keskiviikko 27. marraskuuta 2013

First month

Nyt ollaan jo kuukauden ajan saatu tutustua uuteen tulokkaaseemme.
23. lokakuuta siis saimme pienen prinssimme - samana päivänä kun Cambridgen prinssi George kastettiin Englannissa.
26. päivä lokakuuta kannoimme pikkuisen kotiimme - juuri sopivasti pikkupakettina isosiskonsa 6v-syntymäpäivänä.
(Kun vuonna 2009 sain ensimmäisen poikamme, pääsimme kotiin äitienpäivänä.)
 
 
Hirmuisen suloinenhan tämä uusin(kin) pienokaisemme on.
Eikä enää niin herkkäkään kuin oli ihan alussa.
Vaipanvaihto siis ei ole enää yhtä huutoa vaan toinen on jo selvästi tottunut hetken olemaan ilman niitä lämpöisiä ja turvallisuudentunnetta lisääviä vaatteitakin, hih.
Huomionkipeämpi kuitenkin on kuin isosisarensa, mutta se suotakoon hänelle :)
Poika nukkuu ja syö edelleen oikein hyvin. Vatsavaivojakaan ei ole liiemmin ollut. Mitä nyt pienoista paukuttelua välillä ;)
Mutta itkeä niistä ei tarvi. Ja siis näinhän se meneekin: kun ilma tulee ulos, ei vatsaa kipristä kipeästi.
Yöt menee todella hyvin. Nukkumista oikeastaan aika tasaisesti joka yö 5+4 tuntia. Eli siis yhden syötön taktiikalla mennään yöt. Ilta toki on melkoista tissitankkailua, mutta hyvinpä sitten nukutaankin kun on kiintiöt täynnä
sekä maitoa että äidin rakkautta ja turvaa
Päivät kuluu hirmuista vauhtia ja poika kasvaa oikein kohisten.
Ensimmäisen kuukauden aikana on painoa kerätty jo himpun reilun kilon verran ja pituuttakin on tullut jo reilu 3 senttiä.
Ensimmäiset hymytkin on jaettu, vaikkakaan kovin herkässä ne eivät ole.
Olo on jo osittain haikea - pikkuvauva-aika menee aina niin nopsaa!
 Vieraitakin meillä on (- kuvistakin päätellen) käynyt pienintä miestämme ihastelemassa.
Kiitos teille jokaiselle meitä muistaneille suloisista paketeista! 

***
Mutta nyt takaisin nuuskuttelemaan pikkuista... :)
***

P.S. Postauksia olisi jonoon asti, mutta kuvaaminen on nykyään hiukan haastavaa. Varsinaista valoisaa aikaa on jotain nelisen tuntia ja sekin hujahtaa monesti ohitse ihan muissa jutuissa. Josta sitten pääsemmekin sujuvasti seuraavaan kohtaan:

P.P.S. Pikkusisko sai ylipuhuttua minutkin mukaan Instagramin ihmeelliseen maailmaan muutama päivä sitten. (Olenko ihan jälkijunassa tässäkin asiassa?!?) Ja hyvä, että sai! Taitaa toimia mulla ne päivitykset vähän paremmin siellä kuin täällä. Tai ainakin alku on lupaava ;)
Täältä minut löytää.

P.P.P.S. Kaikki kokeilemani hyvät nimet olivat jo varattuja... eikä ääkkösiäkään huoli. Joten parempia (kuin "hoo83") käyttäjänimiehdotuksia otetaan vastaan :D Käyttäjänimi vaihdettu. Uusi on: ho0_ (viimeinen 0 on nolla)
 
EDIT 3.12.2013
Piti tulla vielä päivittämään nämä suloisuudet:
Baby's First Christmas -koriste saatiin pikkujoululahjana tontulta.

9 kommenttia:

  1. Ihania paketteja teille todella on tullut. Onko mitään ihanampaa kuin nuo pikkuruiset vaatteet.

    VastaaPoista
  2. Saga: Niin totisesti! Kaupat pullollansa toinen toistaan suloisempia pikkuvaatteita - oih-voih! Niitä olen aina salaa käynyt ihastelemassa vaikka ei ole ollutkaan itsellä juuri silloin ko. koon käyttäjiä ;)

    VastaaPoista
  3. Paljon Onnea pikkukääröstä! Ihania vaatteita kuvissa. Tässähän tulee ihan vauvakuume =))

    VastaaPoista
  4. Onnea pikkumurusta, mikä suloisuus!!!
    Mukavaa viikonloppua teille ♥

    VastaaPoista
  5. Maria: Kiitos paljon :) Krooninen vaiva to vauvakuume, heh. Pikkuvaatteet ja vauvajutut on vaan niin ihania aina! ♥ P.S. Nähdäänköhän tänään samoissa juhlissa? :D

    Micu: Kiitos, kiitos! ♥

    VastaaPoista
  6. Onnea pienokaisesta! ♥

    Omassa työssä päivittäin on tekemisissä vauvanvaatteiden parissa ja välillä miettii miksei meille aikuisillekin tehdä niin sööttejä. :D

    VastaaPoista
  7. quu: Kiitos kaunis! :) No sanos muuta: vauvanvaatteet ovat kyllä vertaansa vailla ♥

    VastaaPoista
  8. Oiii, onnea pikkuisesta (anteeksi, kun vähän myöhässä onnittelen, mutta halusin joka tapauksessa onnitella) ♥♥♥ Ja kuinka suloisia juttuja kuvissa:)! Vauvanvaatteet on kyllä niin söpöjä!

    VastaaPoista
  9. Viivi: Kiitos paljon onnentoivotuksistasi! :)

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.