiselle jäi kutsuista kiva muisto ja hymyllä niitä vielä vuosia eteenpäin muistellaan :)

      Poista
  7. Voi ihanuus mitkä kutsut!! Tuollaiset minäkin olisin halunnut silloin, kun vuonna papu lapsiani odotin! Ihana ystävä olet ystävällesi, kun jaksat tälläiset järjestää!
    Käyhän vierailemassa myös minunkin blogissani ja osallistu samalla myös arvontaan!
    http://villejalupiineja.blogspot.fi/2014/09/arvonta.html#comment-form

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Marita olet! ♥ Kyllähän tällaiset kutsut ihan varmasti ovat viimeisillään odottaville äideille melko mukava juttu :)
      Ja kiitos sanoistasi. Rakkaalle ystävälle tällaiset on ihan mahdottoman kiva järjestää - suuri kunnia oikeastaan ;)

      Kiitos vierailukutsusta! Tulen heti ;)

      Poista
  8. Olipa mukavaa löytää blogisi! Liityinkin heti lukijaksi :) Lämmintä syksyä toivottelee "Puutalon elämää"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih! Olipas ihana uutinen ♥ Olet lämpimästi tervetullut :)

      Poista
    2. Kiitos <3 ja tervetuloa myös meille kyläilemään :D www.puutalonelamaa.blogspot.com

      Poista
    3. Kiitos kutsusta! Tulen oikein mielelläni :)

      Poista
  9. Vau todella pirteät värit, musta toimii hyvänä tehosteena. Mutta mitä ihmettä olet saanut purkin kansiin pyöreän todella siistin reijän, miten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavasta kommentistasi! :) Valkoisella pohjalla pinkki ja turkoosi ovat raikkaita, mutta musta tuo kyllä sitä lisäsärmää. Juurikin tehosteena toimii mahtavasti ♥
      Mies teki reiät purkin kansiin. Ensin 3mm:n poranterällä aloitusreiän ja sitten jatkoi kartioporanterällä isomman reiän.

      Poista
  10. Voi kuinka ihanan näköiset kutsut olet taas järkännyt!! <3 <3 Kyltti poppapurkissa on ylihauska, ja muutenkin niin kivoja yksityiskohtia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Heli! ♥♥ Juhlia on niin mukava aina järkkäillä :)

      Poista
  11. Voi miten ihanat juhlat olet järjestänyt!!! Kyllä oli varmasti mieluisat myös tulevalle äidille!!! Niin kauniita ykstyiskohtia, ah!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä luulen, että olivat mieluiset ;)

      Poista
  12. Yhdyn edellisiin kommentoijiin, ihanalta näyttää!
    Tosi ihanan raikkaat värit nuo turkoosi ja pinkki yhdessä - melkein muuten oli meidänkin kesäiset rippijuhlat samoissa sävyissä, mutta sankari vaihtoi toista teemaväriä viime metreillä ;)
    Kivoja tuollaiset juhlat kyllä! Tarjottavatkin näyttää maistuvilta, niin suloinen tuo kakkukin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Väriyhdistelmä oli kyllä mahtis :) Kakku oli kyllä tosi taitaen tehty. Aivan mielettömän söpö ja niin hyvääkin oli!

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥