torstai 1. joulukuuta 2011

Oma "joulukalenterini" alkaa vasta näin iltamyöhällä... :D
(Varmaankin tämä luetaan vasta huomenna, mutta olkoon sitten extraluukkuna!)
Ajatuksenani oli, että pitäisin tänä vuonna blogissani jonkinlaista joulukalenteria.
Aiheideoita minulla kyllä on, mutta toteutuksen kanssa voi tulla jotain säätöä olemaan...
Mutta parhaani yritän, että joka päivä (jossakin vaiheessa vuorokautta) tulisi edes pieni postaus julkaistuksi.
Antakaa armoa, jos nämä menee aina näin myöhäiselle...(!) :D


Sain tänään ennenaikaisen joululahjan mieheltäni.
Ihan mahtavaa!

Tässä se sitten on
(Muita värivaihtoehtoja olisi ollut punainen ja hopea.
Koska aiempi kamerani oli hopea ja punainen ei ole oikein minun juttuni, 
päädyin tyylikkääseen mustaan.)

Vanha kamerani, jolla olen tähän asti kuvaillut, on Canon Digital Ixus 30.
Pienellä kaiholla jätän vanhan ystäväni,
sillä yhteistä aikaa (niiiiin monia reissuja yms.) on koettuna jo peräti 8 vuoden ajalta. Akku siinä alkaa jo olla melko(!) kehno ja muistikortti melkoisesti pienempi mitä uuteen sain (8GB -> sillä jo kuvaileekin hyvän määrän!).
Valokuvausnappikaan ei oikein enää tahdo pysyä,
vaan tahtoo aina itsensä vaihtaa videokuvaukselle.
Että näin. Mahdollisesti uudelle kameralle olikin jo tarvetta :D
Meiltä löytyy kyllä myös ihan kunnon digijärjestelmäkamera (mieheni harrastus) ja erilaisia objektiiviputkiloitakin yms., mutta itse pidän kuvaamisesta ihan peruspokkarilla. Ehkä sitten joskus vaihdan järkkäriin kun lapset eivät ole enää niin pieniä ja aikaa parempien kuvien ottoon on.
(Tuleekohan semmoista aikaa koskaan??)
Tällä hetkellä kuitenkin pärjään ihan hyvin pokkarikameralla.
Tärkeimpinä asioina kameraltani vaadin:
A. se on tarpeeksi pieni kulkemaan helposti mukana
B. sillä saa lapsista arjen keskellä hyviä kuvia
C. voin kuvata hyvälaatuista videota
D. saan kunnollisia makrokuvia miniatyyreistäni.

Nyt vain kovasti toivon, että uusi kamerani jaksaisi kanssani yhtä pitkään kuin aiempi kamerani jaksoi.
(Ja jaksaahan se yhä. Voi toimia varakamerana ja akkua- ja muistikorttiakin se voi uuteen lainata.)

***
Ja syitä miksi lahjan sain jo nyt:
1. Mieheni ei vain millään malta odottaa jouluaattoa lahjojen antamisen suhteen ;)
2. Ja lisäksi sain kuulla lahjasta jo etukäteen, joten turha sitä sitten siellä lahjakäärössä piilottelemaan kun sen voi jo hyvissä ajoin ottaa käyttöön ja saada joulukuun jutuista (tässä kaiken pimeyden keskellä) hiukan laadukkaampia kuvia :D
3. Ja lopuksi: ehkä tämä ei sitten ollutkaan varsinaisen jouluaaton lahja vaan joulunajan lahja!

MUKAVAA ALKANUTTA JOULUKUUTA!

8 kommenttia:

  1. Sain myös mieheltäni etukäteisjoululahjan tänään. Vanhan roskiksesta "varastetun" ikkunapokan. Kuka siis vielä voi väittää etteivät miehet osaa lahjoja hankkia ;). Komea ikä on kyllä vanhalla kamerallasi, toivottavasti uusi pääsee sitten samoihin lukuihin.

    Ja asiasta ihan viidenteen.. Kävelin eilen Tiimarin ohi ja bongasin sieltä edellisessä postauksessa esittelemäsi hurrikaanilyhdyt. Jo kuvissasi niitä ihastelin, mutta vitsit miten hienot oli livenä. Pakkohan se pienempi oli napata mukaan. Nyt vähän nämä yövuorot haittaa, etten ole vielä ehtinyt testaamaan livenä.

    Oikein mukavaa tulevaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  2. Onnea kivasta lahjasta!
    Heh. Sun mies on sitten vähän niinku me täälläpäin. Ihan turha ostaa aikaisin lahjoja valmiiks toisillemme, kun kumpikaan (eli mä) ei vaan yksinkertaisesti malta odottaa mitään jouluaattoa :D

    VastaaPoista
  3. Onnea uudelle kameralle! Vaikuttaa laadukkaalle pikkupokkarille!

    VastaaPoista
  4. Onnea uudesta kamerasta & pitkää yhteistä taivalta teille! ;))
    Peukut K:lle, vaimon lahjominen on aina hyvä asia!

    Kiva kun sinullakin on joulukalenteri täällä blogissasi :)

    VastaaPoista
  5. Oooo! Kylläpä sun vanha kamera on kestänyt kauan :) Onnea uudelle kameralle :)

    VastaaPoista
  6. Kiva tuo kamera ja varmasti käyttöön tulee ennen jouluakin;)

    Kuvaaminen on kivaa kans.


    Jamssi

    VastaaPoista
  7. Hanna-Riikka: IHANAN lahjan se on sinun miehesikin hankkinut ;) Lisää tämmöistä kohtelua :D
    Hurrikaanit ovat kyllä kauniit ja hinta juuri sopiva!!
    Mukavaa viikonloppua myös Sinulle!

    Maanvaiva: :D *hervotonta naurua*

    Kikka: :) sinullekin!

    Esmeralda: Kiitos kommentista! Niin vaikuttaa tosiaan! Tänään jo hiukan olen räpsinyt kuvia. Tulee ihan eri jälkeä ja melkoisen helpommin laadukasta tavaraa kuin aiemman kamerani kanssa.

    Mari: Juu, toivon todella että kamera kestäisi ihan yhtä pitkään kuin aiempi! Kiitos toivotuksista! :D K:kin luki kommenttisi, joten toivo elää, että asia meni perille!
    Ja tervetuloa seuraamaan myös omaa kalenteriani, vaikka vähän tässä jänskättää että kuinkahan saan joka päivä jotain kivaa esille ;)

    Miia: Kiitos! Yllätyin ihan itsekin kun laskin, että kuinka kauan se tosiaan on ollut jo aktiivikäytössä :)

    Jamelia: Hih! Kiitos kommentistasi. Ihan varmasti tulee käyttöön :D Eihän sitä ehkä olisi itsekään malttanut odottaa jouluaattoon asti! Mitä turhia! :D

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.