torstai 21. elokuuta 2014

Erilainen kakku


Niin se kesä (ja helteet täällä) ikään kuin loppui(vat) esikoisen koulun alkuun. 
Täytyy myöntää, että tähän arkeen palautuminen on kyllä hiukan oman aikansa ottanut ;) Kyllä niihin kesän hitaisiin aamuihin tottui!
(Mutta ei voi valittaa; saadaan nukkua sentäs ysiin kun neidillä koulu alkaa vasta klo10.)


Palatakseni ainakin vielä kerran kesän aikana tapahtuviin tekemisiimme, niin kerrottakoon ainakin heinäkuussa ystävälleni järjestetyistä vauvakutsuista hiukan.
Yllätyskutsut pidimme meillä ja niistä on tarkoituksena vielä vilauttaa muutama kuva erillisessä postauksessa.

Ystävälleni kokosin lahjaksi vaippakakun. Teinkin muuten sellaista ihan ensimmäistä kertaa ja olinpa yllättynyt kuinka kauan 88 vaipan rullailu vei aikaa :D Hehe! Koko työ (vaippojen rullailu, asettelu, kakun koristelu) kaikkineen oli kyllä oikeinkin mukavaa tällaiselle kaikenlaisesta näpertelystä pitävälle ;)


Lahjaan ompelin pehmonorsun omalla kaavallani, jonka sisään sujautin kulkusen. Kärsästä onkin vauvan helppo norsua sitten heiluttaen helistellä ♥ Mukaan kakkuun kiinnitin myös kaksi virkkaamaani tuttiketjua, keramiikkakurssilla tehdyn pupukoristeen ja tutin.
(Näistä paremmat kuvat ylimpänä postauksessa.)
Kakkuun osallistui lisäkseni odottavan ystäväni sisko jakamalla kanssani vaippojen ostokulut :)


Tyttärelleni annoin täydet vapaudet piirtää korttiin kuva odottavalle äidille. 
Aika hauska kortin kuvasta tulikin! :D Mielestäni tuo nostettava puseron helma oli hieno idea.
Vauvakin masussa hymyilee niin että suupielet ulottuvat ihan silmiin asti ;)


***
Puuh. Tästä kai alkaa kesän aikana kasaantunut postaussuma pikkuhiljaa hajoamaan ;)
Ette arvaakaan kuinka tämän postauksen kirjoitus otti koville. Haha! ;) Jotenkin kirjoitus on tönkköä; olen ihan ruosteessa!
Ja saa nähdä milloin saisin seuraamieni blogien kesän aikana tehdyt sadat postaukset selailtua/luettua lävitse. Miten te ihmiset kaiken sen helteen keskellä olette jaksaneet / ehtineetkin ♥♥♥ :D

Mutta nyt ei muuta kuin mukavaa alkavaa viikkoa jokaiselle!
Toivottavasti ei ole kovin moni blogiani kesähiljaisuuden vuoksi hyljännyt

24 kommenttia:

  1. Eipä sitä noin vaan hylätä hyvää blogia, joten täällä ollaan ;) kaunis kakku ja upeat nuo tekemäsi jutut. Mulla olis tänään sama touhu edessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Olet ihana ♥ Eikös vaippakakkujen teko olekin kivaa?! :D

      Poista
  2. Täällä onkin jo kaipailtu! :-) Ihana kakku, ja ihan huiput askartelut, etenkin tuo kortti! :'-D Kyllä on herätyskelloon totuttelu ottanut koville täälläkin........

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Ihana kun kaivataan! ♥ Ja kiitos paljon ;)

      Poista
  3. Ei olla hylätty :) Hienon kakun ootte väkerrelleet ja ja tosi söpö tuo norsu ja muut jutut. Kortti on ihan mainio, tuli ihan hymy huulille :D

    VastaaPoista
  4. Kiva lahjaidea, niin suloisia juttuja olet tehnyt. Tytön tekemä on kortti on aivan ihana.
    Sara

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! :) Tulee niin hyvä mieli lukea näitä kommenttejanne.

      Poista
  5. Ooo, ihana kakku <3 Ja ihan suloinen tuo kortti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! ♥ Kyllä lapsilta tulee hienoimmat kortit ja parhaat ideat :D

      Poista
  6. Suloinen vaippakakku ja hauska kortti, tervetuloa kurkistelemaan blogiani =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Titta! Ja kiitos myös kylästelykutsusta. Täytyy tulla piipahtamaan :)

      Poista
  7. Voi kuinka söpö kortti ja kakku! :)

    VastaaPoista
  8. Onpas ihania askarteluja niin äidiltä kuin tyttäreltäkin <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kaunis kiitos! Askartelujutut ovat kyllä niin lähellä sydäntä ;)

      Poista
  9. <3 Kiitos <3 Tämä oli kyllä niin ihana yllätys!

    Halein, Mirva ja Masu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä rakas ystävä!! ♥♥♥ Kaikella rakkaudellahan mie vain ;) *halitus*

      Poista
  10. Aivan ihana lahja ja mukana itsetehtyä = täydellinen! Silloin kun minä lapsia sain niin ei vielä ollut vauvakutsuja ja noin ihania lahjoja! Vaippapaketti tuli vauvankatsonta -reissulla ihan Pampersin kuorissa. :) Muutenkin kattelin nyt teidän kesäkuvia ja voi kuinka kauniita juttuja teillä on; Hieno toilettikin! Mukavaa saapuvaa syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Piia kaikista mukavista sanoistasi! :) Ja tosiaan: kaipa nämä vauvakutsut ovat yleistymään päin olleet tässä vasta muutaman viime vuoden aikana. Ei ole siis minullekaan koskaan järjestetty - vaikka en kai ole osannut kaivatakaan ;) Ihana on kuitenkin itse ollut järjestää hyville ystäville ♥

      Poista
  11. Ihana kakku, kaikkine pienine yksityiskohtineen! <3 ja minkä suloisen kortin L onkaan taiteillut, äitinsä tyttö selvästi :)
    Ja kyllähän sinä tiedät miten me saadaan sullekin vielä ne vauvakutsut pidettyä... <3

    Oikein ihania elokuun viimeisiä päiviä teidän perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ystäväni! ♥ L on kyllä mestari mitä näihin korttikuviin tulee ;)
      Ja haha! Taitaa olla niin, että tämä itse kutsujen järjestäminen on se minun juttu enempi :D Ikään kuin verrattavissa siihen millä puolen kameraakin aina tahdon olla... ;)

      Lämpöisiä ja aurinkoisia elokuun viimepäiviä teillekin! ♥♥♥

      Poista
  12. Ajattelinkin juuri, että jokohan hoo on palannut taajuudelle! :D minä tykkäsin kesällä ihan kivasti postailla, kun kesäillat meni kuitenkin tässä kotinurkissa lasten unta valvoen.. Mutta nyt näiden asuntotouhujen kanssa menee niin paljon aikaa, että postausideoita on ihan liikaa jonossa.. Mutta kiva kun palailit! Minullakin on mennyt varmasti kymmenittäin ihania ja inspiroivia postauksia ohi lempiblogeistani..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! ♥ Ihana kun odotellaan jo ;) Hitaasti, mutta varmasti täältä tullaan. Voi kun niitä tunteja vuorokauteen olisi edes yksi enemmän - nimenomaan tänne iltaan :D Mullakin tuntuu postausten kanssa etten oikein saa mistään aloitettua - niitä on niin monta jonossa jälleen.
      Mulla on lähes kahden kuukauden ajalta kaikki blogit lukematta, joten en osaa vielä edes sanoa milloin saan kaikki "kahlattua" lävitse. Täytyy varmaan priorisoida ja katsoa tarkemmin vain teidän rakkaimpien jutut :D
      Onneksi on sentään Instagram, jossa saan edes pienen palan kurkittua teidän elämiinne päivittäin ;) Hih!

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥