perjantai 26. marraskuuta 2010

Pakkaspäivän kunniaksi

Pakkaspäivän kunniaksi jaan meidän perheen mielestä
maailman parhaimpien pikkuleipien ohjeen.
[Huomioitavaa: aiheuttaa tietynlaista riippuvuutta ;) ]
Kolakeksit
(noin 40-50 kpl)
200 g voita
2 dl sokeria
2 rkl vaniliinisokeria
2 rkl siirappia
2 tl leivinjauhetta
5 dl vehnäjauhoja
sekä...
..oma lisäykseni; Marianne-rouhe (n.1dl). NAM!
(Keksit ovat kyllä mainioita ilmankin. Ja toimivat myös, jos lisää esimerkiksi hiukan tummaa kaakaojauhetta ja mahdollisesti hiukan turkinpippurirouhetta.)


Tee näin:
1. Vatkaa pehmyt voi ja sokeri "vaahdoksi".
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja
lisää seos voi-sokeriin.
3. Lisää taikinaan myös siirappi
(jota itse laitan varmaan noin 3 kertaa enemmän kuin ohjeessa "sallitaan").

4. Sekoita taikina tasaiseksi ja jaa neljään osaan.
5. Leivo pellillä tangoiksi, jonka jälkeen painele litteiksi levyiksi.
6. Paista 200 asteessa, aikalailla tarkalleen 15 minuuttia.
7. Heti uunista tulleina paloitellaan veitsellä viipaleiksi.

Vinkki!
Jos pikkuleivistä tahtoo esimerksiksi pyöreänmuotoisia,
ne voi muotoilla myös suoraan pellille (ennen paistoa),
mutta
puolta pienempinä
(turpoavat uunissa lähes kaksinkertaisiksi).
Itse käytän viipalointitekniikkaa,
sillä se on niin nopea ja vaivaton.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥